Kotimatkalla ja madot matkalla Mänttään

  • licence27

Mitä kätkeytyykään perävaunun vetoaisan sisään: Tietysti pari vahviketta, asennusholkki ja Vanhassa Wecmannissa pyörivä silmukka on kiinni hitsaamalla. En kuitenkaan odottanut että aisa on täynnä maata. V-mallin runko on auki pitkältä matkalta ja kun sen sitten suohon tuuppaa lavaa myöden niin kyllä sinne runkoonkin tavaraa kertyy.

Harjoitus auttoi sikäli että tein kerralla tarpeeksi ison aukon, otin terävän kierretapin valmiiksi ja merkkasin itse luukkuun mistä kohtaa rasvanipalla mennään läpi. Kurapaskan takia tein myös vedenpoistoa varten reijän. Muuten meni hyvin, mutta valmiiksi hankittu silmukka oli aivan liian pieni. Numeroa isompaakaan ei saanut suosiolla paikalleen, koska mutteria tukeva aluslevy ei mahtunut aisan sisällä olevien vahvikerautojen väliin. Vedenpoistoreikä on sitäpaitsi nyt sellaisessa kohdassa että aisaa lukitsevan putkisokan pystyy ainakin teoriassa seuraavan vaihdon yhteydessä lyömään läpi. En tosin usko että siinä vaunussa mikään muu paikka kestää yhtä pitkään kuin uusi silmukka.

Sen jälkeen olikin edessä paluu kotiin salaojituskohteesta. Vähän harmittaa kun asiakas oli ottanut sepeliä täyden kuorman- no toisaalta ihan järkevä veto, mutta se vain tässä vaiheessa aiheutti sen että maata jai yli varmaan noin 5 kuutiometriä + sepeliä. Sellainen määrä ja sellainen laatu että mielellään kylväisi vaikka omalle perunamaalle.

Erikoisuutena oli madonkeräystalkoot: En muista minkä hengellisen johtajan elokuvateatterin pohjalta elokuvan mukaan madot tömisteltiin esiin, kerättiin pois ja vasta sitten kaivettiin perustukset munkkivoimalla. Nyt ei tömistelty, kaivettiin koneella, mutta täyttövaiheessa kerättiin matoja. Edellisen vaiheen madoilla kuulemma tuli hyvä saalis.

1 kommentti

Anonyymi

5.12.2021 10:32

Täältä löydät pian seksiä, suhteita, Deittailua --> http://dating24.me

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi kirjoitusta

Jos sinulla ei ole vielä tunnusta Cityssä tai Facebookissa, luo tunnus Cityyn. Se käy käden käänteessä ja on täysin ilmaista.

Luo ilmainen tunnus