Lähikaupassa asioimisen sietämätön vaikeus

  • licence27

Kuinka kauan kestää ostaa juustosarvi ja pikkuwiener. Entä kaksi jäätelöä, mehua, pulla niin ikään juustosarvi.

Ensimmäisellä yrittämällä kaupassa oli tasan yksi asiakas eli minä ja kaunis naismyyjä. Sarvi oli hinnoiteltu, mutta sen toisen hintaa ei löytynyt mistään. No minä sitten sitä kysyin, myyjä teki nopeasti hintalapun ja sai sen toisella yrittämällä vielä jäämään paikalleenkin.
Ehkä meni se suunnilleen minuutti.

Toisella yrittämällä hinnoittelussa ei ollut mitään vikaa, kaupassa asiakkaita lisäkseni tasan yksi ja siis jo kassan toisella puolella menossa ovea kohti. Otan jäätelöt käteen, menen kassalle rahat valmiina. No mitä tekee asiakas- no ei ollut purjoa- kaunis naismyyjä kipittää sinne kaupan toiseen päähän hakemaan yhden purjon. Ei ole tupakkaa no sitä tietysti löytyy suljettujen luukkuejen takaa se viisi askia sinistä jotain ja sitten vielä "ai niin mulle on vielä paketti" ja onneksi se sen lappu sentään oli kaivettu valmiiksi esiin.

lopputuloksena siis aivan pehmenneet jäätelöt ja menetetty jäätelötauko ennen iltavuoron alkamista.

Jos se asiakas olisi ollut mies niin ymmärtäisin täysin että haluaa viettää siinä kassalla mahdollisimman paljon aikaa ja en takapuolta katsonut, mutta kaunis on kaunis. Tietysti voihan vanhempi naishenkilökin pitää nuorta kaunista naista hyvinkin ihastuttavana, mutta ei helvetti se pikkukaupassa asiominen saa noin vaikeaa olla.

Päivä oli rankka ja päivän päätteeksi onnistuin hukkaamaan harrastusvälineitä. Perkele.

1 kommentti

Anonyymi

5.12.2021 10:32

Täältä löydät pian seksiä, suhteita, Deittailua --> http://dating24.me

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi kirjoitusta

Jos sinulla ei ole vielä tunnusta Cityssä tai Facebookissa, luo tunnus Cityyn. Se käy käden käänteessä ja on täysin ilmaista.

Luo ilmainen tunnus