Leijonasydän vs Juoppohullut

Minut puhallutettiin matkalla elokuvateatteriin. Naapuri katsoi varmaan että nyt lähti vähintään kortti kun olin poliisiauton vieressä parkissa.

Pysähdyin ihan vapaaehtoisesti ja kysyin että "puhallanko nyt vai vasta lähtiessä". Pysähdyin kun piti soittaa ja lähettää tekstiviesti + lannoittaa naturaa. Mikäs sen turvallisempi paikka jättää auto kuin kahden poliisin silmien alle.

Täytyy ensinnä kiittää elokuvateatterin henkilökunnan kauniimpaa osapuolta joustavuudesta. Oli siis "lievästi" vanhaksi mennyt lahjakortti - oli sentään oikea vuosiluku. Periaatteessa sen olisi voinut laittaa roskiin ja periä täyden hinnan, mutta nyt meni ihan hienosti vaikka maksun puolelle menikin.

Sitten itse elokuva... no jos parhaissa kohtauksissa käytetään käsikranaattia- ja liikuttavimmassa kohtaa meinasi olla tippa linssissä oli elokuva ihan hintansa arvoinen.

Neuvoisin kuitenkin ohjaajaa kokeilemaan kulmahiomakoneella tai kiillotuskoneella vaikka omaa pohjettaan ja koittaa sit nauraa edes samana päivänä.

Ehkä siis ehkä tämä elokuva pitäisi näyttää opetusmielessä kouluissa ja kenties joissain heikomman elintason maissa, koska jotain mediayhteyksiä ja talouselämän karuja totuuksia oli tunnistettavissa.

Noin muuten vähintäänkin tarpeeksi väkivaltaa, seksiä ja ehkä vähän rakkauttakin. Toivotaan ettei elokuva saa aikaan mitään rasismin aaltoa suuntaan tai toiseen.

Ei tuolla Oscareita voiteta, mutta kun ottaa huomioon budjetin ja valmistusmaan niin ei tarvitsekaan. Juoppohullutteluun verrattuna tää oli parempi lähinnä siksi että kaikkiin tekoihin ei haettu voimaa viinasta.

Yksi asia meinasi unohtua eli seura. Kiitokset seurasta, kaakaosta ja herkullisesta rähmämunkista. Harmi että sekä Laurell että Suominen olivat jo kiinni.