Rauhaa

  • licence27

Ei tullut kutsua hautajaisiin. Ei sillä että kyseessä olisi ollut sukulainen tai mikään sydänystävä, mutta ikäihmiseksi vielä monta vuotta sitten oikein mukava ihminen. Mut alkoholi maistui vähän liikaa ja lopulta yleiskunto heikkeni, maksa meni huonoon kuntoon, ja la sit päätyi maan uumeniin- La aamun voisi viettää paremminkin kuin viemällä adressin. Aamupalakin jäi syömättä kun oli niin paljon tekemistä päivälle. Jos ei tuotakaan ukkoa olisi pistetty liian aikaisin eläkeputkeen niin olisi varmaa vieläkin elossa ja hyvissä voimissa. Jos on tottunut työelämään, tekee parhaansa ja pysyy raittiina on paremmat mahdollisuudet päästä hoitoon ajoissa.

Tietyn aikaa ihminen pitää itseään kuolemattomana, kun terveys ja fyysinen kunto on hyvä niin ei sitä ajattele ja varjele niin paljon kuin pitäisi. Sit kun sisuskalut pettää se on myöhäistä.

Samalle päivälle osui käteen myös muuttoimoitus. Niin ikään vuosia hyväkuntoinen ja touhukas ihminen vaimoineen muutti maalta kerrostaloon happipulloineen. Onneksi elossa olevista lapsista edes toinen on saanut elämänsä raiteilleen.

Vettä ja räntää- lunta ja loskaa, eikä oikeastaan lumityöt paljon auta. Raidetangonpäätä vaihtamaan, onneksi katon alle.

Muinoin raidetangonpäissä oli rasvanipat, sittemmin keksittiin kestovoitelu. Tarkoittaa käytännossä että muutaman vuoden laakerointi toimii oikein hyvin, sitten rasva kuivaa, laakeri kuluu nopeasti loppuun ja varaosaliike saa liikevaihtoa.

Nyt sit lähteeä parivetailu liikkeelle: 2 samanlaista konetta, toiseen raidetangonpäät ns kestovoideltuina ja toiseen jälkiasennetuilla rasvanipoilla.

Periaatteessa rasvanipallisen version pitäisi kestää luokkaa 3 x pidempään. Joku roska tai lastu jos meni jälkiasennuksessa tai menee rasvauksen mukana niveleen niin vaaka tilanne muuttuu. Mitta piti laittaa muistiin mut ei hitonkaan hyötyä kun teleskoopilla voi mitata monella tapaa. 258,5 ei siis ole todellinen lukema vaan kahdella pätkällä lyhennetyn teleskoopin suhteellien lukema.

Kaikenlaisia kaheleita sitä on liikkeellä korvessakin. Varastaa nyt pyöräkuormaaja ja ajaa se tuhotöiden päätteeksi pohjavedenottamon viereen järveen. + sitten että lehtitiedon perusteella suunnitelmallinen teko. Toivottavasti tekijät saadaan kiinni ja korvausvastuuseen.

Tutun kuorma-autoilijan vakuutusyhtiö ei suostunut korvaamaan kääntöpaikalla kipatessa kaatunutta autoa. Onhan se toki mahdollista että tien ollessa epätasainen oli lisäakselin kiinnityssinkilä mennyt poikki muutamia kymmeniä metrejä ennen kippausta, mutta jos auto ei olisi kipatessa yhtään liikahtanut sivutain se olis jäänyt pystyyn ilman lisäakseliakin. Käsittämätön tapahtuma koko kaato ylipäätään.

Tällä logiikalla Viita ei saa korvauksia kun kone oli arvatenkin viety avaimilla. No en tiedä pyöräkuormaajista, mut työkoneissa on ylipäätään aika huonot lukot ja voi jopa olla että yksi avain sopii tuhansiin koneisiin. Eipä ole kai pyromaaniakaan saatu vastuuseen. Tarvitaan kovempia rangaistuksia ja lisää poliiseja.

1 kommentti

Anonyymi

5.12.2021 10:37

Täältä löydät pian seksiä, suhteita, Deittailua --> http://dating24.me

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi kirjoitusta

Jos sinulla ei ole vielä tunnusta Cityssä tai Facebookissa, luo tunnus Cityyn. Se käy käden käänteessä ja on täysin ilmaista.

Luo ilmainen tunnus