Contour

Vähän harrastuksia, paljon töitä ja nukkumisesta on turha runoilla. Blogi on alkanut sinkkuuntumisen jälkeen ja varmaan loppuu kunnollisen naisen iskiessä.

Näytetään blogin kirjoitukset, joissa aiheena on ruumisauto.

Muistolle  1

Kirjoitin pari päivää sitten otsikolla "Heikolla pohjalla". Olisin voinut tarkentaa sitä hieman, mutta vasta nyt vitutus on siinä pisteessä että on sen aika. Syy on läheisen ihmisen menettäminen tänä aamuna ja se että kaikki se mistä terveyskeskusjärjestelmää syytetään kulminoitui enneaikaiseen kuolemaan.

En väitä että aamulla kuollut potilas olisi ollut terve mennessään sairaan keskiviikkona, mutta kuitenkin ajoi sinne omalla autollaan ja ilmeisesti myös osasi kertoa sen ettei henki kulje kunnolla. Siitä sitten vajaa 48 tuntia myöhemmin tilataan ruumisautoa.

Nyt sitten odotetaan ruumiinavauksen tuloksia. Mielestäni tässä kohtaa voi huutaa kolmeen kertaa HOITOVIRHE, HOITOVIRHE ja kuolemaan johtanut HOITOVIRHE. Ei sairaalan/terveyskeskuksen henkilökuntakaan mitään jumalia ole, mutta niille maksetaan hoitamisesta ja diagnoosien tekemisestä.

Montako kertaa pitää käydä valittamassa että hengitysvaikeuksista kärsivälle potilaalle tehdään jotain? Täytyykö olla sininen ja pyörtyä?