Vieraslajivertaus ja muuta ps ei pakko lukea

  • licence27

Käsittääkseni tämä maa missä ollaan ja eletään on edelleen Suomi, ei Kolumbia, Venäjä, Somalia, Ruotsi tai Afganistan.

Syytesuojaa, rasismia ja mitä kaikkea vielä on ollut otsikoissa viime viikkoina.

Kurtturuusu on käsittääkseni määritelty vaaralliseksi vieraslajiksi. Se on kaunis kukkiessaan, mutta valtaa elintilaa tehokkaasti, leviää suvullisesti ja suvuttomasti, on sitkeä ja vaikea hävittää.

Jättiläisukonputkien kanssa on tällä seudulla taisteltu jo vuosia. Lähteistä yksi lienee ollut Aulangolla ja moni on halunnut puutarhaansa näyttävän kaunottaren. Sit vaan ongelmaksi tulee se kun kasvi puolustaa itseään.

Sata vuotta sitten maailma on ollut erilainen. Itsenäistyminen 1917, sodat, punaiset, valkoiset, teloitukset, keskitysleirit ja sotakorvaukset.

Niiden kautta saatiin aikaan kokolailla homogeeninen kansa. Siis sellainen että koulussa opettaja sai puhua suomea ja oppilaat ymmärsivät. Toki myös ruotsilla oli asemansa.

Nyt mennään ihan väärään suuntaan jos kaikissa asioissa yritetään huomioda jokainen vähemmistö enemmistön kustannuksella. Näin saadaan hajanainen kansa mallia USA/Ruotsi ja kaikki ne samat suuren maailman ongelmat joilta on pitkään oltu turvassa.

Nyt ollaan pahasti myöhässä. Lait ovat pielessä ja uskaltaako kukaan enää käyttää sanaa alkaen n ja päättyen i. Siis sitä samaa sanaa jolla on aakkosia opetellessa kait kaikissa peruskouluissa n 35 vuotta sitten lapsia opetettu.

Täällä on tehty ainakin sen 100, ellei 500 vuotta töitä sen eteen että olisi tasa-arvoa. Sen eteen ovat raataneet suomalaiset naiset ja onnistuneet siinä mainiosti. Toki palkoissa voi vielä eroa olla, mutta noin pääpiirteittäin nainen voi päästä presidentiksi ja moottoripyöräpoliisiksi. En tiedä yhtään ammattia johon naisella olisi mahdollisuuksia.

Mutta sitten jos mukaan otetaan muu kuin valtauskonto tilanne voi olla ihan toinen.

Mitä on tapahtunut "maassa maan tavalla" sanonnalle? Mitä on tapahtunut suomenkielisille päiväkodeille ja miksi?

Tilaahan täällä vielä toistaiseksi on, mutta miettikääpä nyt niitä Helsinkiinkin suunniteltuja 7,8, 27 kerroksisia torneja. Ihmisiä joiden omavaraisuus on 0% ja suurena uutuutena mainostetaan viherkattoja ja huoltofirman ulkopuolelta nosturilla hoitamia parvekelaatikoita. Toki sähköä voidaan tuottaa itse aurinkopaneeleilla ja ihmiset tuottavat osan lämmöstä. Mutta sitten se pistemäinen kulutus- laskeeko sitä kukaan?

Kaverini asuu Tampereella. Olen käynyt siellä hänen muutonsa jälkeen muutamia kertoja joka vuosi. Joka kerta sama tilanne- parkkipaikkaa ei ole kerrostalon pihassa, ei yhtään vapaata vieraspaikkaa, katujen varret ovat täynnä ja lähin vapaa parkkipaikka löytyy jostain entisen honkkarin nurkilta.

Koko ajan rakennetaan lisää ja lisää ihmisvarastoja joille on kysyntää. Lähivirkistysalue on mennyt paikoin lähinnä mustaksi pölyksi kun ihmiset yrittävät vähän käydä luonnossa/metsässä/rannalla.

Asumisen ja elämisen hinta alkaa olla monin paikoin aivan kohtuuton. Kohtuutonta on myös kyläkoulujen lakkauttaminen. Ehkä nyt tajutaan kuinka paljon parempi olisi hajautettu kouluverkko pienine ryhmineen ja lyhyine koulumatkoineen vs kaikkien kunnan/useamman kunnan oppilaiden survominen yhteen tai kahteen isoon isoon laitokseen.

Jos sanon"osallistu tai muuta" niin enemmistö ymmärtänee sen että pitää sitä vessaharjaa käyttää, puhua totta, käydä töissä, laittaa ruokaa, opiskella aikansa, maksaa laskunsa jne. Vähemmistö taas ottaa sen hyökkäyksenä vapauttaan kohtaan. Mekin olemme vieraslaji. Mikä on ollut alkuperäiskansojen kohtalo?

Kuvitteellinen vai todellinen esimerkki: Muuannen ostoskeskuksen avajaisiin oli varattu vetonauloiksi muutamia erittäin halpoja laitteita. Alkuperäisväestö jonotti kiltisti ja pitkään kuten yleensä. Kulttuuriin tottumattomat etuilivat isolla joukolla jonossa, veivät laitteet, eikä kukaan siihen uskaltanut puuttua etteivät leimautuisi rasistiksi.

Jos nyt sitten kansanedustaja käyttää vieraslajivertausta ja saa siitä sit syytteen rasismista niin ollaanko oikealla tiellä? Jos kansanedustaja ajaa enemmistön oikeuksia ja yrittää pitää yhteiskunnan toimivana myös tulevaisuudessa niin onko se rasismia?

Opiskellessani huomasin olevani vieraslajia. Ihan eri murre, ihan eri elintavat ja enää puuttui että olisi ollut eri uskonto. Töissäkin se tuli moneen kertaan huomattua että vähemmistöä tässä ollaan ja vierasta lajia heti kun kotikonnut on vähenkin kauempana.

Vieraana olleessa pitää kuitenkin sopeutua maan tapoihin, sääntöihin ja lakeihin. Jos niitä yrittää vaan säätää mieleisekseen niin voi käydä varsin huonosti.

Ulkomailla ollessa huomasi kuitenkin sen että työtä osataan arvostaa oli maa mikä hyvänsä ja oli työntekijät kuinka montaa kansalaisuutta tahansa.

Rasismiakin oli kun valkoisia ei muita ollut. Mut ei siitä sen enempää. Minä olin vieraslajina kirjavassa joukossa, tein työni ja tulin kotiin. Siellä kantaväestö oli vain pieni vähemmistö siirtotyöläisten joukossa.

Olkaahan ihmisiksi- ihmisiä tässä ollaan oli sit syntymämaa. kieli, väri ja uskonto mikä hyvänsä. Tajutkaa se että yhteiskunnan täytyy toimia ja siihen toimintaan tarvitaan kaikkia koskevat yhteiset pelisäännöt ja niistä ei voi poiketa suuntaan tai toiseen sen pohjalta onko ihminen mies, nainen, kalpea tai ei.

Nauttikaa helteestä, älkää vahingoittako luontoa, omaisuutta tai varsinkaan toisia elollisia olentoja.

Kommentoi kirjoitusta

Jos sinulla ei ole vielä tunnusta Cityssä tai Facebookissa, luo tunnus Cityyn. Se käy käden käänteessä ja on täysin ilmaista.

Luo ilmainen tunnus