VR

  • licence27

Mitä yhteistä on junalla, bussilla ja ravintolalla?

No jos on jokaisesta jotain kokemusta niin kaikissa ihmisillä on tiettyjä käyttäytymismalleja. Kaikkiin jonotetaan, kaikissa istumapaikat täyttyvät samoilla kuvioilla- siis silloin jos ei ole paikkalippua. Kaikista olen nähnyt jonotettavan myös ulos.

Juna poikkeaa kuitenkin näistä muista siinä että tietyille ihmisille varsinkin aamulla välillä Pasila Helsinki oli vain yksi asia millä oli merkitystä: Vaikka oma istumapaikka olisi ollut junan viimeisessä vaunussa niin viimeistään pasilassa alkoi kauhea kiire kohti junan veturia tai ekaa vaunua. Varsin monta kertaa vaunusta 3 tai 4 ehti aseman ovelle ihan kävelle samaa vauhtia kuin ensin tunkemalla kaikkien vaunujen läpi.

Ilmeisesti ruuhkaan hakeutumisen halu ylittää mukavuuden halun. Siis halu olla lauman keskellä, seisoa käytävällä laukkuineen kun senkin ajan voisi istua omalla mukavalla tietokoneen arpomalla paikalla. VR junissa on sitäpaitsi yleensä ovet kummallakin puolella, mutta harvemmin edes päätepysäkillä laituria molemmin kiskoja. Tuskin juna sen nopeammin kahdelta puolelta täyttyisi tai tyhjenisi mutta antaisi tuplamäärälle ihmisiä mahdollisuuden olla ensimmäisenä jonossa. Puhumattakaan väliasemista kun junavaunuun voisi puskea täydeltä laiturilta jonoa sisään samaan aikaan kun poistuvat matkustajat täyttävät toisella puolella tyhjää laituria.

Bussihan periaatteessa toimii niin että edestä sisään ja takaa ulos, mut junassa ja ravintolassa saman oven kohdalla on liikettä molempiin suuntiin. Pahimmassa tapauksessa asiakkaita varten vain yksi ovi - harva haluaisi ostaa yksiovisen auton, siitäkin huolimatta että kaksiovisessa kuljettaja tuskin ajon päätteeksi poistuu muusta kuin kuljettajan ovesta ilman pätevää syytä.

1 kommentti

Anonyymi

5.12.2021 10:37

Täältä löydät pian seksiä, suhteita, Deittailua --> http://dating24.me

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi kirjoitusta

Jos sinulla ei ole vielä tunnusta Cityssä tai Facebookissa, luo tunnus Cityyn. Se käy käden käänteessä ja on täysin ilmaista.

Luo ilmainen tunnus