Contour

Vähän harrastuksia, paljon töitä ja nukkumisesta on turha runoilla. Blogi on alkanut sinkkuuntumisen jälkeen ja varmaan loppuu kunnollisen naisen iskiessä.

Näytetään blogin kirjoitukset, joissa aiheena on WV_Golf.

Golf seuraava sukupolvi  3

Päivän anti jäi varsin niukaksi. Lähinnä siksi kun päivän avaukseksi tukkikouran letku poksahti ja sen korjaaminen vaati erinäisiä toimenpiteitä. Onni onnettomuudessa että kone oli näköetäisyydellä pajalta eikä mitään muita tappioita tullut.

Sen kun sai korjattua oli aika tutustua uuteen Golffiin. Olihan siinä mittarissa jo reilut 500 kilometriä ja reilut 60 tuli lisää kun sai itsensä ratin ja selkänojan väliin.

Kaikenlaisia hullutuksia sitä autoon laitetaan. Virtalukkoa ei ole ja starttinappula on melkein samassa paikassa kuin Saabin virtalukko. Sähköinen käsijarru, avaimeton meno autoon. Vaihteen näyttö, vaihto-opastin

Noista mikään ei ollut kovin kätevän oloinen ominaisuus, ei myöskään automaattinen sammutus. Sen sijaan edeltäjäänsä nähden paljon hiljaisempi noin 150 heppainen diesel ja neliveto. Jopa nastarenkaiden ääni oli hyvin vaimea.

Käteviä oli kulmavalot, parkkitutka- tosin jo tuolla matkalla huusi omia aikojaan kun matkalla kertyi joku jääpuikko tunnistimen eteen+ rekisterikilpi muurautui takaa tunnistamattomaksi ja monitoimiratti kun vaan se omistajakin ensin oppii edes cruisea käyttämään.

Oikeastaan tuo auto herätti kysymyksen: Miksi laittaa autoon 6 pykäläinen manuaali kun noilla väännöillä ja tehoilla riittäisi jopa 3 + pakki. Jopa siis vaihto-opastin neuvoo vaihtamaan joidenkin vaihteiden yli . Esimerkiksi 5. vaihteelle ei tuntunut olevan yhtään sopivaa ajonopeutta. Ehkä sitten on kun lataa 1700 kiloa vetokoukkuun kellä sellainen autossaan on.

Ajettavuus oli kohdallaan, lämppäri ja penkkigrillit samoin