Kun itsesensuuri iski

Mä pitkän aikaa harkitsin, että kerronko kuinka nolosti mulle kävi viime viikolla, mutta sitten tulin siihen lopputulokseen, etten mä kehtaa kertoa teille kuinka olin edellisenä iltana syönyt tulista ruokaa ja mulle iski seuraavan aamun kotimatkalla niin tajuton paskahätä, että meinasin jo palata kämpille paskalle, tai mennä pysäkin viereiseen puskaan paskalle, mutta kun oli tiukka aikataulu ja bussikin jo tuli, niin piti sinnitellä.

Hetken kuluttua olo kävi kuitenkin jo niin tukalaksi ja sietämättömäksi, että oli pakko hypätä bussista pois ja etsiä rauhaisa paikka jossa voisin vapauttaa varpuseni. Kävelin jalat ristissä, epätoivon valtaama katse kasvoillani, tuskan hiki otsallani, vatsaa pidellen, katse lähiympäristöä tutkaillen. Minne menisin, missä koittaisi vapaus ja tuskan loppuminen.

Havaitsin Espoon Ison Omenan parkkialueen laitamilla soramontun ja menin sinne. Paikka ei ollut kovin suojaisa, tai esteettinen, mutta sitäkin houkuttelevampi. Varpuseni pääsivät vapauteen, enää oli vain ongelmana mihin pyyhkisin perseeni. Vaihtoehdot kävivät vähiin, kun käsieni ulottuvilla oli vain kirjaston kirja, kopioitua paperia ja sukat. Otin palan kopiopaperista ja pyyhin, ei tuntunut miellyttävältä, otin toisen kenkäni jalasta pois ja sukan, ja pyyhin. Jo helpotti. Ja ei muuta kuin housut takaisin jalkaan ja bussia odottelemaan, joka tulikin hetken päästä, enkä myöhästynyt sovitusta aikataulusta laisinkaan.

Naureskelin bussissa, että tätä juttua ei kyllä kehtaa pistää Cityyn.