Olen aina halunnut kuulostaa mieheltä

  • suojelusprkl

Saakeli tän kurkun kanssa, nyt tää on kestänyt tasan viikon jo.

Maanantaina pitää soittaa uudelleen lääkärille, kun loput testitulokset tulee silloin. Ekan testin joku T4-arvo tai vastaava oli aika korkea, mutta normaalin rajoilla kuitenkin. Saas nähdä mitä noista muista testeistä tulee. Pitänee mennä maanantaina tuohon arvauskeskukseen, kun työpaikkalääkärillä ei pääse tarkempiin tutkimuksiin kuin omaan piikkiin, eikä innosta maksaa montaa sataa euroa asiasta, jonka saa ilmaiseksi (tai ainakin halvemmalla) kunnallisella.

Olen miettinyt myös sitä, että jos mulla on tuo joku arvo ollut pitempään koholla (vaikkakin normaalin rajamailla), se voi vaikuttaa myös hormonitasapainoon, joka vaikuttaa moneen muuhun asiaan. Ollut välillä hieman raivopäinen olo, joka tosin voi johtua muistakin asioista.

En nyt kuollaksenikaan muista milloin mulla oli viimeksi ääni yhtä matalana kurkkukivun/kurkussa olevan liman takia, mutta silloin työkaveri ei meinannut tunnistaa mua ja tänään sain kans kommenttia että mun ääni muuttui yht äkkiä ihan käheäksi. Kyllähän sen itsekin huomasi ja sitten alkoi taas järjetön köhiminen kun yritin saada limaa irti kurkusta "kirnuamalla" sitä. Laivalla vaikuttaa tuo koneellinen ilmastointi ja kokolattiamatot mulla nopeasti siihen, että tulee nuhainen olo ja nyt kun on ollut jo valmiiksi sellainen olo että ääni lähtee, niin eipä kai tuo ihme ole jos ääni pettää.

Se tästä tekee outoa, ettei ole kurkku yhtään kipeä. Se on vaan ihan turvoksissa eikä siihen oikein tuo allergialääkekkään näytä tehoavan, vaikka ensin luulin sen auttavan.

Edit. näin laivalla myös Citystä tutun naisen, -Ma(n) x)

5 kommenttia

licence27

22.2.2009 00:52

Mitäs jos kurkkuusi yrittääkin kasvaa kidukset? Ei mikään vitsi sillä kaikenlaisia piileviä geenipoikkeamia löytyy joskus kypsemmälläkin iällä.
Se ei verikokeesta löydy, mutta ilmenee kuvaamalla ja on vähän vaikeampi operoida kuin nielurisat. Kokolattiamatto on yksi maailmankaikkeuden huonoimmista keksinnöistä. Mitäköhän kaikkea niissä matoissa ja niiden alla oikein elää ja millä ne sieltä pystyisi tappamaan, puhumattakaan ilmastointikanavista. Hassua piti kommentoida mutta näköjään sensuuri iski.

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Flash-Bang

22.2.2009 04:56

Sun "sairaushistorian" lukeneena voisin arvailla että olet altistunut radioaktiiviselle säteilylle. Sä olet kokemassa metamorfoosin. Mitä susta tulee, emme tiedä. =/

P.S Maria(-Ma) on ihana(ihmisenä).

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

KisuNau

22.2.2009 12:31

Tiedoksesi, että T4 on kilpirauhasarvo :) Kai se oli otettu oikeaan aikaan (aamulla 7-10)? Enempää en voi kommentoida kun en tiedä taustaa (eikä mun tarvikaan) :)

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

suojelusprkl

22.2.2009 12:35

Juuh, kilpirauhasarvon sen tiesinkin olevan jo:D Ja kilpirauhanen on hormonitoimintaan vaikuttava rauhanen. Ainakin ymmärtääkseni näin on, en ole asiaan kauheasti perehtynyt vielä.

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

5.12.2021 10:49

Täältä löydät pian seksiä, suhteita, Deittailua --> http://dating24.me

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi kirjoitusta

Jos sinulla ei ole vielä tunnusta Cityssä tai Facebookissa, luo tunnus Cityyn. Se käy käden käänteessä ja on täysin ilmaista.

Luo ilmainen tunnus