Uusavuttomuuden ihmettelyä

  • suojelusprkl

En ole oikein koskaan ymmärtänyt, miten voi olla mahdollista, että jotku ihmiset ei osaa tehdä ruokaa. Siis minkäänlaista ruokaa!

Luulisi moisen taidon olevan sellainen ns. perustaito, vähän niin kuin luku/kirjoitustaito, mutta näin ei ole.
On ihmisiä, jotka eivät osaa keittää edes makaroonia, puhumattakaan muista "gourmee" ruokalajeista. Eivätkö tällaisten tapauksien vanhemmat ole kokkailleet kotona, tai ovatko he nukkuneet kotitaloustunneilla? Vai ovatko he vain niin saamattoman laiskoja.

On ihmisiä, jotka elävät käytännössä pelkällä leivällä ja einesruokapakkauksilla. Luulisi vuoden leivän/valmisruoan pupeltamisen jälkeen innostuvan kokkailusta, onhan kotitekoinen ruoka kuitenkin huomattavasti maistuvampaa, terveellisempää ja ravitsevampaa, kuin valmisruoat. Tosin tuo nyt riippuu mitä ja miten kokkaa, mutta pääsääntöisesti näin voisi olettaa.

Se täytyy kyllä myöntää, että olen aina kuvitellut tuollaisen "keitän vedenkin pohjaan"-tapauksien olevan jotain üder legendoja, mutta ilmeisesti näin ei ole. On oikeasti ihmisiä, jotka eivät osaa tehdä perusruokaa.
Aika käsittämätöntä.

8 kommenttia

32vJM

27.2.2007 08:36

Tosiaan käsittämätöntä!!Ei kai sellaista ihmistä olekaan..

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

suojelusprkl

27.2.2007 08:37

Tässä luulossa minäkin elelin, kunnes kuulin, että tällaisia ihmisiä on olemassa-Suomessa! jossain kehitysmaissa vielä ymmärtäisin sen, että vain naiset osaavat tehdä ruokaa, mutta ei mun mielestä missään hyvinvointivaltiossa saisi moista tapahtua.

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Melian

27.2.2007 08:53

*punastus*

Siis nykyään mun ruokia syö... Mutta kun olin juuri muuttanut, no kuulin varmaan mausteista ensi kertaa silloin. En ollut koskaan kokannut: meillä oli kotona AINA ruokaa.

Mutta noloahan tuo veden pohjaan keittäminen on. Puolustukseksi sanon, että mulla oli myös lihaliemikuutio siellä mukana, nih!

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Voivode

27.2.2007 08:54

Ei ole itsestäänselvä asia, varsinkaan täällä, missä kaupasta saa einestä yllin kyllin. Ei kokkaus ole perustaito siinäkään, kuten uiminen (moniko osaa uida?), polkupyöräily ja olutlasin tyhjennys pää alaspäin.
Ei kannata olettaa ihmisistä liikaa ;)

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

suojelusprkl

27.2.2007 09:06

No uimataito ja polkupyöräily kuuluu samaan kastiin kuin luku/kirjoitustaito ja kokkailu, niin ja kengännauhojen sitominen x)
(olenkin erityisen hyvä nauhojen sitomisessa, sidoin aina kavereidenikin kengännauhat)

Eikös yläasteella ole kuitenkin pakollisena kotitaloustunnit, jossa opetetaan ruoanlaittoa? Ehkä pitää tosiaan lopettaa yli-odottaminen ihmisten kyvyistä.

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

kaneli

27.2.2007 09:13

Jos ei köksäntunnit ole menneistä ajoista muuttuneet, niin jätkät keskittyivät enemmän muiden sörsseleiden mahdollisimman tehokkaaseen sabotoimiseen kuin omiin kokkailuihinsa. =)

Ei sillä. Kyllä kai peruskokkaustaidon luulisi kuuluvan kaikkien repertuaariin.

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

suojelusprkl

27.2.2007 09:16

Mun ensimmäinen mielikuva köksätunneista on se, kun mulla paloi käämit karjalanpiirakkataikinaan ja heitin sen lattialle ja rupesin pomppii sen päällä. Ei ihan kärsivällisyys riittänyt siihen ns. rypyttämiseen.

Äitiltä olen "ruoanlaittotaitoni" oppinut, ja jos itse joskus lapsilla siunaannun, haluan että he tulevat keittiöön mukaan puuhastelemaan ja oppivat tekemään itselleen välipalaa. Ei tartte katsos sitten töiden jälkeen itse alkaa väsää ruokaa, kun lapset voi itse tehdä mitä haluavat, kun tulevat koulusta.

Hitto mie olen ovela, mie oon niiiiiiiiin ovela.

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

5.12.2021 11:32

Täältä löydät pian seksiä, suhteita, Deittailua --> http://dating24.me

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi kirjoitusta

Jos sinulla ei ole vielä tunnusta Cityssä tai Facebookissa, luo tunnus Cityyn. Se käy käden käänteessä ja on täysin ilmaista.

Luo ilmainen tunnus