Epäonnistumisia osa1

  • suojelusprkl

Kun tein ensimmäistä kertaa vispipuuroa, siitä tuli taivallisen hyvää. Olen tehnyt sitä varmasti kymmenen kertaa tuon ensimmäisen kerran jälkeen ja olen joka kerta onnistunut lopputuloksessa. Tänään inspiroiduin jälleen leikkimään kodinhengetärtä ja rupesin aamulla väsää vispipuuroa.

Laitoin veden kiehumaan, lisäsin sekaan pussillisen puolukoita. Sekoitin kiehuvan sörsselin sekaan mannaryynit, sekoittelin ja hämmensin, annoin olla, hämmensin lisää ja pistin koko paskan parvekkeelle viilentymään.

Kun keitos oli viilentynyt otin sen monitoimikoneeni käsittelyyn ja vatkasin siitä "kuohkean" Siitä ei tullut lasta eikä paskaa, mutta pistin koko purkin jääkaappiin odottamaan vetäytymistään. Kävin kaupungilla ja tulin kotia kieli poskella odottaen pääseväni ahmimaan herkullista vispipuuroa. Vaan mitä vielä, kuten kerrotaan moni kakku on päältä kaunis, aivan kuten minun puuroni. Se näytti päältä söpön kuohkealta, mutta kun otin sitä kauhallisen alta paljastui löysää ja pahaa puuroa. Heitin koko höskän roskiin vitutuksissani. Ihan epistä, olisin halunnut vispipuuroa:(

3 kommenttia

suojelusprkl

26.2.2007 17:10

Yritin pelastaa puuroa laittamalla osan puurosta takaisin kattilaan ja heittämällä sekaan mannaryynejä ja sekoittaa tätä seosta loppuseokseen, kun oli ensin hetken aikaa liedellä kattilassa kuplinut. Mä haluan että puolukat on kuorineen päivineen puurossa, se on paremman makuista ja säilyy kuidut paremmin kun on kuoret mukana:)

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

suojelusprkl

26.2.2007 20:05

Kuuluvat mun vispipuuroherkkuun;) Ei ne siellä oikeasti maistu, kun puolukat keittää ihan muussiksi ja sitten surruttaa Kenwoodilla sen hässäkän kuohkeeksi:)

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

5.12.2021 11:32

Täältä löydät pian seksiä, suhteita, Deittailua --> http://dating24.me

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi kirjoitusta

Jos sinulla ei ole vielä tunnusta Cityssä tai Facebookissa, luo tunnus Cityyn. Se käy käden käänteessä ja on täysin ilmaista.

Luo ilmainen tunnus