Näytetään blogin kirjoitukset, joissa aiheena on futis.

Kun tolpat eivät tykkää sinusta

KYSYMYS: Voiko olla enää huonompaa onnea kuin Markus Rosenbergillä?

VASTAUS: Ruotsin Allsvenskanissa Malmö FF:n riveissä pelaavalla ruotsalaishyökkääjä Markus Rosenbergilla oli tosiaan kaksi loistavaa paikkaa tehdä maali Elfsborgia vastaan. Malmön ykköskärki laittoi pallon kahdesti vierailijoitten ylärimaan ja molemmilla kerroilla veto lähti saksipotkulla liki identtiseen tapaan laitakeskityksestä. Matsi päättyi 1-1 ja molemmat rimat tulivat tilanteen ollessa tasan. 73. peliminuutilla Rosenbergillä oli ensimmäinen paikka viedä kotijoukkue johtoon. Oikealta annettu keskitys tavoitti Rosenbergin boksista ja terävä saksipotku yritys pamahti ylärimaan. Samanlainen kuvio toistui vielä ottelun loppupuolella 88. minuutilla, samalla tuloksella.

Jos tolpat ovat olleet ilkeitä Rosenbergille, ovat ne olleet muillekin. Tässä pari tolpparallia.

Makedonia vs Kamerun. Afrikan yksi suurista kolisuttaa Makedonian tolppia 2-sekunnissa kolme kertaa ja lopuksi pallo veskarin kautta taivaantuuliin.

Kreikassa Verian ja Levadeikosin pelissä nähtiin uskomattoman koominen tilanne. Samassa tilanteessa viisi avointa maalintekopaikkaa ja kolme tolppaa. Ei pompi, ei.

Seuraa Tuomaria myös Facebookissa ja Twitterissä @casinosportsbar tai klikkaa tästä Sports Bar Casino Helsingin sivuille


Messi vs. Ronaldo: Tuomarin vastaus ikuiseen kysymykseen  9

KYSYMYS: Haluan ikuiseen kysymykseen vastauksen. Kumpi on parempi, Cristiano Ronaldo vai Lionel Messi?

VASTAUS: Tuomarilta eniten kysytty kysymys on juuri tämä, Cristiano Ronaldo vai Lionel Messi? Lähtökohtaisesti tuntuu typerältä valita kahden ylivoimaisen herran väliltä, joita molempia luonnehditaan aikansa ja jopa kaikkien aikojen parhaiksi jalkapalloilijoiksi, mutta silti, vaikka typerältä se tuntuisikin, jalkapallomaailman kenties isoin kysymys on ollut viimeiset kymmenen vuotta, kumpi on parempi. Yritetään löytää vastaus tähän kysymykseen, joka puhututtaa futiskansaa kaikkialla.

Lionel Messi on valittu maailman parhaaksi jalkapalloilijaksi neljä kertaa, kun taas Ronaldo on voittanut kyseisen palkinnon kolme kertaa. Messi pelaa Barcelonassa, jota pidetään yleisesti maailman parhaana seurajoukkueena ja juuri argentiinalaisen aikana katalonialaisseura on vakuuttanut olevansa paras. Cristiano Ronaldo on myös voittanut seurajoukkueissaan kaiken mahdollisen ManU:n ja Realin paidassa. Maajoukkueessa Ronaldo on onnistunut, vaikka isot palkinnot ovat jääneetkin saavuttamatta. Juuri portugalilaisen maalit ovat pitäneet maajoukkuetta monesti pystyssä. Vaikka Messiä on haukuttu juuri maajoukkueessa, löytyy häneltäkin MM-kisojen ja Copa American finaalipaikat ja järkyttävä määrä maaleja.

Pelityyliltään Messi häikäisee pallon kanssa. Pienen kokonsa vuoksi argentiinalaisella on painopiste alhaalla, minkä vuoksi hän pystyy muita ketterämmin ja nopeammin vaihtamaan etenemissuuntaa ja pitämään palloa. Näiden uskomattomien ominaisuuksien ja Barcan hiotun yhteispelin ansiosta Messi pääsee tekopaikoille. Onhan miehellä peliälyä, syöttötaitoja ja viimeistelytaitoakin, mutta juuri tasapaino ja nopeus ovat kirpun kaiken tekemisen perusta. Heikkouksia on vaikea löytää Messin pelistä, ehkä pääpeli, mutta kun pääpalloja ei viljellä Barcassa, eikä oikein Argentiinan maajoukkueessakaan. Ja oikea jalka, jota miehen ei tarvitse käyttää ollenkaan.

Jos taas katsotaan Ronaldoa jalkapalloilijana, ei miehestä yksinkertaisesti löydy heikkouksia. Kookas portugalinen voittaa pääpallot, on nopea (mitattu 33,6 kilometrin tuntivauhdilla), osaa käyttää molempia jalkoja ja miehen potkutyyli on uskomattoman kaunista katsottavaa ja se lähtee lujaa lapikkaasta, n.130 kilometrin tuntivauhdilla.

Kaksi ylivoimaista herraa, jotka tekevät viheriöllä kaiken paremmin kuin muut. Illasta toiseen molemmat paukuttavat maaleja tai ovat rakentamassa maalia. Ronaldo loistaa, kun taas Messi kimaltelee kentällä. Eikä pojilla tunnu olevan huonoja päiviä kentällä kovin usein. Vaikka Messi pystyy välillä luomaan maaleja tyhjästä, hänen pelinsä perustuu vahvaan syöttöpeliin, missä pitää olla tuttuja ympärillä oikeitten linjojen kanssa. Ronaldo taas pystyy ominaisuuksien avulla suoriintumaan tietyistä tilanteista aivan itse. Realinkin peli perustuu pallodominointiin, mutta pystyy Ronaldo myös hyvään vastahyökkäyspeliin, mitä olemme nähneet Portugalin paidassa.

Ronaldo on poikkeus ja hipoo täydellisyyttä. Ottaisin silti joukkueeseensa ennemmin Messin. Tuomari diggaa enemmän syöttörallista kuin vastahyökkäyspelistä, vaikka molemmat tavat voivat ja ovat parhaimmillaan hyviä. Messin vaatimaton asenne ja miten hän suhtautuu jalkapalloon ovat ne asiat, jotka lämmittävät. Messi näyttää edelleen siltä kuin hän pelaisi palloa kadulla parhaitten kavereitten kanssa, ei väkinäistä, vaan hauskaa. Entinen Barcelona luotsi Josep Guardiola, sanoi kerran hyvin: “Messi on ainoa pelaaja, joka juoksee nopeammin pallon kanssa kuin ilman sitä”.

Tuomari arvostaa ja pitää poikkeuksena molempia jalkapalloilijoita, eikä haluaisi vertailla kavereita, mutta kun kysytään, niin vastataan. Messi tänään, en tiedä kumpi huomenna. Voidaan toisaalta ajatella olevan aivan sama, kumpi kyseisistä herroista on parempi, sillä molemmat pelaajat jäävät silti historiaan voittajina ja mestareina.

Kerro hyvä lukija oma mielipiteesi. Oletko tuomarin kanssa samaa mieltä, että Messi se olla pitää, vai sittenkin Ronaldo? Jelppiä sinulle antavat huippupelaajat kertomalla oman mielipiteensä herrojen paremmuudesta. Mielipiteensä antavat mm. Steven Gerrard, Robin van Persie ja Joe Hart. Tutustu alla olevaan linkkiin ja osallistu keskusteluun.

Seuraa Tuomaria myös Facebookissa ja Twitterissä @casinosportsbar tai klikkaa tästä Sports Bar Casino Helsingin sivuille


Kun vierasmaali maistuu!

KYSYMYS: Kuinka paljon voi maistua vierasmaali?

VASTAUS: Jos et ole 14 vuoteen tehnyt vierasmaalia, niin kyllä se maistuu ja paljon. Tämän todisti San Marinon maajoukkue Liettuaa vastaan EM-karsinnassa, josta oli lähellä tulla sanmarinolaisille piste mukaan vierasmatkalta.

Liettua voitti kotikentällään vaivoin 2-1 pikkujättiläisen San Marinon, mutta suurimman kohun ottelussa aiheutti vierasjengi vaparimaalillaan. 1-1-tasoitusmaali oli maalleen tärkeä, kuten videopätkästä nähdään. Kuin maailmanmestaruutta olisi juhlittu.

33 000 asukkaan San Marino on eräs maailman heikoimmin menestyneistä jalkapallomaista. Historiansa aikana miesten maajoukkue on saavuttanut ainoastaan yhden voiton, vuonna 2004 ystävyysottelussa toista Euroopan kääpiövaltion joukkuetta, Liechtensteinia vastaan.

Pieni maa on ehtinyt tehdä myös historiaa pelikentillä. Heikosta menestyksestään huolimatta joukkue pitää yhä hallussaan nopeimmin syntyneen MM-karsintojen maalin ennätystä. MM-karsintaottelussa Englannin maajoukkuetta vastaan vuonna 1993 Davide Gualtieri teki maalin vain kahdeksan sekunnin pelin jälkeen. Maalia juhlittiin yhtä rankasti, kuin vasta nähtyä vierasmaalia Liettuaa vastaan.

Seuraa Tuomaria myös Facebookissa ja Twitterissä @casinosportsbar tai klikkaa tästä Sports Bar Casino Helsingin sivuille


Löytyykö Roberto Carlosin veroista?

KYSYMYS: Väitän että Roberto Carlosin vaparipommi aikanaan Ranskaa vastaa on edelleen hienoin kaukovapari? Vai onko?

VASTAUS: Vuonna -97 Ranska ja Brasilia kohtasivat vuoden -98 MM-kisojen esiturnauksessa Tournoi de Francessa. Ottelu päättyi tasalukemiin 1-1, mutta ottelun puhutuin tilanne oli värikkään brassin järkyttävä vaparimaali.

21-minuutin kohdalla Brasilia sai vaparin noin 35 metristä. Pallon taakse asteli vaparipelote Roberto Carlos. Laitapakilla on tapana laittaa pallon venttiili siihen kohtaan, mihin nappulakenkä osuu potkun lähtiessä, ja tällä kertaa osuikin sitten kunnolla ja puhtaasti. Ranskan ykkösveska Fabien Barthez ei voi kuin katseella seurata taidokasta kierrelaukausta, joka painuu maalin oikealle puolelle tolppaa hipoen. Järkyttävä pommi, ihan kuin maailma olisi pysähtynyt hetkeksi.

Eurosport näytti tätä kyseistä maalia miljoonasta kulmasta eri piirustuksilla varmaan seuraavat kymmenen vuotta kevennyksenä ja ei turhaan. Tuomarikaan ei kyllästy koskaan tälläiseen pommiin. Kyllä tämä lienee ainakin yksi parhaista, mutta on minulla tarjota teille hyvät lukijat ainakin lähes yhtä hyviä vapari kasseja, kuin Carlosin tykitys.

Tässä pari haastajaa Carlosille.

Toinen brassien vapariekspertti, “herra 50 prosenttia” Juninho Pernambucano kyykyttää maailman parasta maalivahtia Oliver Kahnia. Ehkä maailman eniten vaparimaaleja tehnyt Juninho saa pallon lentämään uskomattomalla tavalla. Vaikka pallo lähtee ensin todella ylös, tulee se alas yhtä nopeasti ja hienosti yläkulmaa kohden. Uskomaton vapaapotku.

Porto Interin vieraana ja pallon takana Hugo Almeida. Eihän kukaan lähde tuolta edes yrittämään. Almeida ei välitä kierteistä tai jengoista, nyt vedetään voimalla ja mikä lopputulos. 40 metristä lähtenyt todellinen pommi uppoaa Interin maalin yläkulmaan.

Löytyykö tästä joukosta suosikkisi vai löytyykö parempia vapareita kuin Carlosilta? Osallistu keskusteluun ja ehdota omaa joukkoosi.


Saanko esitellä: Maailman paras futsal-pelaaja  1

KYSYMYS: Falcao on paukuttanut futsal-urallaan järkyttävän hienoja maaleja, mutta mikä on herran hienoin kassi?

VASTAUS: Nyt puhutaan astetta kovemmasta jätkästä. Alessandro Rosa Vieira, 38 aka Falcao on monen mielestä paras futsal-pelaaja tällä planeetalla. Neljä kertaa mies on valittu vuoden futsal-pelaajaksi maailmassa ja tililtä löytyy kaksi maailmanmestaruuttakin. Brasilian maajoukkueessa taituri on mättänyt huimat 339 maalia 201 ottelussa ja millaisia maaleja herralta olemmekaan nähneet uran aikana.

Falcaolta ei yksinkertaisesti saa palloa pois. Pallon suojaaminen on miehen erikoisala, mutta taikuri tunnetaan parhaiten taitavista ja luovista harhautuksista, jotka saavat vastustajan näyttämään auttamatta huonolta. Mister-futsalilla on todella tehokas ja tarkka vasen jalka, mikä on tehnyt tuhojaan parkettilattialla jo pitkän aikaa.

Nykyään Falcao pelaa ammatikseen futsalia Briteissä Nottingham Forestin riveissä. Ennen Englantiin siirtymistä mies on tehnyt seurajoukkueissaan yhteensä 932 maalia ja haluaa ennen uran loppua maaleja olevan nelinumeroisen luvun verran. Falcao mättää tällä tahdilla yli 1000 maalia helposti ennen kuin täyttää 40 vuotta.

Mestarilta löytyy hurja määrä uskomattoman hienoja maaleja. Löytyy tsippejä, pommeja, kikkoja ja ennen kaikkea veskarit laitetaan huolella kahville. Huh huh, mahtavaa katsottavaa.

Seuraa Tuomaria myös Facebookissa ja Twitterissä @casinosportsbar tai klikkaa tästä Sports Bar Casino Helsingin sivuille


Petteri Forselin kaltaiset vaparintykittäjät

KYSYMYS: Petteri Forsell täräytti puolenkentän kaarelta järkyttävän pommin ylärimaan. Kuka olisi laittanut sisään?

VASTAUS: Tosiaan Petteri Forsell on pamauttanut jo kaksi kertaa lyhyen ajan sisään pitkän vaparinsa vastustajan ylärimaan. Vapariekspertin kudit ovat lähteneet suunnilleen samasta pisteestä, puolenkentän kaaren reunalta eli järkyttävän kaukaa, mistä moni ei edes lähtisi yrittämään. Forselin vaparissa Klubin uudella veskarilla meinaa polvet hajota, pallon tullessa voimalla maalia kohti. Loukkaantumisen jälkeen hyvään vireeseen päässeeltä luovalta pelaajalta vietiin Kuopiossa myös vaparimaali. Pallo pomppasi selvästi maalin puolelta, mutta tuomarit nukkuivat tilanteessa. Tällä kaudella vielä kuullaan Forsellista.

On sitä vuosien varrella nähty samanlaisia vapareita, jotka ovat menneet aina maaliin asti. Kuolleesta tilanteesta ja kaaren kohdalta lähtevät vaparit Top3-muodossa olkaat hyvät.

3. Oleksandr Aliyev

Ukrainan Roberto Carlos lähettää tykinkuulan voimalla turkkilaisten maalia kohden ja millä tuloksella!? Suoraan yläkulmaan, Wow! Veskari ei voi kuin katsoa ja ihailla Aliyevin laukausta.

2. Juninho

“Herra 50 prosenttia” tykitti Lyonin ja Brasilian paidassa näyttäviä vapaapotkuja. Tässä ehkä taitelijan paras vapari. Vastustaja älyää sentään laittaa tilanteeseen muurin, mutta aivan turhaan. Pallo leijailee voimalla verkon perukoille. Ajaccion veskari näkee vieläkin painajaisia tilanteesta.

1. Hakan Calhanoglu`s

Saksan Bundesligan viimekauden hienoimmasta maalista vastasi Hampurin tykittäjä Calhanoglu`s. 41 metristä lähtenyt kuti leijailee ja putoaa juuri sopivasti Dortmundin verkkoon. Yliajalla voi kokeilla mitä haluaa, jos johtaa parilla. Uskomaton, kerran elämässä laukaus.

Seuraa Tuomaria myös Facebookissa ja Twitterissä @casinosportsbar tai klikkaa tästä Sports Bar Casino Helsingin sivuille


Kenellä futaajalla on eniten punaisia kortteja?

Sergey Nivens / Fotolia
Sergey Nivens / Fotolia

KYSYMYS: Sergio Ramos on uransa aikana ottanut lukuisia punaisia kortteja, mutta ei taida olla listan kärjessä, kenellä on eniten punaisia hallussa?

VASTAUS: Mainitsemasi Realin tähtipakki Sergio Ramos on ottanut uransa aikana 19 punaista korttia ja johtaa La Liga -pelaajien ulosajolistaa, mutta korkeimmalle paikalle Ramosillakin vielä matkaa.

Maailman eniten punaisia kortteja on ottanut Kolumbialainen laitapuolustaja Gerardo Bedoya, jolla on hallussa huimat 43 punaista lätkää. Hulluna liukujana tunnettu Bedoya jatkaa uraansa edelleen 39-vuotiaana Cucuta Deportivon riveissä. Aikanaan 49 maaotteluakin pelannut puolustaja tykkää pelata kovaa ja sanoo sen olevan hänen pitkän uran salaisuus. Miestä rakastetaan omien riveissä, kun taas vastustajan puolella jengiä pyydetään kiertämään kaukaa korttihirmu.

Kolumbialainen on ulosajojen määrässä aivan omilla kymmenluvuillaan. Realin kanssa jatkoa tehnyt Ramos on listan toisena 19 ulosajollaan ja Zaragozan espanjalaispuolustaja Xavier Aguado on tilastoissa kolmantena “vain” 18 ulosajoa.

Reikäpään uran pahimmasta tempusta tuli 15 ottelun pelikielto. Kyynärpäällä naamaan ja maassa makaavaa miestä vielä monolla päähän. Ei hyvää päivää.

Seuraa Tuomaria myös Facebookissa ja Twitterissä @casinosportsbar


Onko tämä hienoin maalivahdin tekemä maali futiksessa?

KYSYMYS: Veska Martin Hansen teki uskomattoman hienon maalin. Olenko väärässä, jos väitän hienoimmaksi maaliksi, minkä maalivahti on tehnyt?

VASTAUS: Hollannin Eredivisie-sarjan avauskierroksen ottelussa nähtiin kieltämättä huikea maali ja ennen kaikkea huikea loppuratkaisu, kun kotijoukkue Den Haagin veskari pelasti pisteen joukkueelleen yliaikamaalillaan. ADO Den Haagin tanskalaismaalivahti Martin Hansen sai nousta vapaapotkussa ilman vartiointia maalintekosektorille ja PSV:n kannalta jälki oli tuhoisaa.

Ikimuistoinen maali syntyi siis Den Haagin saatua vapaapotkun hyvästä paikkaa. Hollantilaisjätti PSV johti peliä vielä aivan viime minuuteilla 2-1, kun Den Haag sai vapaapotkun oikealta puolen kenttää. Veska Hansen nousi mukaan erikoistilanteeseen joukkueensa hakiessa arvokasta tasapelipistettä viime kauden Hollannin mestarilta. Vapaapotku jäi hivenen taakse ja vajaaksi, kuinka ollakaan pallo päätyi kohti rangaistusalueen keskellä olevaa Hansenia, joka ei jäänyt tilanteessa neuvottomaksi. Ei todellakaan parhaassa asennossa ollut veskari onnistui selkänsä takaa kääntämään keskityksen oikean jalan kantapäällään hienosti verkon perukoille asti. Moni hyökkääjä voisi ottaa mallia veskarin kliinisestä viimeistelyssä, jossa oli kenties hieman onnea mukana.

Kyllä tämä maali on ehdottomasti yksi hienoimmista maalivahdin tekemistä maaleista ja uskallan ainakin väittää, että maali voidaan valita nyt jo vuoden hienoimmaksi maaliksi Hollannin liigassa.

Komeita maaleja jalkapallomaalivahdit ovat tehneet vuosien varrella aina silloin tällöin. Nimet Rene Higuita, Rogerio Ceni ja Jose Luis Chilavert ovat kovimpia verkon heiluttajia ja näiltä legendoilta onkin nähty jäätäviä vapaapotkumaaleja historian saatossa, mutta ei näin akrobaattista maalia kuin Hansenin tekemänä. Kaksi kovaa maalia nostaisin tanskalaisveskan tekemän rinnalle.

Gerald Hillringhaus tykitti vuonna 1989 hienosti suoraan ilmasta “Tor des Monast” eli kuukauden maalin SV Turk Gucu Munchenin riveissä viimehetken tasoituksellaan. Näin laitetaan pallo kulmasta sisään.

2013 kohtasivat Espanjassa Alcudia ja Mallorca B. Ottelu sai mahtavan päätöksen, kun Tolo Barcelo Ramis heitti sakset peliin lisäajalla. Kotijoukkueelle maukas tasuri ja millä maalilla!

Kaikki kolme nähtyä maalia ovat uskomattoman hienoja ja kerran elämässä maaleja. Uskon tässä olevan hienoimmat maalit, mitä veskarit ovat tehneet vuosien saatossa. Ehdota omaa vaihtoehtoa joukkoon.

Seuraa Tuomaria myös Facebookissa ja Twitterissä @casinosportsbar


Pelaajatarkkailu vaihtui pystypainiksi

KYSYMYS: Ex-City kärki Paulo Wanchope kuulemma tappeli itsensä ulos valmentajan paikalta. Pitääkö paikkansa?

VASTAUS: Kyllä pitää paikkansa. Herra oli tarkkailemassa pelaajia alle 23-vuotiaiden maaottelussa Costa Rican ja Panaman välillä. Wanchope kävi aivan hiilenä katsomossa ja aloitti tappelun, kun vartija tönäisi häntä valmentajan pyrkiessä kentälle.

Euroopassa hyvin tunnettu Paulo Cesar Wanchope Watson on costaricalainen entinen jalkapalloilija, joka pelasi viimeksi Yhdysvaltain Major League Soccerissa Chicago Firen joukkueessa kaudella 2007. Monelle suomalaiselle mies on tuttu Valioliigasta. Derbyssä, West Hamissa ja Manchester Cityssä pitkänhuiskea kärki mätti mukavasti maaleja ja ainakin Cityssä costaricalainen on tietynlaisessa kulttipelaajan maineessa. Wanchope on Costa Rican maajoukkueen kaikkien aikojen paras maalintekijä. Pelaamissaan 73:ssa maaottelussa syntyi komeat 45 maalia.

Ex-City-kärki valittiin vuoden alussa kotimaansa Costa Rican päävalmentajaksi. Legendan työpesti jäi kuitenkin varsin lyhyeksi, sillä hän päätti erota heti skandaalin vuoksi. Päävalmentaja kävi todella lämpöisenä 23-vuotiaiden maaottelussa ja halusi mennä kentälle kertomaan mielipiteensä. Päätä pienempi vartija oli tilanteesta eri mieltä ja päätti pitää puoliaan, kun Wanchope aloitti tappelun. Onneksi muu järjestysryhmä tuli paikalle, muuten Wanchopea olisi häpäisty tuplasti.

Koko hässäkkä tallentui kameralle ja Wanchope kertoi myöhemmin, että hän on päättänyt erota tehtävästään. Ex-kärki ehti toimia Costa Rican päävalmentajana vain kahdeksan kuukautta. Ennen muistin miehen vuoden 2006 MM-kisojen avausottelun kahdesta maalista Saksan verkkoon, mutta nyt surullisesta välikohtauksesta.

Seuraa Tuomaria myös Facebookissa ja Twitterissä @casinosportsbar


Mikä on mystisen kaunis rabona-potku?

KYSYMYS: Luulin tietäväni “kaiken” jalkapallosta, mut mikä on rabona-potku, vai onko se syöttö?

VASTAUS: Rabona voi olla sekä potku että syöttö, mutta ennen kaikkea se on onnistuessaan kaunista katsottavaa. Vai mitä sanotte Pekka Sihvolan Rabona pilkusta, ja vielä silmät ummessa.

Kaunis liike nimeltään rabona on futiksessa potkaisutapa, jossa potkaiseva jalka kiertyy tukijalan takaa tehokkaasti jalat ristissä. Futaaja voi käyttää tätä laukaisua monestakin syystä: rabonan avulla voi pelaaja esimerkiksi tehdä yllättävän kierteisen syötön tai potkun. Rabona saattaa siis usein hämätä vastustajan pelaajia ja etenkin katsojia.

Rabona on vanha kikka jalkapallokentiltä. Ensimmäisen kerran rabonan esitti tietävästi Ricardo Infante Argentiinassa vuonna 1948 Estudiantes de La Platan ja Rosario Centralin välisessä matsissa. Urheilulehti El Graficon etusivulla komeili Infanten kuva ja siitä päivästä lähtien futiksessa liikettä on kutsuttu rabonaksi. Espanjaksi rabona tarkoittaa koulusta pinnaamista. Pele käytti rabonaa jo 50-ja 60 luvulla ja sen jälkeen siitä on tullut vakiokalustoa kikkailijoiden työkalupakissa.

Hienoja keskityksiä ja läpisyöttöjä rabona-tyyliin nähdään lähes joka viikko, mutta maalit ovat harvassa. Viime kauden hienoimmasta maalista vastasi Tottenhamin Erik Lamela, joka voidaan samalla valita hienoimmaksi rabona-maaliksi, mitä koskaan on nähty. Vai mitä sanotte? Tottenham teurasti Euroliigan ottelussa Kreikkalaisen Asteras Tripolisin peräti 5-1 ja Lamelalla oli aikaa tehdä mitä haluaa. Wou! Ainakin yhdestä asiasta Lamela muistetaan Lontoossa, muuten miestä ei haluta muistellakkaan.

Seuraa Tuomaria myös Facebookissa ja Twitterissä @casinosportsbar