Näytetään blogin kirjoitukset, joissa aiheena on Sports Bar Casino Helsinki.

Päällikköyttä vai ylimielisyyttä?  2

KYSYMYS: Miksi Mahiedine Mekhissi-Benabbad diskattiin paidan riisumisen takia, kun taas fudiksessa saa vain varoituksen?

VASTAUS: Yksinkertaisesti säännöt sanovat niin. Sääntökirjassa lukee, että pitää tulla numerolappu rinnassa maaliin, joten Mekhissi-Benabbad rikkoi selvästi sääntöjä. Jalkapallossa paidan pois riisumisesta tai paidan nostamisesta pään päälle seuraa varoitus keltaisen kortin muodossa.

Tosin 3000 metrin estejuoksun ylivoimaisesti Euroopan paras sai ensin tuomaristolta keltaisen kortin, mutta Espanja teki asiasta protestin, joka meni läpi.

Syy ranskalaisen hylkäykseen on se, että mies riisui, joko tavattoman päälikkömäisesti tai ääliömäisen ylimielisesti, paitansa kesken maalisuoran ja heilutteli sitä voiton merkiksi.

Uskon kuitenkin Mekhissi-Benabbadin aikaisempien tempausten olleen tuomaristolle helpottava tekijä hylätä murskaavan ylivoimainen häirikkö. Sama kaveri hölmöili aiemmin vuonna 2012 Helsingin EM-kisoissa, kun hän tönäisi kisamaskottia. Tämän lisäksi hän on ryhtynyt perus nyrkkitappeluun maanmiehensä Mehdi Baalan kanssa Timanttiliigan osakilpailun jälkeen maalialueella.

Tuomari ei ole koskaan ymmärtänyt, miksi paita pitää heittää pois maalin jälkeen tai niin kuin nyt nähtiin yleisurheilussa. Eivätkö urheilijat tiedä lajiensa sääntöjä?

Mahiedine Mekhissi-Benabbad kertoi kisan jälkeen, että ihan samalla tavalla kuin maalintekijät, niin hänkin tunsi olonsa yli-innokkaaksi. Ranskalainen sanoi tunteneensa itsensä Zlatan Ibrahimoviciksi. Onneksi hän ei sentään tuntenut itseään Luis Suareziksi!


Ystävyys tekee kipeää – näin surutta taklataan näytösotteluissa

KYSYMYS: 

Miksi pelataan ystävyysotteluita?

VASTAUS: Sitä miettivät varmasti edelleen Meksikon Luis Montes ja Ecuadorin Segundo Castillo, jotka törmäsivät toisiina 12 päivää ennen MM-kisoja pelatussa matsissa. Molempien kisat jäivät väliin.

Jalansija uusilla markkina-alueilla lienee tärkein tekijä siinä, että useimmat britti- ja espanjalaisseurat ovat suunnanneet reissunsa kauden alla usein eri puolille Aasiaa. Tänä vuonna MM-kisat sekoittivat pakkaa, joten valtavia rundeja ei nähty.

Harjoitusotteluista puhutaan laiskatempoisina höntsäotteluina, mutta toisaalta ne ovat monelle nuorelle pelaajalle tärkeä näytön paikka. Siksi yli-innokkuus saattaakin välillä johtaa ikäviin tilanteisiin, kuten Tuomari teille nyt osoittaa.

Fenerbachen Bruno Alves ajoi Chelsea-kärki Diego Costaa surutta sukille Turkissa pelatussa hyväntekeväisyysturnauksessa. Katso suoritus yltä.

Evertonin James McCarthy taas joutui tämän pulkkataklauksen kohteeksi harjoitusottelussa Celta Vigoa vastaan. Taklaus videolla ajassa 6:30.



Don´t jinx it! – urheilun karuimmat kiroukset

KYSYMYS: Uskooko Tuomari kirouksiin urheilussa?

VASTAUS: No tokkiinsa. Yhdysvalloissa esimerkiksi Cleveland kärsii kirouksesta. Kaupungin kolme pääsarjajoukkuetta eivät ole voittaneet mestaruutta sitten vuoden 1964. Tuolloin Cleveland Browns voitti NFL-mestaruuden, mutta Super Bowlista alettiin puhua vasta kaksi vuotta myöhemmin.

Browns oli tammikuussa 1981 13 jaardin, 49 sekunnin ja kolmen pisteen päässä Super Bowl -paikasta, mutta sitten tapahtui jotain täysin käsittämätöntä, kuten alun videosta näkee.

Liekö syy valmentaja Sam Rutaglianon, joka käski yrittää sittemmin käsitteeksi muodostunutta “Red Right 88” -heittopeliä? Vaiko pelinrakentaja Brian Sipen, joka yritti syöttää turhan pieneen rakoon? Ehei. Kiroushan se.


Briteissä jalkapalloseurat Birmingham ja Derby ovat kärsineet kirouksista, koska rakensivat aikoinaan stadioninsa mustalaisten maille.

Birminghamin St. Andrewsin satavuotista kirousta ei onnistuttu ikinä murtamaan, yrityksistä huolimatta. 80-luvun alussa koutsi Ron Saunders maalautti pelaajiensa kengänpohjat punaisiksi ja vuosikymmentä myöhemmin Barry Fry kusi selvännäkijän käskystä viheriön kaikkiin kulmiin. Kirous päättyi 2006. Tuon vuosisadan aikana Birmingham voitti kerran Liigacupin, vieraissa.



Derby County taas sai niskaansa romanikirouksen 1889, kun seuran entistä stadionia, Baseball Groundia, alettiin rakentaa. Kirouksen mukaan Derby ei koskaan voittaisi FA Cupia.

Derby oli ennen toista maailmansotaa kolmesti FA Cupin finaalissa ja kolmesti lisää semeissä, mutta takkiin tuli aina. FA Cupin finaalin 1946 alla Derbyn pelaajat menivät neuvottelemaan paikallisten mustalaisten kanssa kirouksen poistamisesta.

Ilmeisesti raha sai romanien päät kääntymään, ja kirous poistettiin. Ottelu oli tilanteessa 1–1, kun pelipallo puhkesi. Kirous nousi Wembleyn viheriöltä taivasta kohti ja Derby marssi 4–1-voittoon.



Viisi päivää myöhemmin joukkueet kohtasivat liigaottelussa, ja taas nahkakuula puhkesi kesken leikin. Kirous oli palannut, eikä Derby ole sen koommin FA Cupin finaalissa pelannut. Eivät tainneet maksaa mustalaisille tarpeeksi.


Susijengille toinenkin NBA-vahvistus?

KYSYMYS: Onko se Erik Murphy nyt mistään kotoisin? Eikö tällaisia kaksoiskansalaisia löytyisi lisää, niin saataisiin Suomi koriskartalle?

VASTAUS: Erik Murphy teki maajoukkuedebyyttinsä Koripalloliiton 75-vuotisjuhlamaaottelussa Suomen hävitessä Liettualle Helsingin jäähallissa 81–90. Murphyn otteet olivat lupaavia. Yhdeksän pinnaa ja viisi levaria olivat kelpo saldo, kun takana oli vain neljä treenikertaa Susijengin remmissä. Ameriikan Erikin pelipaikalle olisi tarjolle kova haastaja.

Washington Wizardsia tällä hetkellä edustava iso laitahyökkääjä Drew Gooden kertoo CBS Sportsin vuonna 2007 tekemässä haastattelussa mahdollisuudesta edustaa Suomea. CBS Sportsin jutun takana on Washington Postin toimittajan Jorge Castillon tuore twiitti. Kymmentä NBA-seuraa urallaan edustaneen Goodenin äiti on suomalainen. Tomi Tiilikainen ja muut suomalaiset koristietäjät ovat jo Twitterissä ottaneet kantaa aiheeseen.

8,3 pisteen ja 5,2 levypallon keskiarvolla viime kaudella NBA:ssa pelanneen 32-vuotiaan Goodenin pelivuodet alkavat käydä vähiin ja USA:n maajoukkueesta Goodenin on turha haaveilla. CBS Sportsin mukaan Gooden onkin tiensä kisoihin maksaneen Suomen alustavalla pelaajalistalla. Jenkkimedialla lienee käsissään ihan eri listat, mitä Henrik Dettman on esitellyt. Tuomarin on kuitenkin pakko puhaltaa pilliin ja huomauttaa, että nyt eletään NBA-uutisoinnin hiljaisinta aikaa.

Lisäksi Gooden kertoo haastattelussa, että Suomessa on paljon puita ja järviä.

EDIT: Ilta-Sanomat tavoitti Suomen päävalmentaja Henrik Dettmanin, jolla ei ollut asiaan kommentoitavaa.


Kuinka monta Nokia-insinööriä saa NBA-joukkueen hinnalla?  1

Kuva: Kuva: timetravels.fi / Instagram

KYSYMYS: Microsoftin logo komeili eilen kentän lattiassa Susijengin pelissä. Korvaako Microsoft tässäkin Nokian?

VASTAUS: Kyllä näin on. Microsoft Devices ryhtyi Susijengin uudeksi pääyhteistyökumppaniksi toukokuun lopussa. Basket.fi kirjoittaa kuinka Koripalloliiton ja Microsoftin yhteistyö on “luonnollista jatkumoa” Nokian oltua pitkään nuorten maajoukkueiden sponsorina.

Tuttu kotimainen symboli vaihtuu tuttuun ulkomaiseen symboliin myös muualla kuin urheilukentillä. Ensi viikonloppuna vietettävän Flow-festivaalin yksi näyttävimmistä lavoista on ollut sininen Nokia-teltta. Tänä vuonna areena on nimeltään Lumia Tent ja katolla liehuu valloittajan eli Microsoftin lippu.

Suomalaiset tutustuivat Microsoft-johtaja Steve Ballmeriin viimeistään silloin, kun mies kävi kättelemässä suu virneessä Stephen Elopia Nokian ja Microsoftin diilin merkiksi. Ballmer rakastaa koripalloa. Ballmer on ilmoittanut jättävänsä Microsoftin hommat ja petailikin itselleen juuri jatkohommia rakastamansa lajin parista. Hänestä tulee LA Clippersin uusi omistaja. Asia varmistui, kun rasististen lausuntojen takia sivuun sysätty Donald Sterling hävisi oikeusjuttunsa ja joutuu nyt pakon edessä myymään seuran Ballmerille.

Ballmerin omaisuuden arvoksi on arvioitu 21 miljardia dollaria, joten kaksi miljardia korisjoukkueesta ei ole edes paljoa. Toisaalta, sillä maksaisi aika monen Nokian insinöörin vuoden palkat. (Jos insinöörin oletetaan tienaavan noin 50 000 vuodessa, saa kahdella miljardilla maksettua useamman kymmenen tuhannen palkat vuoden ajan.)


“Ikinuoret” futaajat paljastuvat rannekuvauksella

KYSYMYS: Miksi monet urheilijat valehtelevat ikänsä?

VASTAUS: Tämä nousi alkuvuodesta taas framille, kun senegalilainen Senego.net -verkkosivusto väitti Lazion kamerunilaisen keskikenttäpelaajan valehdelleen ikänsä. Saitin mukaan Joseph Minala oli veistänyt iästään pois jopa 25 vuotta. Lazio julkaisi pelaajan syntymätodistuksen ja uhkasi sivustoa oikeustoimilla. Lopulta Italian jalkapalloliittokin vahvisti Minalan olevan todella 17- eikä 42-vuotias. Ikäistään toden totta vanhemman näköinen Minala siirtyi 18-vuotispäiviensä kunniaksi lainalle Bariin.



Iän valehteleminen on ongelma erityisesti Afrikan jalkapallossa, mutta myös Yhdysvaltain baseball-liigoissa, jonne virtaa pelaajia Etelä-Amerikasta, ja Kiinassa erittäin kilpaillussa voimistelussa. Syitä iän valehtelemiseen on BBC:n nigerialaisen jalkapallotoimittaja Oluwashina Okelejin mukaan monia: paineet menestymisestä, kunnian, rahan ja paremman elämän perään haikailu sekä syntymä- ja henkilöllisyystodistusten väärentämisen helppous. Toisaalta, moni afrikkalainen pelaaja ei välttämättä varmuudella tiedä oikeaa ikäänsä.

Okelejin mukaan myös junnumaajoukkueiden valmentajilla on kovat menestymispaineet, minkä vuoksi he saattavat ottaa joukkueisiin tietoisestikin liian vanhoja pelaajia. Huhtikuussa 2013 pelatuista Afrikan alle U17-mestaruuskisoista passitettiin kotiin yhdeksän pelaajaa yli-ikäisinä. Iät todennettiin ranteesta tehdyllä magneettikuvauksella, jota FIFA on käyttänyt turnauksissaan jo vuodesta 2005.



Iän väärentäminen tietysti vääristää kilpailua juniorimaajoukkueissa. Oikeasti joukkueisiin kuuluvat juniorit saattavat jäädä vanhempien ja vahvempien jalkoihin sekä ilman kansainvälisiä näyttösaumoja. Ammattilaisiksi siirtyvien “nuorten” tähtien pelaajaurat ovat normaalia lyhyempiä, sillä paikat eivät yksinkertaisesti kestä. Nigerialaiset Nwankwo Kanu, Jay Jay Okocha (so good they named him twice), Obafemi Martins ja Taribo West ovat huhupuheiden mukaan kaikki valehdelleet ikänsä noin kymmenellä vuodella.


Lähde: BBC




Mikä ihmeen alusvaateliiga?  2

KYSYMYS: Näin videon, jossa naiset pelaavat vähissä vaatteissa jenkkifutista. Mistä ihmeestä siinä on kyse?

VASTAUS: Arvon kysyjä, olet ajautunut urheilun viihteen äärimuotojen pariin. Olet löytänyt “alusvaateliigan” (Lingerie Football). Laji on ymmärrettävästi nopeiten kannattajamääriään kasvattavia lajeja jenkeissä.

Alun perin laji oli tarkoitettu NFL-otteluiden puoliajoille, mutta suosion kasvaessa sille perustettiin 2009 Lingerie Football -liiga, joka myöhemmin vaihtoi nimensä Legends Football Leagueksi. Onhan se nyt törkeää, että alusvaatteet mainitaan liigan nimessä, joten uudelleenbrändäys oli pakollista. Kaksinaismoraalin hengessä liiga kuitenkin edelleen tiedottaa tilastojen sijaan “kuumiimpien” pelaajien listoista ja antaa katsojille kotisivuillaan mahdollisuuden valita seurattava joukkue hiustenvärin perusteella.


Vesiesteen hurmosta!

KYSYMYS: Mikä h**vetin vesieste?

VASTAUS: Vesieste symboloi metsässä virtaavaa jokea. Tietenkin.

Tarina kertoo, että satoja vuosia sitten maaseuduilla asui miehiä, jotka kehuskelivat pystyvänsä juoksemaan hevosille tarkoitettuja maastoestereittejä. Tästä syntyi ajatus eräänlaisesta maastoestejuoksusta. Tätä ajatusta jalostettiin, lajia virallistettiin ja esteet tuotiin juoksuradalle 1800-luvun puolivälin Englannissa. Oxfordin yliopistolla oli näppinsä pelinsä tämänkin lajin kehityksessä.

Estejuoksu on tarjonnut yhden hienoimmista suomalaisista yleisurheiluhetkistä, kun Jukka Keskisalo otti upean kullan taktisen juoksun päätteeksi Göteborgissa 2006. Mertaranta valutti mahlaa ja kyynel nousi patriootin silmään.

Kuumana kesänä pitää muistaa, että joki on loistava virkistäytymispaikka. Tässä muutama mallisuoritus siitä, miten helteen painetta helpotetaan vesiesteellä. Treenata voi vaikka uimapaikan laiturin kaiteen kanssa.


Rallit palaavat Jyväskylässä onnettomuuspaikalle

KYSYMYS: Harjun erikoiskoe palaa Jyväskylän ralliin tänä vuonna. Voiko siellä jäädä auton alle?

VASTAUS: Subarutakkien luvattu maa löytyy tosiaan seuraavan viikon ajan Jyväskylästä, jonne rallikansa kasaantuu Neste Oil Rallyyn. Ralli tuntuu kaupungin keskustassa muutenkin kuin ryyppyjuhlana, sillä legendaarinen Harjun erikoiskoe tekee tänä vuonna paluun kaupungin ytimeen.

Harjun EK todettiin aikoinaan liian vaaralliseksi, kun 1996 tanskalaiskuljettaja Kristen Rikhardt täräytti yleisöön. Yksi kuoli ja 36 loukkaantui. Rikhardtin Mitsubishi törmäsi 120 kilometrin tuntinopeudessa tien painanteeseen, nousi ilmaan, osui liikennemerkkiin, pomppasi uudestaan maasta pohjapanssarin irrottua, törmäsi jalankulkuväylän reunaa ja osui 40 kilometrin tuntivauhdissa väkijoukkoon. Yleisön paniikin takia osa porukasta talloutui jalkoihin. Onnettomuus näkyy jutun aloittavalla videolla kohdassa 2:04.

Onneksi turvatoimet rallissa ovat parantuneet huomattavasti ja suomalaiset ovat muutenkin yleisönä kuuliaisimmasta päästä, joten jos pidät järjen päässä ja pidättäydyt ryntäämästä turvamiehiä uhaten autojen reitille, sinun pitäisi selvitä hengissä.

Aikoinaan meininki oli aivan päätöntä. Vaikka pahimmat yleisön ylilyönnit on taidettu nähdä eteläeurooppalaisissa ralleissa, on Suomessakin osattu. Siitä esimerkkinä vaikka tämä Humalamäessä Jyväskylän rallissa vuonna 1984 tapahtunut törmäys. Yleisö suorastaan kerjää verta nenästään.


Kuinka paljon jenkit oikeasti tietävät futiksesta?

KYSYMYS: Jenkeissä on kuulemma meneillään futisbuumi. Mitä ne mahtavat oikeasti tietää lajista?

VASTAUS: Tuomarin käymien nettikeskustelujen perusteella matkaa futisymmärrykseen on vielä, mutta poikkeuksellisen teräviä mieliä löytyy joukosta, joten yleistäminen on tässäkin tapauksessa turhaa.

Jenkkien käymässä futiskeskustelussa kirves kääntyy usein ulkoiseen tekijöihin, kuten saksalaisen päävalmentajan Jürgen Klinsmannin suuntaan. Kansa janoaa maajoukkueesta sankareita eikä jengi ole lopullisen tyytyväinen ennen kuin oma liiga on maailman kovimpien joukossa ja oma joukkue maailmanmestari. Tänä vuonna huomio on kuitenkin kasvanut ja puhe jalkapallosta lisääntynyt Amerikassa.

Aina tuo puhe ei kuitenkaan osu kohdalleen. Videolla Talk show -isäntä Jimmy Kimmel hauskuutti yleisöään kyselemällä hölmöjä futiksesta. Vastaukset olivat juuri sitä, mitä odottaa saattaa.