Outo ilmiö, miten näin on päässyt tapahtumaan?

Päättynyt vuosi oli sään puolesta ennätyksellisen lämmin kuukaudesta toiseen. Kun olisi pitänyt olla kylmä, oli lämmin ja toisinpäin. Kesäkuu ja heinäkuu vuoden keskellä olivat ennätyskylmiä ja sateisia. Juuri silloin kun sitä vähiten kaipasi. Elokuun helteet olivat laiha lohtu, mutta varmasti joku nautti niistäkin. Se kuvaa vuotta 2015 todella hyvin, vaikkei säätä olisi ollut lainkaan.

Heti tammikuussa sadattuhannet suomalaiset kokoontuivat omiin olohuoneisiinsa ihmettelemään pois potkittujen putousnäyttelijöiden uutta ohjelmaa Kingiä. Jo nimellään se latasi paljon suuria odotuksia, mutta oli paljon suurempi floppi kuin Pertti Kurikan nimipäivät ja tuotti enemmän pettymyksiä kuin ensitreffit alttarilla ja alasti yhteensä.

Muttei läheskään yhtä paljon kuin kevään eduskuntavaalit. Hallituksen muodostaminen ei ollut tällä kertaa mikään ongelma, vaan ne alkoivat vasta sen jälkeen. Ei ollut mikään yllätys, että uusi hallitus joutui hyväksymään Kreikan uuden tukipaketin kokoonpanosta riippumatta. Rahat saatuaan mediaa kiinnosti vielä hetken näyttää uutiskuvia kreikkalaisten köyhyydestä, kunnes sekin hukkui pakolaisvirtaan.

Ympäri Suomen perustettiin lukuisia vastaanottokeskuksia vastoin kuntien asukkaiden ja osin myös hallitusten mielipidettä ja huonosti kävi. Tapahtui lukuisia raiskauksia ja kiinni saadut syylliset ovat yhä täällä. Tämän kaiken seurauksena moni suomalainen joutui tekemisiin poliisin kanssa ja sai merkinnän rikosrekisteriin laittomasta toiminnasta oman maan kansalaisten yleisen turvallisuuden hyväksi tai toimintakyvyttömän politiikan vastustamiseksi. Taas yksi ympyrä sulkeutui kiertämään samaa kehää vailla mahdollisuutta pysähtyä. Miten Paavo Väyrynen aikoinaan vastusti EU:hun liittymistä ja istuu nyt unionin parlamentissa vaatimassa suomelle eroa pelkästään yhteisvaluutasta kansanäänestyksen kautta. Jos äänestys tulisi, ei kansanmielipiteellä taida olla merkitystä, jos ei ole sama kuin eduskunnalla. Onhan kyse sentään politiikan ja talouden tulevaisuudesta.

Syksyn suuri leikkauslista sai keväällä yhteiskuntasopimuksen kaataneet järjestöjohtajat varpailleen ja Suomi pysähtyi. Yksi kätilö lähetti pääministerille terveisiä ja listaa muutettiin. Ja yksi Tynkkynen lähetti Soinille terveisiä ja sai potkut puolueesta. Tämän jälkeen hän sai kutsun Triplaan hankaloittamaan vähän lisää muiden tekemisiä. Neuvottelut yhteiskuntasopimuksesta alkoivat uudelleen, kaatuivat uudelleen ja järjestöjohtajat saivat kutsun linnaan kättelemään tasavallan presidenttiä. Oli aika hankalaa katsottavaa.

Loppuhuipennus oli SDP:n nousi gallupien ykköseksi. Heidän avullaanko ne rajat saataisi pakolaisilta pysyvästi kiinni ja rahahanat Euromaihin. Onko puheenjohtaja Antti Sinne hallituksen puuttuva ässä? Herttaässä, mikään ei elä ilman sydäntä. Sipilä on risti, kun sillä on ne omat vakaumuksensa. Soini on pata, kun sillä on ne omat lempiruokansa. Ja Stubb on ruutu, kun sillä on ne omat mieltymyksensä älypuhelimensa ruutuun. Englanniksi totuus ei muutu, vain asiat. Sipilä on nuija (club), vai oliko se Joonas Nordman. Soini on lapio (spade), saa jonkin verran lapioida, että lähtee kannatus nousuun. Stubb on timantti (diamond), rikkaiden asialla. Ja Hertta on edelleen sydän (heart).

Mutta varmasti jokainen löytää vuodesta 2015 hyviäkin asioita, joiden rinnalla nämä pahat tuntuvat lievemmiltä. Ei mitään niin pahaa, ettei jotain hyvää. Eikä mitään niin hyvää ettei jotain pahaa. Vuoteen 2016 voi lähteä vaikka iloitsemalla siitä ainoasta asiasta, jonka hallitus sai aivan puskista ja nopeasti vietyä läpi, eli kauppojen aukioloaikojen vapautumisen. Jos ei tule uni ennen yhtätoista, voi lähteä vaikka käymään kaupassa.

Hyvää uutta vuotta kaikille tupakoinnin lopettaneille ja kaikkea sitä mitä luonto luonnostaan sen luonnollisessa olomuodossa tarjoaa.

Joulu on antamisen aikaa, ainakin lahjojen. Lapset toivovat vaikka mitä ja aatto näyttää, mitkä niistä kävivät toteen. Aikuiset eivät toivo koskaan mitään, mutta saavat aina jotain. Ja kun saavat, ovat pettyneitä, että saivat jotain millä eivät tee mitään. Ja jos eivät saa mitään, ovat pettyneitä kun kukaan ei muistanut mitenkään. Tulihan sitä sentään itse käytettyä paljon kallista aikaa stressatessa mitä ostaisi muille ja lopulta käytettyä suuri summa rahaa huonojen ideoiden toteuttamiseen. Olisihan siinä sivussa voinut ostaa lahjan myös itselleen muiden ihmeteltäväksi, kuka kummajainen se tuollaisilla jutuilla muistaa. Taitaa olla kyse jostain todella vakavasta.

Jokainen tietää itse parhaiten mitä tarvitsee, paitsi jos joku sitä kysyy. Silloin ei tule mitään mieleen tai sitten mielessä on jotain niin suurta, että itsekin joutuu säästämään rahaa sen hankkimiseksi. Mutta lapsia ei raha kiinnosta, kun he toiveita esittävät. Eikä puoletkaan esitetyistä toiveista ole välttämättä kovin vakavasti otettavia. Jos toive toteutuu, lapsi innostuu uudesta mutta saattaa yhtä nopeasti unohtaa ja jos vanhempi on tarkkasilmäinen, hän huomaa lapsen mielenkiinnon menetyksen. Ja jos hän on tämän lisäksi tyhmä, hän alkaa syyllistää lasta, että tuli ostettua kallis lelu, etkä sinä koskaan leiki sillä. Jos lapsi on niin vanha, etteivät lelut enää kiinnosta, ongelmaa ei ole. Tuskin saat tilaisuutta seurata, menivätkö rahat hukkaan.

Sitten ovat aikuiset, joiden sisäinen lapsi on pulpahtanut pintaan esimerkiksi omien lasten kautta. Lahjaostoksilla löytää jotain mikä ei ollut toivelistalla, mutta jostain tajunnan syövereistä iski itselle halu saada se, että voisi pitää hauskaa. Mutta kirjoittaa pakettiin lapsen nimen, ettei kukaan vain pitäisi ihan pimahtaneena. Se on vähän sama kuin se saatanan jauhanta tyttöjen ja poikien lahjoista. Kannattaako lahjoja ostaa ollenkaan, ettei vain jäisi mitään traumaoja, että on vahingossa tullut leikkineeksi väärillä leluilla. Kyse voi olla vain ikävaiheesta, jossa keskittymiskyky on hukassa ja näkee pelkän lelun, jonka lahjana sai. Ei mitään pelättävää.

Vai onko lapsi mahdollisesti pikkuvanha. Lelu kuin lelu, ei se sitä kiinnosta. Mutta ei se sitä sano, vaan filosofoi omissa oloissaan maailman vääryyttä, kun vanhemmat eivät ymmärrä omaa lastaan. Eikä tiedä itsekään kuinka viisas analyysissään on. Vanhempia kiinnostaa vain mitä leluja lapsi tahtoo, eikä saa lapselta selkeää vastausta. Silloin kannattaa odottaa että saa nähtäväkseen joulutodistuksen ja silmäilee läpi taideaineet. Mikä on numero tai mitä opettaja on aiheesta kirjoittanut. Ehkä lapsi osaa vastata selkeästi jos vanhempi esittää kysymyksiä niiden pohjalta. Sitten vain kauppaan valintaa tekemään. Viimeinen valttikortti on perinteisesti kirja.

Ihmisten välistä vuorovaikutusta verrataan usein kemiaan. Kun kemiat kohtaavat, on seurassa mukava viettää aikaa. Seuraa on monenlaista moneen eri tarkoitukseen ja kukin etsii seuraa omiin tarpeisiinsa niistä ihmisistä jotka etsivät samaa. Kaiken lähtökohta on yhdessä tekeminen ja kokeminen. Ne voivat olla yhteisiä harrastuksia, illanviettoja, matkoja, työtä, työprojekteja, seurustelua tai jotain intiimiä toimintaa. Ne voivat olla irtiottoja arjesta tai arkeen kuuluvia rutiineja päivittäin, viikoittain tai kuukausittain. Mitä vain kukin keksikään.

Mutta niin kuin kaikissa tilanteissa jossa otetaan kontakteja muihin, ovat olosuhteet eläviä ja voivat muuttaa muotoaan äkistikin. Suurin syyllinen tähän on kolmas ihminen. Hän joko saapuu uutena kuvioihin tai on vanha tekijä, jonka olosuhdemuutokset saavat tulemaan lähemmäksi. Toki kolmen porukka voi toimia yhtä hyvin kuin kahden, mutta kemiaan katsomalla riskit ovat olemassa. Kaksi ainetta jotka yhdessä sekoittuvat toisiinsa suorastaan täydentämällä toisiaan, voivat kolmannen kanssa olla tappava sekoitus. Mitä enemmän aineita, sitä suurempi riski, että jokin yhdistelmä on keskenään epäsopiva.

Suurin ongelma kuitenkin on, ettei sitä voi etukäteen tietää, ellei silmin nähden näe aineiden reagoivan vaikkapa samaan tapaan kuin Menthol-pastillit ja Coca-Cola. Jos aineet eivät sekoitu, vaan asettuvat päällekkäin massan ja tiheyden mukaisesti, puhutaan sopusointuisesta yhdisteestä. Eivät välttämättä ole toisilleen oikeaa seuraa, mutta mahtuvat olemaan samassa paikassa ilman suurempia nahinoita. Kaikki muu on yhtä ikuista arvoitusta. Uskaltaako ottaa riskin, jos ei tunne koostumusta tarpeeksi hyvin, vai kieltäytyykö sovinnolla, ettei vaan satu mitään pahaa.

Enemmän tai vähemmän seura tekee kaltaisekseen ja väärässä seurassa lähtee järki päästä. Vähän kuin hengittäisi keuhkot täyteen vetyä. Happi loppuu ja tukehtuu. Mutta kun vedyn ja hapen antaa tiivistyä nesteeksi, syntyy vettä. Ja ilman vettä ihmiskeho kuivuu ja lopputulos on sama kuin vetyyn tukehtumisessa. Siitä ei enää nousta miettimään, mitä tuli tehtyä, olisiko pitänyt jäädä pois.

Viikko on ollut todella sateinen. Jos ei ole satanut, ilma on ollut niin kosteaa, että se tiivistyy kasvoihin ja lopulta vaatteetkin alkavat kastua. Mittari on näyttänyt nollaa aina kun sitä katsoo. Vain muutama aste vähemmän ja kaikki sade olisi tullut lumena, joka ei kastele, koska pakkanen kylmettää vaatteen pinnan.

Niin lähellä, mutta niin kaukana. Kun aamulla lähtee töihin, sade on tauolla. Iltapäivällä on meneillään pahin vaihe juuri silloin kun ulos pitää mennä. Nopea käynti kaupassa, joka sattumalta sijaitsee työpaikan vieressä ja nopeasti pyörällä kotiin katsomaan seuraavan päivän säätutka, joka kerrasta toiseen on todella karua katsottavaa. Mikään ei säässä muutu. Kuin olisi saanut kotiarestituomion. Saat käydä töissä ja kaupassa, mutta reitti on todella tarkasti määritelty.

Moni varmasti pysähtyy miettimään vastaavassa tilanteessa, mikä on oikein tehnyt ansaitakseen tämän kakun. Vaikka pukisit ylle sadevaateet, se suojaa vain vedeltä. Kosteus tulee läpi ja kun toisesta suunnasta pukkaa hikeä, tulee pitkässä juoksussa tukala tunne. Mutta niin se vain on, että luonto tahtoo joskus ottaa muista mittaa esittelemällä voimiaan sään muodossa. Sään jonka kukin meistä omana yksilönään tulkitsee epämukavaksi. Ja sen armoille astuminen tulee olemaan itselle taistelu. Olisi pakko hoitaa juoksevia asioita, mutta ei sään takia millään tahtoisi. Asioita joita ei voi mitenkään siirtää odottamaan parempia säitä.

Itselläni ei ollut eikä tullut mitään ruokakauppaa kummempaa, mutta kuitenkin jotain mitä ei voinut siirtää. Jotain mikä harvemmin kuuluu kenelläkään viikon-, kuukauden- tai edes vuoden välittömiin toimiin. Piti vaihtaa nojatuoli uuteen. Olin päättänyt asiasta jo viikkoa aiemmin, kun en vielä tiennyt mitä mieltä luonto on säästä siihen suunnitelmaan. Päivä päivältä alkoi näyttää enemmän siltä että sadetta ei pääse pakoon, jos lähden ostamaan tuolia. Huonekaluliikkeet kun keskittyvät kaupungin toiseen laitaan. Lähdin hyvän sään aikana kun ei satanut, mutta en ottanut huomioon yhtä asiaa. Reitti kulki ohi sen paikan, jossa sääasema mittaa lukemia tarkkailemaani nettitutkaan. Ja niin siinä kävi, että tihkua alkoi sataa juuri sillä paikalla. Mutta on sitä pahemminkin kastuttu. Pitää muistaa että vaikka kurja sää saa elämän tuntumaan kotiarestilta, ehdonalaisvalvoja se ei ole.

Se on vain luonto. Luonto on myös meillä jokaisella tai meissä jokaisessa. Joskus se tekee meistä vihaisia ja silloin tekee mieli ottaa mittaa muista. Liian pitkälle menemällä se voi johtaa sellaiseen kotiarestiin, jossa ihan oikea ehdonalaisvalvoja kyttää menemisiäsi. Silloin voi panta jalassa miettiä vaikkapa sitä, olisiko ollut viisaampaa laskea ensin kymmeneen.

Otin osaa arvontaan, jossa palkintona oli perjantaipullo. Jokainen arvontaan osallistuja antoi pienen summan rahaa, jolla pullo ostettiin ja arvottiin. Kun päätin lähteä mukaan, olin ymmärtänyt säännöt väärin. Suupaltti puhui niin nopeasti että kuka tahansa menettää osan sisällöstä siinä tilanteessa. Käsityksessäni voittaja saa rahat, joilla saa käydä ostamassa itselleen pullon. Mutta ei, vaan arvotaan pullo, joka paljastuu sitten, kun voittaja on selvillä.

Minä joka en koskaan voita mitään, voitin tällä kertaa. Sain ison pullon kuohuviiniä. En siis saanut perjantaipulloa, vaan pullon perjantaiksi. Kun avaat kuohuviinipullon, korkki ei mene takaisin paikalleen. Se pitää juoda heti tai hapot katoavat ja juoma väljähtyy. Otin riskin ja avasin pullon. Kaadoin sen tuoppiin ja kolme tuntia myöhemmin tuoppi oli tyhjä. 7,5 desiä 11prosenttista kuohuvaa elimistössä oli varsin mitään sanomaton humala. Se tuli ja meni. Pahasta olosta ei ollut tietoakaan, ja kaikki pysyi sisällä. Aamulla ainoa asia jossa eilisilta näkyi, oli jano. Vedellä siitä selvittiin ja tilanne oli ohi jo yhdeksältä aamulla. Kahdeksan keskiolutta tuntui pidempään ja pitää tietysti huomioida oma kokonsa.

Se miksi ajatus pullon tyhjentämisestä yksin pelotti, johtui muutaman vuoden takaisesta juhannuksesta. Silloin tuli juotua yhtä suuri pullo valkoviiniä. Se tuli takaisin, mutta aamulla oli vain jano. En muista paljonko siinä oli potkua, mutta mieto viini on mieto viini. Todennäköisesti valkoviinipullon juominen yksin osoittautui virheeksi koska en käyttänyt siihen kolmea tuntia ja hyvästä syystä. Valkoviinit ja punaviinit ovat kaikki niin pahanmakuisia, ettei kukaan täysjärkinen kiduta itseään kolmea tuntia niiden parissa. Mutta kuohuviinin maussa ei ollut mitään vikaa, joten kohtuullisen hitaalla nauttimisella pullo saatiin yksin tyhjäksi ilman etovia takaiskuja.

Minä tiedän, että joku voi paheksua tällaista, mutta tyhmähän minä olisin, jos paskaakaan välittäisin. Eli jos muutkin haluavat iloa perjantaihin, pullosta pitäisi riittää iloa pitkäksi aikaa. Ajatelkaa perjantaipullo niin, että siitä otetaan ryyppyjä perjantaisin. Yksin tai ryhmässä. Ryhmässä perjantaipullosta voi tietysti tulla hyvin äkkiä pulloperjantai, mutta se ei haittaa. Uuden pullon hankinta on aina voittajan vastuulla ja kerran pullon on tarkoitus olla yllätys voittajalle, olisi suotavaa, että hallitseva voittaja omasta vapaasta tahdostaan ilman kenenkään painostusta on viikon verran arvonnasta sivussa.

Moni on varmasti kuullut lasten sadun jäniksen ja kilpikonnan välisestä kilpajuoksusta. Nopea jänis on voitostaan niin itsevarma, että päättää ottaa torkut kesken kaiken. Sillä aikaa hidas kilpikonna matelee itsensä maaliin kaikessa rauhassa ja voittaa. Jänis voi juosta yli 60 km tunnissa samalla kun kilpikonna etenee huikean kilometrin tunnissa. Satu ei kerro, kuinka pitkä kilpamatka oli, mutta rivien välistä se oli pitkä. Jos kuvitellaan että se olisi kymmenen kilometriä, jänis olisi päässyt puoliväliin viidessä minuutissa ja nukkunut kymmenen tuntia, jotta pystyi häviämään.

Entä jos jänis olisi juossut suoraan maaliin ja ottanut sitten kymmenen tunnin torkut odotellessaan kilpikonnaa. Kun konna viimein pääsisi maaliin, asiasta keskusteleminen olisi täysin turhaa. Nopea jänis voitti hitaan kilpikonnan, kuten ennen juoksua sanoi. Silti kilpikonna otti haasteen vastaan ja pääsi maaliin. Ei lopettanut kesken.

Jokainen meistä on varmasti nähnyt joskus kilpikonnia jänisten keskellä. Niitä jotka eivät tehdessään juoksuaskeleita liiemmin ota. Asiat etenevät omalla painollaan ja nopeammat ympärillä kiristelevät silmät kierossa hampaitaan kun toinen on niin hidas, että itse joutuu tekemään kaiken muun. Mutta miksi valittaa, jos kerran valmista tulee ajallaan. Vaikka apulainen teki yhden suhteessa kolmeen, se riitti. Koordinaatio toimi.

Mutta onko jäniksellä syytä olla ylpeä kilpikonnan voittamisesta? Entä jos jäniksen apuna häärisi toinen jänis? Onko se mahdollista? Toinen on aina mielestään toista nopeampi ja ahkerampi tekijä ja näkee avustajansa kilpikonnana. Katsoo miten toinen tekee työtään. Toteaa, että hitaampaakin on nähty, mutta voisi tuo nopeamminkin sujua. Puhu vähemmän, tee enemmän. Luota itseesi, kyllä sinä osaat. Itseluottamuksen puute voi tehdä jäniksestä kilpikonnan. Puhumisen ei tarvitse olla kiellettyä, mutta se on osattava koordinoida yhteen työn kanssa. Toisilla on taito puhua paljon ja tehdä samaan aikaan vähintään yhtä paljon, mutta ihminen ei ole kone. Kun keskittyy liian moneen asiaan yhtä aikaa, virheiden mahdollisuus kasvaa ja joskus niitä voi sattua. Taas tuli töitä kolmannelle.

Sama pätee kahteen kilpikonnaan. Toinen on toista nopeampi, mutta ei tee siitä numeroa. Ei kilpikonnalla ole aikaa surra että toinen liikkuu häntä nopeammin. Hän tekee töitä omalla tahdillaan, koska tietää saavansa ajoissa valmiiksi. Hän on kilpikonna, ei etana. Joskus jänikselle voi sattua liian pitkä pysähdys ja hän saa pitkän nenän. Kilpikonna sai työnsä valmiiksi ja teki siinä sivussa vähän jäniksen töitä. Taas tuli töitä kolmannelle. Kysymys kuuluu, oliko kolmas tekijä jänis vai kilpikonna? Ja kumpaa hän auttoi?

Koulutuksesta ja lomista aiotaan leikata. Tämä ei kuitenkaan koske koulujen lomia. Koululaisten kesäloma on lomista pisin. Kun syyslukukausi sitten alkaa, jo kahden kuukauden kuluttua jäädään syyslomalle viikoksi tai ainakin muutamaksi päiväksi. Varmasti monet lapsiopiskelijat ottavat kaiken ilon irti, ettei tarvitse käydä koulua, vaikka oltaisi vain kotona, mutta entäs vanhemmat. Vaikka lomaa ei ole, pitää lomasuunnitelma kuitenkin tehdä. Miten välttää lapset tylsäkuolemalta, kun tekemismahdollisuudet suhteessa kesälomapäiviin ovat kortilla. Ulkona on kylmä, vaikka koululaisten syysmuoti antaa ymmärtää jotain ihan muuta. Jos joku on löytänyt takin päälleen, se on auki ja alla vain yksi ohut paita. Heidän lomansa huippukohta on se, kun korkea kuume alkaa aiheuttamaan hallusinaatioita. Onpahan jotain kerrottavaa, kun opettaja kysyy.

Moni vanhempi varmaan ilahtuu vahingosta, jos lapsi on lomalla kipeä. Kun ei tarvitse käydä missään, ei mene rahaa mihinkään ylimääräiseen. Edes isovanhemmat eivät tahdo ottaa lapsia vastaan siinä pelossa missä media meitä elättää. Miten suuri lovi lompakkoon tulee leikkauksista, mitkä ne sitten tulevatkaan olemaan. Kätilöt saivat pääministerin pään jo kerran kääntymään. Mitä siitä seuraisikaan, jos kätilöt menisivät lakkoon. Joku perustaisi facebookiin ryhmän, jolla hakee vapaaehtoisia tekemään lakkoilijoiden työt.

Joillekin syyslomaviikko voi tuoda omaa lomaa siksi, että opiskelijoiden puuttuessa ei ole töitä tarjolla. Eihän siinä mitään, jos on ymmärtänyt asiat oikein. Vaikka sinulla olisi vakituinen työ, voi tarve olla edelleen kausiluontoista. Joskus töitä on enemmän, joskus vähemmän. Kun töitä on enemmän ja rahaa tulee, jätetään jotain säästöön niiden vähempien kausien varalle. Jos olet lähtökohtaisesti työtön, joka tekee tarpeen tullen työkeikkoja, voi kysynnän määrä vaihdella. Joskus sinulle tarjotaan niin paljon työvuoroja, että osasta pitää kieltäytyä. Joskus työvuoroja on tarjolla niin vähän, että pitää hakea toimeentulotukea. Ja elämässä voi aina tulla vastaan tilanteita, joissa rahaa kuluu yllättäen odotettua enemmän. Johtui se sitten työstä tai jostain muusta.

Euroopan pakolaiskaaos on rantautunut Suomeen. Joka päivä tulee lisää, vaikka liikaa on jo valmiiksi. Kaikille ei voi antaa myönteistä päätöstä ja silloin heidät lähetetään pois. Sitä pitäisi voida pitää perusteena rajan sulkemiselle. Kun hotelli on täynnä, ei sisään oteta uusia asiakkaita. Ihan sama miten väsynyt matkustaja ovesta sisään astuu. Täynnä on täynnä ja silloin pitää etsiä toinen majapaikka.

Tässä tilanteessa Euroopan unioni on kuin yksi iso kaupunki täynnä hotelleja. Suomi on se, josta majapaikkaa kysytään aina viimeisenä. Kun kaikki muut vaihtoehdot on jo katsottu, tullaan tänne todetakseen, että ei mahdu, mutta jäädään odottamaan. Nukutaan yksi yö ulkona ja katsotaan tuossa huomisen puolella uudestaan. Vain todetakseen, että tilanne ei mihinkään muutu. Ei sinne sovi. Lähdetään uudelle kierrokselle ja tullaan taas takaisin.

Arabian ei tarvinnut kuin sanoa, että tänne ette tule, eivätkä mene. Mutta EU:hun tultiin väkisin. Sama juttu Venäjän kanssa. Eivät he ota, eikä kukaan taida edes yrittää sen rajan yli mistään kolkasta. Puhuminen auttoi. Suomessa kansan on turha sanoa olevansa vastaan, kun politiikka päättää, että tuetaan ja otetaan kaikki hakijat sisään odottamaan. Ei ihme että rajoja suljetaan ihmismuurein ja aletaan mellakoida. Mellakointi on väärä tapa toimia, mutta jotkut vain haluavat näyttää oman mielipiteensä jotenkin. Mutta Suomessa vain vähemmistöryhmillä on oikeus mellakoida joutumatta syytteeseen rikoksesta, niin se on. Ja hyökkäyksen tulee kohdistua nimenomaan enemmistöjä vastaan. Onko rasismi siis pelkkää enemmistöjen vihaa vähemmistöjä kohtaan? Siltä se ainakin vaikuttaa. Vähemmistöt puolustavat aina itseään, enemmistöillä ei ole siihen oikeutta. On vain oikeus vaieta. Sitä se on se tasapuolisuus Suomen maassa.

Miten sitten toimitaan niiden kanssa, jotka Suomen on mahdollista ottaa. Miten erottaa jyvät akanoista. Kuolemaa pelossa paenneet turvapaikanhakijat niistä, jotka muuten vain ovat lähteneet etsimään parempaa elämää jostain muualta. Ei mitenkään, mutta sama se on oikeuskiistoissakin. Syytönkin voi saada tuomion tekemättömästä rikoksesta. Asiaa voi verrata ihmiseen, jonka kotimaa on EU-maa. Hän haluaa uuden elämän ja lähtee etsimään sitä muualta EU:sta, koska rajan yli voi tuosta vain kävellä. Kun kävelet rajan yli uuteen maahan, jos et ala sopeutua kulttuuriin ja työllistyä, saat vihat niskaasi hyvin nopeasti. Ei tarvitse edes lähteä maasta, riittää että lähdet työsuhteesta. Kun ei työ miellyttänyt, päätät olla tekemättä mitään, kunnes jotain kiinnostavaa löytyy. EI! Joskus pakko tehdä työtä, joka ei miellytä, mutta sen vangiksi ei tarvitse jäädä. Pitää tavoitella unelmaa, mutta työttömänä ja rahattomana on vaikea päästä eteenpäin. Sinun ei tarvitse miellyttää ketään toista. Vain sillä on merkitystä mitä sinä haluat. Jos et halua mitään, alahan motivoitua tai olet pummisetä loppuelämäsi. Pakolaisille taatusti kelpaa se mitä heille tarjotaan. Jos sinä et löydä unelmaa, unelma voi löytää sinut. Kokeile edes.

Mitä teit kesälomalla? Miten loma meni? Kävitkö missään? Näihin kysymyksiin meitä opetetaan vastaamaan jo ala-asteella. Muistan kuinka sitä piti vuodesta toiseen kertoa jotain muille omasta kesälomastaan mitä opettaja milloinkin oli keksinyt. Ja kyllähän lapsi kertoo, vaikkei aina kysyttäisikään. On kokenut jotain mikä oli niin hauskaa että naurultaan kertominen on haaste. Kukaan muu ei sitten naurakaan. Vaihtoehtoisesti on tapahtunut jotain mitä et olisi halunnut kokea, mutta se vain tulee ulos ja sitten kaduttaa. Ei osaa selittää itselleen miksi sen sanoi, mutta myöhäistä. Olet juuri sinetöinyt kohtalosi tulla kiusatuksi oman ajattelemattomuutesi takia. Vaikka olisit niin fiksu että osaat olla hiljaa, joku voi olla perillä kommelluksistasi ja loman jälkeen sinua odottaa karu totuus. Ei löydy sellaista ihmistä kuka ei tietäisi jo valmiiksi sinun kommelluksistasi. Tämäkin teoria voi kääntyä voitoksi, jos hyvä tuuri käy. Löytyy myös niitä jotka ymmärtävät, mutta lasten ja teinien maailmassa vain tilanteet joihin joutuminen ei olisi itselle häpeäksi.

Aikuisten maailmassa pitäisi löytyä ymmärrystä enemmän. Toisaalta harvempi työpaikka pakottaa kertomaan omasta kesälomastaan porukalla. Se kysyy joka kysyy ja jokainen vastaa mitä vastaa. Vastaa kuin poliitikko eli ei vastaa esitettyyn kysymykseen, vaan selittää kunnes toiselta menee mielenkiinto jatkaa keskustelua.

Ylipitkän kesäloman jälkeen Suomen eduskuntakin palasi takaisin töihin, mutta ketään ei taida kiinnostaa mitä lomalla oikein tuli tehtyä. Avaus ainakin oli monelle tuttua tavaraa. Heti alkoi sellainen rumba, tuntui kuin ei olisi lomalla ollutkaan. Puhutaan tietenkin hallituksen leikkauslistaesityksestä, joka juontaa juurensa yhteiskuntasopimuksen kaatumisesta. Asia on ollut esillä uutisissa siinä määrin, että lienee turha enää kerrata mitä kaikkea siellä on. Sen sijaan voi miettiä, miten ajattelemattomasti tämäkin on rakennettu. Ensimmäisen palkattoman sairaslomapäivän voisi pitkin hampain ymmärtää, jos loput olisi normaalisti. Mutta kerran lyhennystä kaavaillaan, mitä järkeä on yhdessä erikseen palkattomassa päivässä. Siltäkin vain vähän vähemmän, mutta kuitenkin rahaa. Yli- ja sunnuntaityölisiä halutaan pienentää samassa missä loppiaisen ja helatorstain palkka kokonaan pois. Miksi niiden päivien palkkakorvausta ei voida vain pienentää?

Joskus on pakko säästää ja pahaltahan se tuntuu, kun rikkailta ei viedä mitään, vaikka niiltä nimenomaan pitäisi. Sitä kun joku joskus kauan sitten on päättänyt että sunnuntaista saa tuplapalkan ja jotkut ovat rakentaneet toimentulonsa sen varaan, niin varmasti ottaa päähän. Onko tässä nyt sitä ajattelun makua, että kun sunnuntaista on aina saanut tuplapalkan. Niin se on aina mennyt. Jos firmalla menee oikein huonosti, on pakko aloittaa yt-neuvottelut. Siinä marssii puolet työntekijöistä johtajan huoneeseen sanomaan, että minä olen aina ollut töissä täällä. Minun toimeentuloni on tämän yrityksen varassa. Onko muutosturvan parannuksesta mitään apua siinä tilanteessa?

Päätöksiä on perusteltu kilpailukyvyn parantamisella. Eikö kyse ollutkaan vain velkaantumisen pysäyttämisestä säästöjen avulla? Ja kysehän on toistaiseksi pelkästä esityksestä. Esityksestä johon ammattijärjestöt vai mitä ne nyt ikinä olivatkaan, voivat antaa vastaesityksiä, oman ideansa säästöihin jollakin paremmalla tavalla. Sen sijaan että he olisivat alkaneet pohtia parempaa ratkaisua, he alkoivat suunnitella mielenosoitusta ja lakkoa. Sehän se oli siellä koulumaailmassakin kaikkein paras tapa toimia, kun koetaan, että joku vittuilee. Vittuillaan vaan takaisin, niin ehkä ne ymmärtää lopettaa. Ja kyllä joku aina suostuu töitä tekemään, jos joku ottaa vastatoimina loparit. Toinen juttu osaako hän.

Mikä sitten olisi oikea tapa säästää? Jotkut ovat puhuneet palkkojen nollakorotuksista. Teoriassa joo jos on jo valmiiksi iso palkka. Mutta jos sinulla on iso palkka, mitä muuta sinä voit sillä tehdä kuin elää kalliisti. Et vilkaisekaan halpaketjun tuotteita, kierrät kirpputorit kaukaa ja otat lainan luksuskotia varten. Jos kuitenkin elät ihan normaalisti, ei nollalorotus tunnu missään. Eli vastustajia löytyy siitäkin ideasta. Kaikkein tärkein huomio on kuitenkin se, että mitä enemmän tienaat, sitä enemmän saatat joutua maksamaan ammattiliitolle jäsenmaksuja.

Suomea on viime vuosina kritisoitu siitä, ettemme enää menesty urheilussa yhtä hyvin kuin ennen. Puhutaan nyt yleisurheilusta. Pekingin maailmanmestaruuskilpailuista mukaan lähti vain yksi mitali, miesten keihäänheiton pronssi. Vuosina 2009 ja 2011 ei tullut mitalia edes keihäästä ja silloin keskusteltiin kauhulla, mitä suomelle on oikein tapahtunut. Ennen mitaleja tuli paljon ja nyt ei enää tulekaan. Vai että paljon. Tilastot osoittavat, että vuosien saatossa suomelle onkin kertynyt noita yleisurheilun joka lajin maailmamestaruusmitaleja vain korkeintaan kolme yksiä kisoja kohti. Yhtensä mitaleja on 21, joista kultaisia 7. Se on aika vähän verrattuna olympiayleisurheilun 114, kultaisia 48. Suurin osa on tullut pitkän matkan juoksuilta ja keihäs on ollut vahva laji.

Olympialaisia on ollut jo 24, yleisurheilun maailmamestaruuksia 15. Joka lajin MM-kisat järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 1983. Saman aikakauden olympialaisista yleisurheilumitaleja on tullut yhteensä 12, joista 5 kultaisia. Kisoja on tietysti vähemmän järjestystiheyden eron takia, mutta suhteutettuna menestys on ollut samaa tasoa, kaukana hyvistä ajoista jo silloin. Edellinen kunnon potti on tullut vuonna 1936, 10 mitalia, kultaisia 3. Ennätys on vuodelta 1924, 17 mitalia, kultaisia 10. Pitkän matkan juoksuissa saattoi tulla noina vuosina kolmoisvoitto. Ja nyt puhutaan nimenomaan olympialaisten yleisurheilumitaleista.

Ei pidä unohtaa Euroopan mestaruuksia. 22 kisat, 100 mitalia, kultaisia 33. Edellinen jättipotti on vuodelta 1974, 10 mitalia, kultaisia 4. Ennätys on vuodelta 1934, 13 mitalia, kultaisia 5. Ainoa mitaliton vuosi on vuodelta 1966. Toisin sanoen ei sieltäkään ole kovin yleistä että mitaleita tulee tolkuttomasti ja silti aina valitetaan.

Nousee esiin kysymys, montako mitalia on tarpeeksi? Minä kyllä sanoisin että yleisurheilussa Suomi on jo vuosikymmenet tottunut siihen, että mitaleita tulee hyvällä tuurilla useammasta kuin yhdestä lajista. Juoksuratoja emme enää hallitse. Joskus hallitsimme kävelyä, mutta sekin alkaa vähitellen karata käsistä. Kilpailijat oksentelevat, tuupertuvat kesken matkan ja sinnikkäimmät tulevat maaliin paskat housussa. Kädessä on enää keihäs, mutta mikä on sen tulevaisuus. Eivät ainakaan pienet hauikset.