Blogi

enkä mee toiste. muuten oli ihan kivaa, mut mua hävetti lähtee niitten kans liikkeelle ja musta tuntui, että kaikki tuijottaa. kaiken lisäks kun olin päässsyt tohon uikun puistoon, niin lauma jätkiä tuli juoksulenkillä mua vastaan. että mua hävetti sitten niin, että meinasin revetä. no ne oli mua vähä nuorempia, joten ei se niin vakavaa. mut olishan toi nyt pitänyt aavistaa, kun tossa puistikossa aina on jotain futaajia tai mitä sit silloin pelailevatkin. no oon mäki hölömö, kun tollasta häpeilen. sehän on suomalaisten kansallisurheilulaji.

loppumatka menikin ihan rattoisasti ja oikeesti teki tosi hyvää tonne hartiaseudulle. päässä alkoi tuntuun lenkin jälkeen. taisin saada happimyrkytyksen ja verta aivoihin. ehkä se vaikutti myös siihen, ettei loppumatkasta enää nolottanut. jos siihen fiilikseen tottuis, niin ehkä siitä häpeän tunteesta vois päästä eroon. musaa kun kuuntelee täböllä, niin ympäristö unohtuu.

taidan kyl silti jättää sauvailut ihan sisätiloihin. nois ulkohommis tuli kyl mummo fiilis, mut mun elämä on.

En tarkoita sitä bändiä vaan itteeni. Tulin töistä, pyöräytin kakkupohjan, pesin makkarin ikkunan. Kohta alan ompeleen. Mul on joku ihmeellinen virtanen sisällä. Se oli siel jo eilen.

Tuli muuten hyvännäköinen kakkupohja näin ensikertalaiseks. En edes onnistunut polttaan sitä. Sormeni poltin kyllä, ja nyt on keskarin sormenpää ihan ryppynen. Ans kattoo tuleeks siihen oikein mojova vesikello. Hope not, ku sit vois olla paha kirjoittaa. Ei se ainakaan viel tunnu pahalta tässä kirjoittaessa.

Nymmä muuten tiedän mistä tää virtanen johtuu.. Vieraita tulossa sunnuntaina ja pakko emännöidä.. Mii not laik, mut kerrankos sitä kymmeneen vuoteen.

Kävin eilen terveystarkastuksessa. Oon hyvässä kunnossa. Mä taidan olla sillai korvien välistä vähä pipi, kun luulin olevani kovinkin sairas. Tai uupunut ainaki. Mutta siinä kun juteltiin sen terkkarin kans, niin huomasin itsekin, että mullahan on aikasta terveet elämäntavat ja kaek. Väsymykseen se sanoi, että mun sisäinen kello on vaan pari tuntia muita jäljessä. Pyh. Nooh, tottapa kai tuo. Oon vähä hidas herään tähän maailmaan aamuisin. Kirjoitti se terkka mulle sentään lähetteen, että pistävät mua neulalla ja tsekkaavat verenkuvan. Tuntuu vähä siltä, et hb vois olla aika alhainen, vaik pyrin syömään terveellisesti ymssi. Ja ne tsekkaa sit samalla sen kolesterolin, siinä voi kyl olla huomauttamista. :/ No aika näyttää ja äiti huutaa, mut kaikki aikanaan.

Ehkä mun virtanen johtuuki osin tosta, kun oonki terve ku pukki. Lenkille pitäs kyl viel tänään mennä ja ehkä mä meenki, kunhan saan ommeltua eka vähä. Katotaan onks virtanen sit viä sisällä. Ainaki elämä on.

..osuu aina oikeaan.. Ekan kerran kun mä kuulin siitä, että yksi suomalainen rauhanturvaaja oli kuollut Afgoissa, niin mulle tuli omituinen olo. Ei ihan hätä, mutta melkein. Omituisen olon sai aikaan se, että siellä on parhaillaan myös yksi mun tuttu. Tää tuttu ei ollut viime viikolla mesessä ollenkaan, joka vaan vahvisti mun ajatuksia. Äsken sain hänet mesestä kiinni ja tottahan se oli. Hän oli samassa paikkaa kuin tämä kuollut rauhanturvaaja. Hän oli myös kantamassa arkkua. Onneksi ilmeisesti voi itse ihan hyvin olosuhteet huomioon ottaen.

Ja sitten hieman iloisempiin aiheisiin (sillä uutisankkurin äänellä). Tulin just 3v. synttäreiltä. OLi kyllä tosi kivaa. Lapsia riitti ympärillä ja leikkitädille riitti kysyntää. On noitten muksujen kans vaan kiva peuhata ja sillä saa tyydytettyä sen oman pienen vauvakuumeen. Tai no ei mul sellasta oikeestaan oo, mutta lapset on vaan niin ihania! <3 Enempikin niitten kans olis kiva viettää aikaa.

Sovittiin likkojen kans, et mennään syömään parin viikon päästä. Kun harvemmin voidaan enää viettää laatuaikaa ihan keskenämme. Pääsee siis noi äiditkin pikkusen pois kotoa, etteivät ihan mökkihöperöiks tuu. :P

Mä jatkan nyt aamuista siivousta, kun jäi vähä kesken. Mä oon kyl varsinaisen hyvä sotkeen. Nooh, mähän oon oikeesta hyvä kaikessa mihin mä ryhdyn. Toiset vaan on luonnostaan niin hyviä. ;) Elämä on!

Ps. Hesarin mukaan mä oon ihan out, koska Elämä on -lausahdus on epämuodikas. Jos mä haluisin olla muodikas, niin mun motto olis esim. "ranteet auki ja jokeen" tai "hyvin sä vedät". Tossa oliskin kyllä ideaa. Mut hei, mä en oo muodikas, joten kahta en vaihda: elämä on!

eli 101 kirjoitus tänne. Vot ö mailstoun..

Psykolofin blogista innostuneena oon vaan surffaillut youtubessa kuuntelemassa hyvää ysärimusaa. Oon ihan fiiliksissä.. Nyt soi Westbamin Celebration generation. Aivan ykköskamaa. Tästä kaikesta on vielä hyötyäkin, kun meil on ne 120v bileet sit elokuussa, niin tää kaikki on valmistelua siihen. Siellähän ei sitten muuta soitetakaan kuin 90-luvun hittejä. Toi youtube on siitä hauska vekotin, että se näyttää ne related-linkit siinä eli pääset aina seuraavaan hyvään biisiin vaivatta.

Juu, lenkillä tuli oltua ja tänään on sitten kävelty reilu 13 000 askelta. Riittävästi tälle päivälle. Täytyy yrittää jos huomennaki pääsis ees lähelle kymppiä.. Niskat on kyllä ihan jumissa. Olis pitänyt ottaa sauvat kävelylle, niin olis saanut niskatki kyytiä, mut eipä tullut tarpeeks ajoissa mieleen. No en tiedä olisko kehdannutkaan. :P Kohta pitää vähä venytellä, ettei oo ihan jumissa huomenna. Nyt on lonkat tai kankut vähä kipeet, ku tehtiin pilateksessä perjantaina paljon pypyliikkeitä, niin otti aika koville väliviikon jälkeen.

Piti lähtee kaljalle, mut kävelinki karkkikauppaan. Se siitä herkkulakosta. En vaan jaksa nyt lakkoilla. Tai no kiroilulakko muuten on ja pysyy, mut herkkulakko jatkukoon joskus toiste. Maha on kyl toista mieltä, kun se vaan kasvaa.

Mä keskityn nyt tohon musaan ja venyttelyyn. Hmm, venymistä joka suuntaan. Elämä on.

Aamukahvi. Hmm. Onpa hyvää. Ihan hyvä aamu muutenkin. Nukuin hyvin ja aika pitkäänkin vielä. Värjäsin hiukset ja kävin suihkussa. Nyt oon syönyt, vähä cityillyt ja nauttinut tästä aamukahvista.

En jaksanut eilen kirjoittaa, mut käytiin siskon ja sen harkkarin kans syömässä, kun se harkkari teki mulle tuolin tai siis entisöi ton vanhan. Nyt siin on tosiaan ihana vaaleenpunainen kangas. I love. Ja tuoli on tosi hyvin tehty, jousituksetki ihan vimpan päälle ku on niin hyvä istuu siinä. Eihän sisko multa mitään maksua tosta ottanut, paide kankaan tietty maksoin. Ja harkka ei kait mitään palkkaa saa, niin vein ne kaks sitte syömään. Käytiin Coyotessa ja hyvää oli. Sen päälle poikettii vähä Stockalla kosmetiikkaostoksilla. Loppu illan otinkin sitten ihan lunkisti ja aikasta aikaseen tuli nukkumatti kylään.

Mitä siihen toissapäiväiseen tarinaan tulee, niin se tosiaan jatkui eilen hieman. Tilasin itselleni sen ajankäyttö-kirjan tyhmille. Kirja näytti ihan tosi tyhmältä, mutta eihän kannet kerro mitään. Sama se on elämän ja ihmisten kanssa. Ulkokuori voi olla mitä vaan ja koskaan ei tiedä, mitä sisältä paljastuu.

Kohta pitäs lähtee eka siskon kaupalla käymään ja sitten likkojen lenkille. Ei hirveesti huvita, mutta on se varmaan sit ihan kivaa kun pääsee sinne asti. Kamujen kans vajaan kympin lenkki. Ja kyl nyt kelpaa mennäkin, kun on sykemittarissa uudet patterit. Se toimii taas kuin unelma. On se jännä miten tollanenkin kapistus voi saada sut liikkuun enemmän. Mut hyvä hommahan se on.

Huomenna on bestiksen poitsun 3v synttärit. Lahjaksi ostin Brion perinteistä junarataa ja siitä 2 uutta osaa smart trackia tai toinen on tollanen juna-asema. Noi on jotain sillai uusia juttuja, ku ei mun lapsuudessa ollut kuin pelkkiä tavallisia paloja, eikä niis ollut mitään elektroniikkaa. Elämää ja elektroniikkaa, eiks se niin mennyt?

Mun alakerrassa asuu joku pariskunta, joilla on pieni lapsi. Se äijä tuli mua vastaan viime viikol yks päivä ja se ei tervehtinyt. Siis mikä moukka. Ne on viel aika nuori pariskunta, mut mua vanhempia kuitenki. Nyt ne muuttaa pois. Hyvä niin, kun tässä talossa ei moukkia tarvita. ;)

Taidan nyt alkaa kokeileen mun uutta ripsaria. Pieniä on nää elämän ilot tai jostain se ilo on revittävä. Ei vais, kyl nää pienet jutut on se elämän suola. Ainakin sen aikaa, kunnes se iso suola ilmaantuu. Aikansa kutakin, elämä on.

Tälläkin päivällä on joku tarinansa kerrottavana. Oon aina kuvitellut, että mun päivät on samanlaisia, mutta ne ei kuulemma olekaan. Opin sen tänään. Jokaisessa päivässä on jotain kerrottavaa, jotain sellaista, mistä tämän päivän tunnistaa täksi päiväksi.

Mun keväisen torstain tarina alkaa jo ennen kuutta tänä aamuna. Väsytti niin vietävästi, mutta pakko oli herätä, kun piti lähteä kurssittautumaan pääkaupunkiimme. Silmätkin oli ihan turvonneet huonon yön jäljiltä. Näin taas omituisia unia. Samanlaista kuin muutaman muunakin yönä. Makuuhuoneessani on joku omituinen pieni elävä, jota kissanikin jahtaa yöllä. Se pieni eläin oli raapinut seinääni kynsillään jälkiä. Nuo jäljet muistuttavat kissan tassujen raapaisuja. Mitään en jälleen näe, kun oikeasti havahdun unestani.

Hain työkaverin ja ajelimme kohti Helsinkiä. Jossain vaiheessa havahduin, että olin ajanut Viialan ohi kiinnittämättä siihen minkäänlaista huomiota. Matka meni nopeasti, koska meillä oli paljon juteltavaa työkaverin kanssa. Hän on suunnilleen ikäiseni ja jaamme saman aaltopituuden.

Koulutuksessa oli monta eri puhujaa, ensimmäinen aloitti tylsästi, mutta puhujat paranivat päivän kuluessa. Tarinoinnista puhui eräs naiskirjailija. HÄn puhui hyvin viisaasti ja painotti, että jokaisessa päivässä on oma tarinansa, joka kannattaa kertoa, vaikka se tuntuukin tylsältä. Päätin, että alan kertomaa omia tarinoitani avoimemmin, ehkä asenteeni puhumiseen muuttuu. Ja tästä se lähtee.

Koulutuksessa oli toinenkin erityisesti mieleen jäänyt esitys. Esitys luovuudesta. Luovuus ei ole aina sitä, miksi me sen automaattisesti kuvittelemme. Taiteilijakaan ei ole luova, mikäli hän maalaa aina samalla tyylillä. Luovuus on sitä, että keksit uusia tapoja tehdä asioita. Tavan, joka korvaa uuden, tai on nopeampi. Mitä vain, mutta on kuitenkin entiseen verrattuna erilainen.

Päivän jälkeen menimme tapaamaan edellistä työnantajaani. Emmekä lähteneet tyhjin käsin. Melkein satku meni sinnekin, mikä ei ollut viisasta, kun pitäisi säästää matkaa varten. Mutta sainpa uusia vaatteita ja muutaman jutun kaupan päällekin, koska teen yhden työjutun täällä Tampereella. Pian meilläkin on eräs upea surffi/snoukkamerkki saatavilla Keskustorilla. Entistä työnantajaani on aina yhtä mukava nähdä, vaikka näemme harvoin. Hänen kanssaan ei välimatkaa tai -aikaa huomaa, aina on tervetullut.

Matka kotiin sujui nopeasti rupatellen niitä näitä. Miten se matka tuntuukaan yksin ajaessa niin paljon pidemmältä. Seuralla on kumma vaikutus.

Kotiin tultuani sain puhelun kummitädiltäni. Kyseli syntymäpäivälahjatoiveita. Olen edistynyt paljon, kun olen kutsunut heidät ja enoni vaimoineen syntymäpäivilleni. En olisi halunnut juhlia, mutta kerran sitä vain tässä vaiheessa pyöreitä täytetään. Ja se on ensimmäinen askel avoimempaan elämääni.

Pian olen käyttänyt 6 tuntia tämän päivän omasta ajastani. Vielä pitäisi uhrata puolisen tuntia työlle. Sille olen tänään käyttänyt jo oikeastaan 9 tuntia, mutta menköön vielä tämän kerran vähän yli sallitun eli 8 tunnin. Asiahan on niin, että päivästä pitäisi uhrata 8 tuntia työlle, 8 tuntia unelle ja 8 itselle. Ja siitä pitäisi pitää kiinni. Itse uhraan välillä yli 8 tuntia työlle ja se on kaikki pois omasta ajastani. Unelle kun usein uhraan enemmän kuin 8.

Ajankäytössä olisi parantamisen varaa. Sen vuoksi tilaan huomenna itselleni Time mgmt for dummies -kirjan. Aika näyttää, onko kirjasta mitään apua.

Jos tästäkin päivästä saa näin pitkän kertomuksen, niin kuinkahan pitkä tarina tästä oikein syntyykään. Tarinat eivät pääty yleensä kuin seinään, joten tämäkin tarina jatkuu. Sitähän se elämä on.

on mun blogin uus aihe. Tohviksen innoittamana. :) En kyllä vielä keksinyt, miten tää poikkeis vanhasta blogista, mut ei se mitn. Eikä tää varmaan poikkeakaan millään tapaa.

Toisaalta pitäs olla tosi vanha, että vois kirjoittaa otsikolla "olipa kerran elämä". Tai voisinhan mä kirjoittaa nytkin siitä elämästä, mikä mul on takana päin, mut sit se kuulostais siltä, että mul ei muka oo elämää nyt tai edes tuu olemaan. Siis enhän mä nyt voi antaa ihmisille väärää kuvaa. Mullahan on siis oikee elämä menossa just nyt. Mut se elämä taitaa olla vaan kyl telakalla parhaillaan. Vuosihuollossa näet.

Muutettiin töissä toiseen rakennukseen maanantaina. Nyt oon vaan sisustanut mun uutta pistettä. Ei oo enää omaa huonetta, vaan nyt mul on pari tyyppii samas huonees. Mut se on ihan hauskaa, koska se toinen on mun frendi. Hehehehohoh. Ja toisen kans mä teen tiiviisti töitä. Ihan hyvä ratkaisu. Pöytä pitäs vielä kääntää, ettei ovelle tulijat nää, että surffaan cityssä.

Vein muuten sykemittarin huoltoon tänään. Tai patterin vaihtoon. Saa sit lauantaina juoksuissa (tai no lönköttelyssä) mittailla sykettä. On muute luvattu jotain hellettä lauantaiks. Ihan huippua! Tuli muuten mieleeni, että entä jos mun elämästä on myös patteri loppu. Tai no mä tiedän, et siitä on virta aika vähissä.. Sikspä. Telakalla. Elämä on.

Vaikka oon tosi tylsistynyt, niin en silti oo tehnyt asian eteen yhtään mitään. En oo vaan jaksanut. Eikä oo oikein huvittanutkaan. Joku lenkki olis voinut piristää, mutta ei.

Heräsin jo joskus 9 jälkeen ja sit oon vaan kääntänyt ja vääntänyt tää läppäri sylissä tässä sohvalla. Noh, kävin mä kaupassa ja istuskelin pardella tovin. Tein kesistä ja lueskelin matkaopasta. Maksoin laskut.

Ihan perseestä. Ei tällästä paskaa edes kannattais suoltaa tänne. Noh. Elämä on.

krapulapäivä. Oli eilen aika hyvät bileet loppujen lopuks. Oltiin eka siskolla ja sit paris muussa baaris. Eka oltiin kattomassa reetua sellases iskelmäravintolassa. Se ei ollut meikäläistä varten se paikka. Aivan liian vanhaa porukkaa ja sitä iskelmämusaa. No kyl se musa oli oikeesti viel ihan hauskaa ja käytiin siskon kans pariin otteeseen tanssimassakin. Sen kans on niin hauska tanssia, kun osataan viedä toisiamme. En mä kenenkään muun kanssa osaakaan tanssia. Paitsi iskän, kun se ottaa kainaloon ja antaa palaa. :D

No mä halusin sit kahden aikaan lähtee, kun olin ihan kännissä ja tylsistynyt. Ja tosi väsy viel kaiken lisäks. No sitten sisko lähti mukaan ja mentiinkin viel meidän kantikseen. Kummasti selvisin ja piristyin tolla kävelymatkalla. Kantikses oli hyvät menot tietty ja muutamia tuttujakin. Mun ja siskonkin ex-ihastus jostain teiniajoilta. Se ihmetteli, et kuinka mä voin muistaa sen. Siskokin ihmetteli, kun ei se ite olis tunnistanut. Mut mul on ihmeellinen muisti. Kävin sit poikien kans syömässä Mäkissä tai no mä söin pari ranskalaista, mut siitä lähti alamäki.

Meinaan herkkulakkorepsahdus. Söin siskolla jo sipsejä, sit yöllä siel mäkis muutaman ranskalaisen ja tänään hain vielä mäkkiaterian, kun en jaksanutkaan tehdä piirakkaa mitä suunnittelin eka. Mä oon sit niin luuseri oikeesti. En oikein tiedä miten rankaisisin itseäni. Ehdotuksia?? Lisäks kirosin tänään. Sanoin ääneen sen v:llä alkavan sanan. En ees muista minkä yhteydessä se oli, mut se vaan tuli. Saldo taitaa olla jotain +5. Mut muuten oon kyl ylpee itsestäni, kun kiroilemattomuus ei tuota suurempia ongelmia. Mä taidan olla tässä lakossa pidempäänkin.

Tänään mä nukuin johonkin kahteen asti. En vaan keksinyt ainuttakaan hyvää syytä nousta. Miks olisin noussut, kun väsytti. Sit mä kävelin hakee auton siskolta. Sinne on muuten 2001 askelta. Ja sitten mä repsahdin. Enkä jaksanut edes syödä koko ateriaa.. Sekin vielä. No sit mä otin pikku torkut ja muuten oonkin vaan katellut telkkuu. Suht boring.

Oli toi J:kin täällä yötä to-pe. En tiiä mitä siitäkään ajattelis. Tai tiedän, että se on menneen talven lumia. On se niin huippu tyyppi kyllä, mut jos toinen ei haluu seurustella, niin en mä viitti sit siihen tuhlata aikaani. Toivottavasti voidaan jatkaa as friends, kun en haluu kokonaan päästää sitä ihmistä elämästäni. Niin kivaa meil kuitenkin on ollut yhdessä.

Ja mitä näihin miesjuttuihin muutenkin tulee, niin kävin moikkaamassa töissä sitä yhtä tyyppiä, kenen kaa mul oli joskus jotain. Siis sitä mun nykyistä hyvää ystävää. Ei olla juteltu kunnolla sit sen maaliskuisen baarireissun jälkeen, kun mä sain melkeinpä kantaa sitä loppuillasta. no enivei, tuli taas jonkunlaisia tuntemuksia pintaan. Miks mä en pääse siitä ihmisestä eroon? Tai kyl mä sit pääsen, kun joku muu mun sydämessä vie sen paikan.

Avaudutaan nyt sitten oikein kunnolla. Mua on mietityttänyt viime aikoina mun oma puhumattomuus. Mä en esim puhu mun vanhemmille mitään. Tai no kyl me kuulumiset vaihdetaan, mut ei ne oikeesti tiedä mun elämästä mitään. Miks mä en osaa puhua??? No kaikkee ei voi saada, joten pakko kai vaan tyytyä osaansa. Elämä on.

Ruma sana lipsahti suustani tänään töissä, kun tuijotin ruudulta taas typerää työtehtävää. Se ei kyllä edes lipsahtanut vaan täräytin sen täysillä ääneen. Jotkut ihmiset vain ansaitsevat ne rumat sanat kiellosta huolimatta. Saldo +4. Herkkulakko on siis jo kahden viikon ja 4 päivän mittainen. Elämä on.