sekalaisia lomafiiliksiä. Ihanaa olla lomalla kun saa olla vaan. Tosin tähän asti oon vaan mennyt koko viikon, mutta kivaa on ollut. Toisaalta taas ei.
Aloitin lomani Helsingissä. Olin kaverin kanssa parin mun vanhan luokkakaverin järjestämissä grillibileissä ja hauskaa oli. Syötiin ja juotiin ja juteltiin. On noi vanhat koulukaverit sitten mahtavia ihmisiä. Satuin löytään ne facebookin kautta viime syksynä ja sen jälkeen ollaankin nähty suht säännöllisesti. Kouluaikoina me hengailtiin jonkun verran tolla porukalla, mutta sitten välit katkesi jostain tuntemattomasta syystä. Tai me vaan lakattiin pitämästä yhteyttä. On kyllä suuri ilo, että heidät löysin uudestaan. Enivei, grillailujen jälkeen lähettiin baareileen ja siellä sit lähinnä keskityttiinkin vaan koshuvishyihin toisen koulukaverini avovaimon kanssa. Hirveessä tuubassa sitten kaverille nukkumaan ja sunnuntai menikin sitten iltaan saakka nukkuessa, mutta lähdettiin illalla kuitenkin vielä Treelle, kun kaveri tuli tänne sitten puolestaan lomaileen porukoilleen.
Maanantaina lähin sit mutsin kans maalle ja meillä oli oikein hyvät keskustelut autossa sen ja iskän suhteesta tai erosta ja mun suhteesta erääseen henkilöön. Sisareni oli jotain maininnut äidille taannoin, mut mä en oo kertonut asiasta mitään, joten äiti halusi kuulla mun suusta koko tarinan. En vaan ole osannut puhua tommosista ja nyt oon iloinen, että sain puhua äitin kanssa asiasta. Ja ehkä mun on tästä lähtien helpompi kertoo sille tuntojani. Voi olla, että tarviin piankin aika paljon tukea asian suhteen.
Tiistai-iltana tultiin himpeen mutsin kans. Oli ihana päästä kotiin, kun koko maa-koko reissu meni miten meni. Oli aika ahdistavaa itse asiassa. Ei oo helppo katella eroavia vanhempiaan. Mutta ton reissun tuloksena tuosta asiasta tietää iskäkin ja mä oon päättänyt ottaa lomaa porukoista. No onneks pakollinen loma tulee tossa, kun lähden reissuun ens ke.
Keskiviikkona sitten lähdettiin veneileen murun kanssa. Jep, ikivanha heila, mutta tunteet ovat vaihteeksi nousseet pintaa ja kunnolla. Niin kunnolla, ettei oo koskaan tämmöstä fiilistä ollutkaan. Noh. Käytiin Pimeesalmessa sidukalla ja sit rantauduttiiin yhteen saareen, mihin pystytettiin teltta. Juotiin vähä viiniä ja syötiin ja juteltiin. Aika paljon sitä juteltavaa oli ja on, eikä asiaan vieläkään tullut selvyyttä. Tai yksi asia selvisi ja se oli hieno asia. Mutta mä en usko, että se riittää. Se miten muru asian ilmaisi, oli ehkä maailman kauneinta mitä oon ikinä kuullut. Mutta pelkään, ettei se riitä. Tai ei se riitäkään. Mun sydän itkee silti koko ajan. Mä en tuu saamaan sitä henkilöä koskaan omaksi ja miksi en, sitä syytä en voi sanoa. Mutta mä en mitään muuta haluisi kuin olla murun kanssa, mutta ei se vaan koskaan käy toteen. Vaikka muru sanoi, että asioilla, joita oikein kovasti haluaa, on tapana toteutua. Mutta mä en usko tuohon. Pessimisti, mutta enpä putoa lujaa.
Nyt mun oliskin tehtävä loppu kaikelle. Myös ystävyydelle, tai ainakin laittaa se holdiin hyväksi toviksi. En haluisi tehdä sitä, koska olen ainoa ihminen tässä maailmassa, joka tietää sen ihmisen sisäisistä solmuista, ja ainoa ihminen/ystävä, kenelle hän pystyy purkamaan pahaa oloaan puhumalla. Mutta mä en voi aina ajatella toista, joskus on ajateltava itseäänkin. Mä en vaan pääse eteenpäin elämässäni, jos olen missään yhteydessä tähän henkilöön. On siis vain ajan kysymys, koska mun sydän särkyy palasiksi ja mä taidan särkeä sen ihan itse.
Mutta nyt viikonlopun viettoon. Josko sitä vasta huomenna vetäis perskännit.
