Huonompi lauantai-aamu

Taas on lauantaisen aamukahvin vuoro. Se on aika ihanaa. Se merkkaa sitä, että saa istua ihan rauhassa ja hörppiä hyvää höyryävää kahvia.

Yleistunnelma on ehkä vähän alakuloinen. Ensinnäkään mä en saanut nukkua niin pitkään kun olisin halunnut tai mun ruumis ja sielu olis tarvinnut. Koska mä heräsin tekstariin. No ei siinä mitään, olisin varmaan siinä lähiaikoina herännyt muutenkin, mutta kuitenkin.

Toisekseen ajattelin meneväni lenkille, mutta sängyssä maatessani päätin olla menemättä. Nyt olisin paremmalla tuulella, jos olisin mennyt. Kai mä sit vaan ajattelin, että saan nää kotihommat hoidettua nopeemmin, jos en lähe nyt ulos. Sielu ja ruumis olis kyllä kaivannut reipasta kävelyä raittiissa ulkoilmassa.

Sielu ja ruumis kaipais nyt muutenkin omaa aikaa. Ja sitähän ei ole tiedossa. Mä olisin tarvinnut tän viikonlopun itselleni. Tähän on tuupattu ihan liikaa ohjelmaa. Mä en jaksa. Ja mua ei kiinnosta.

Mä olin eilen nettitreffeillä. Joo-o, oon nyt sitten kokeillut totakin hömpötystä. Mä en niinku ymmärrä itteeni. Jätkä on kaikin puolin tosi jees ja enemmänkin, mutta miks mä en kilju riemusta? Vituttaa.

Tänään pitäs laittaa kotikuntoon ja viedä sitten mummoa kävelylle. Mä en oo nyt yhtään sillä tuulella, että jaksaisin kuunnella ne samat jutut uudestaan ja uudestaan. Sitten pitäis mennä tupareihin illalla. Muuten se olisiskin ihan lystikästä, mutta siihen porukkaan on tuppautunut yks mun vanha kaveri ja mä en suorastaan jaksa sitä henkilöä. minäminäminäminäminä ja vielä kerran minä. Jäispä egonsa kanssa himaan, kun ei mun mielestä edes tohon porukkaan kuulu.

Mietin et jos menisin autolla. Ei tarttis olla kauaa. Mut toisaalta noitten kans on ihan hauska käydä bilettämässä, kun mennään kuitenki johonkin diskoon joraileen. Että ehkä mä otan ton pari kaljaa jääkaapista ja pidän kivaa. Kaikesta huolimatta.

Mut voi ny vihtori, ku silti vituttaa.