Contour

Vähän harrastuksia, paljon töitä ja nukkumisesta on turha runoilla. Blogi on alkanut sinkkuuntumisen jälkeen ja varmaan loppuu kunnollisen naisen iskiessä.

Näytetään kirjoitukset kesäkuulta 2011.

Ässiä ja plussia  1

Ei suurempia tappioita. Työ sujui, vettä ei tullut liikaa ja juuri minuuttia ennen pyydettyä tuli vahvistus iltapäivän ohjelmaksi.

Suihkun kautta autoon ja matkaan. Perillä ostoskeskuksen kohdalla soipi puhelin ja sen viestin pohjalta noutamaan seuraa. Ajoitus seuraavassa pisteessä hipoi täydellisyyttä. Ilman hevoskoppia vetureineen olisimme ajaneet jonossa viimeiset 300 metriä- nyt ehti valo välissä vaihtua.

Upeaa seuraa ja kai minusta jotain hyötyäkin oli.

Päivän kokolailla päätteeksi piti käydä syömässä vähän suolapalaa. Tällä kertaa S-ryhmän liike. Autossa totesin että"sinun kortti, minun seteli" ym. Tilauksen jälkeen tuli maksun aika ja toki ymmärrän että etukortit, varsinkin maksuominaisuudelliset on henkilökohtaisia, mutta jos kaksi ihmistä joista toinen on kortin haltija menee syömään pizzan puoliksi niin eikö ne silloin ole hetkellisesti samaa taloutta automaattisesti? Ei kai sentään tarvi syödä samalta lautaselta. Samaa jääkaappipakastinta muutama tunti aikaisemmin kiskottiin paikaltaan ja kun kassa kysyi oletteko samaa taloutta niin vastasin oikopäätä kyllä, vaikka täysin rehellinen vastaus olis ollut ei. En silti millään jaksanut lähteä hakemaan autosta omaa korttiani.

Pyyntönä se että noista jatkuvalla syötöllä lisääntyvistä korteista pääsisi tilanteeseen että niin ässät, plussat, ykköset kuin kaikki muutkin etuisuudet sais esiin sillä yhdellä ja ainoalla kortilla. Motonet sentään kelpuuttaa ajokortin.

Nyt alka jo pikkuisen ottaa päähän kun posti on tuonut tänä vuonna varmaan 4 tai 5 asiakastyytyväisyyskyselyä+ yksi jota tarjottiin jo ekaa kertaa kauppaan mennessä. Toki hyvä että kehittävät palveluitaan, mutta alkaa houkuttaa jättää plussat kylmästi keräämättä paikoista joissa ehkä käy kerran tai kerran kolmessa vuodessa.

Niin ja VR. Ymmärrän että säännöt on ja ihminen voi sairastua, mutta mitä järkeä ajattaa tyhjää junaa jos vain kondyktööri puuttuu- voi toki olla että joku matkustaa pummilla tai kuolee matkalla tai tulee tappelu istumapaikoista - mutta osaahan ihmiset matkustaa bussillakin tai raitiovaunulla vaikkei olisi muuta henkilökuntaan kuin kuljettaja. Minä ainakin löydän hyvällä prosentilla oman paikkani junasta jos on tarvis ja tarvittaessa opastan myös kanssamatkustajia.


Seuraavat särkyneet  1

Paska päivä. Hieno keli ja eka työmaa siirtoineen meni ihan OK, mitä nyt kaivannon reunat vähän valuvat liikaa kun on niin hyvää soraa ja laajalti. Siellä ei hajonnut mitään. Seuraava työmaata kohti rasvari täytettynä. Siellä oli sit odottamassa kovan onnen järvestä ongittu CS 94 oikea eturengas tyhjänä.

Illan pimeitä tunteja odotellessa ei tullutkaan toinen kone nostamaan luiskakauhaa kyytiin. Akku hengetön, ei edes merkkivalot syttyneet. Tällä menolla huomenna katkeaa kaapeli tai pari.


Mitäköhän seuraavaksi särkyy?  1

Sulaketaulussa lukee Nissan. Se Kobelcossa toimii, mutta jotain kosketushäikkää on tullut sateen mukana. Käyntiin normaalisti, työ normaalisti, sammuu normaalisti, mutta virrat jää jotenkin päälle ainakin merkkivalojen osalta.

Toki releet kuluu ja hajoaa ajan myötä, mutta tuotakaan vikaa on aika paha hakea jos ei jää vikatilaan. Lavetilla virrat jäi päälle, pajalla ei mitään vikaa. Varmaan huomenna taas vikaa tai joku rele hajoaa totaalisesti.

Kauhea keli laittaa aitatolppia suoraan. Työkalu meni poikki ensimmäisen jalan kohdalta. Eikä siinä vielä kaikki. Viimeisen tolpan jälkeen yhdistelmäkoneen etukuormaimen vakaajan sylinteristä varsi poikki silmukan juuresta. Hommat seis sen koneen osalta. Onneksi huomasin sen heti niin ei ehtinyt tuhota mitään vapaasti liikkuessaan.


Huokaus  1

Kädet rakoilla, eli huono ergonomia. Täytyy ilmeisesti ruveta parantamaan käsityökaluja. Ruotsalainen moottorisaha sentään toimi moitteettomasti. Juuri kun voitonriemuisena lastasin viimeisen pöllin yltä päältä hiessä kävi ilmi että muutama on vielä pystyssä ja niin ikään konkeloita ainakin 2 valtavaa kuusta. Onneksi sen verran keskellä metsää ettei tarvi yrittääkään hakea niitä sieltä pois- lahotkoon sinne.

Ensimmäinen vaunupaikka paljastui mullan alta. Vielä tarvis 59 löytää, tehdä nurmet ja sorastaa. Toiveissa poutaa tai korkeintaan muutama kuuro seuraaville kahdelle viikolle.


Auta Audia  1

Töissähän ei tapahtunut mitään mielenkiintoista. Viimeiset puukasat, loput risukasat, jotain yksittäisiä jää toki näkyviin kun koneella kerää.

Viimeisen risukasan jälkeen piti vielä purkaa 1 kpl laituri ja tehdä vähän nurmea. Mielenkiintoisin vaihe alkoi kun puhelin soi. Käsky kävi grillaamaan.

Matkanteko katkesi puolivälissä kun havaitsin mustan Audin konepelti pystyssä. En ensin meinannut pysähtyä kun olin jo myöhässä. Muutamien kymmenien metrien päässä tiellä oli kiilahihna. Se taan toi mieleen että olisiko pudonnut Audista ja tehnyt siitä hengettömän. U-käännös, hihna kyytiin ja kysymään oliko autosta pudonnut osia. No keittänyt se oli, mutta syy on jossain muualla kuin hihnassa. Ilmeisesti hihna oli piennarniittäjien koneesta lentänyt.

Kuskihan oli kaunis nainen ja oman kylän tytöksi harvinaisen puhelias.


Pöllejä  1

Rakentamattomilla tonteilla on valtavia luonnonvaroja- ehkä joskus vielä päästään siihen pisteeseen että ne otetaan talteen, eikä ajeta kaatopaikalle. Myös rakennetuilla tonteilla voi tulla vastaan löytöjä. Pihaa uusiessa maasta paljastuu valtavasti kiviä tai pihassa saattaa kasvaa tuhansien eurojen edestä puuta. Hyödyntäminen on vaan ongelmallista postimerkin kokoisilla tonteilla.

Varmaan joka kunnassa / kaupungissa vaaditaan jättämään tontille tietty määrä puita. Kun niitä pienellä tontilla väistellään ja kierrellään palaa äkkiä uusiutumattomia luonnonvaroja enemmän kuin suurella vaivalla säästetyt puut pystyvät koskaan tuottamaan. Jos sattuu oikein hyvät tai parantuvat olosuhteet niin puuhan kasvaa ja vauhdilla kunnes kuolee tai kaadetaan.

Metsurilla oli ollut kiva homma kaataa kuusi reilun metrin päästä seinästä mökkien väliselle käytävälle. Pitkä oli ja paksu. Sen kuusen seuraava osoite on saha. Sahalla se jakautuu puruksi- kuiviketta ehkä hevosille, laudoiksi ja pinnoiksi. Kyllä sillekin puutavaralle hintaa tulee.


Skabaamaan  1

Toki ymmärrän mainontaa, mutta melkoista masokismia istua minikaivurissa 2 viikkoa putkeen. Toki noin voi tässä tapauksessa voittaa koneen omakseen tekemättä mitään, saada mainetta ja kunnia ym- mutta paljonko voittajan tuntipalkaksi lopulta muodostuu?

Siinä mielessä kisahan on hyvä niille joilla ei ole töitä, eikä kesätyötäkään- joka voittaa saa samalla mahdollisuuden työntekoon- nuori ihiminen oppii toiminnot päivässä, ehkä vanhempikin.

Mökissä asumisessa on jo kilpailtu, saunomisessakin siihen saakka että yksi kuoli, mutta viime viikolla tuo kaivuriskaba olisi ehdottomasti pitänyt viedä pihalle jonnekin ostoskeskuksen puhtaalle valoisalle parkkikselle- siinä olisi tullut samalla saunominenkin. Myös pienet opetukselliset tehtävät voisivat olla paikallaan: Minikoneen telojen kiristys, nivelten rasvaus, Öljyjen ja nesteiden vaihdot sekä pihatehtävänä pesu ja puunaus. Ehkä myös joku ostoskeskuksen valopylvään kaataminen ja suihkulähteen tyhjennys.

Kerran olen nähnyt naisen minikoneen puikoissa- kyllä syntyi hyvää jälkeä ja kovaa vauhtia.

Oma vauhti ei ollut tänään kovin kova. Täysi 8 h päivä ja lukematon määrä ajettua maata alkulämmittelynä. Siihen päälle puusavottaa toisen koneen ja moottorisahan kera. Virkaiältään vanhin kuski oli ilmeisesti tankannut sahaan dieseliä- tämä siis siksi kun tarrattomalla ja teipittömällä Aspen astialla oli viety dieseliä täryyn- kyllä se puuduttaa sahan varmasti. Voi olla että vika on jossain muualla, mutta sahoista uusin ja kaunein simahti heti käynnistyksen jälkeen. Se viittaisi ongelmaan pottoaineessa tai sen saannissa. Jos kaasutin on ollut ennen väärän aineen tankkausta täyteen niin käynnistyy kyllä, mutta sitä mukaa kun dieseliä menee sekaan niin alkaa olla sytytystulpalle mahdotonta sytytettävää noilla paineilla.


Pahan vastan shamaani  1

Koivu tuoksuu kasassa ja puhelin soi. Tällä kertaa välitetty viesti poliisilta. Ei siis riitä että kokolailla edestä mopoilija oli ajanut kolarin- ehdin paikalle vasta poliisin jälkeen- tuntuu niin kovin epätodennäköiseltä että lentokone putoaa, mutta kaksi lentokonetta ajaa kolarin ilmassa ja putoaa. Sit poliisit soittaa tänne että tarvis lähteä kaivamaan koneen raatoa esiin- no ei ollut suovarustelu paikallaan niin sai joku muu hyvän keikan.

Toivottavasti en ole suututtanut suurta Shamaania- ties vaikka seuraavalla kertaa putoaa yksi isompi kone ja osuu lähemmäs. Mahtaako tässä enää olla asiaa kuumailmapallon kyytiinkään.

Töissäkään ei ollut herkkua. Helle vielä meni ok, mutta sade ruutikuivaan maahan pehmittää tehokkaasti. Kantavuus riittää toistaiseksi, mutta sotkua tulee ja paljon.

Helluntaikin oli ja meni.


4.04 ja risat  1

Kanadassa satoi ja harvoin täältä korvesta on ehtinyt käydä keskustassa, toisella puolella kaupunkia, jutella vajaan tunnin huoltoasemalla siinä samalla muistellen kuka hitto oli pumpun toisella puolella autoaan tankannut kaunotar- tällä kertaa naama oli tuttu, mutta ei mitään muuta muistikuvaa. Sieltä kun pääsi kotiin niin olihan ne saaneet kolme kierrosta ajettua. Jos olisi heti punalipun tultua lähtenyt liikkeelle niin olisi ehtinyt kauppaankin välillä.

Jos joku ylpeilee kuuden päivän työviikolla niin kyllä viikossa on seitsemän päivää. Edelleenkin jos on joku eläintila niin mitä vähemmän automaatiota sitä vähemmän vapaapäiviä- tai sit pitää olla työvoimaa tai lomittaja. Jos ei vettä ala tulla niin viljat kuolee pystyyn ja sit kysellään kaupungeissakin miksi ruoka maksaa tuplaten viime vuoteen nähden ja minä ihmettelen miksi ei ole tarpeeksi viljavarastoja. Suomi kyllä kestää yhden katovuoden, mutta jos tulee monta peräkkäin niin huonosti käy.

En minä korvaamaton ole, mut pikkuisen vaikea löytää joku jota ei tarvisi opettaa tekemään mun hommiani. Loput pensaat häipyi lavalle, yhdet juhat ja kadonneen avaimen metsästyksen päätteeksi koneen siirto.

Pyromaani oli taas iskenyt- kuulemma joku hullu on taas polttanut VR turvalaitteita. Ehkä viisi vuotta ehdotonta sille edelliselle pyromaanille olisi hyvä alku. Jos on kyllästynyt omaan elämäänsä kaupungissa tai maalla niin ei silti tarvis ruveta terroristiksi.

Joskus koulussa väitettiin ettei valtio voi mennä konkurssiin- Sitä on ilmeisesti opetettu monen muunkin valtion kouluissa ja kun sen tiedon nojalla on otettu lisää ja lisää velkaa niin ollaan nykytilanteessa jossa oikeasti monta valtiota pitäisi laittaa konkurssiin.

Maanantai voisi olla askartelupäivä, mutta juhlat ja perjantai söivät melkoisesti työajasta. Varmasti tunteja tuli yli 40 viikossa ja työpäiviä enemmän kuin 6 putkeen.


Orapihlajan viimeinen erotus  1

On hurja ero liikenteessä klo 17 ja 0100 moottoritiellä. Se mikä ei muutu on ajamisen vaikeus. Oli toki itselläkin eilen havainnointivirhe Tampereella- vihreä nuoli suoraan ja punainen muille ja pieni epävarmuus olinko kääntymässä vai ei. Äkkiä pois tieltä ja "kartta käteen".

Ajoin siis takaa sitä että oli sit päivä tai yö niin moottoritiellä tuli vastaan: 5 kävelijää, valottomia, vilkuttomia siis muitakin kuin saksassa tehtyjä joihin vilkut saa lisävarusteena ja polttimot on niin kalliita ja viikset niin hankalat ettei niitä voi käyttää. Rekat vielä menee, mutta miksi mennä hyvällä autolla moottoritietä 80 kilsaa tunnissa kun rinnalla on vanha tie jossa voisi ajaa ihan samalla nopeudella. Jos on perävaunu perässä niin rajoitusten mukaan moottoritie ei säästä ajassa yhtään.

Pihkaa oli tullut- Sen siitä saa kun auttaa naista. Jos nainen osaa ajaa autoa ja myös peruuttaa perävaunun kanssa niin toivottavaa olisi että opettelisi myös parkkeeraamaan.

3 x pesu vahvan liuottimen kanssa vähän auttoi, mutta näyttää vahvasti siltä että pihkassa on sekä mies että auto. Auto tällä hetkellä vähempi.