Liikenneilta

  • licence27

Sub TV:llä ei näköjään tarkasteta omien elokuvien mainoksia ollenkaan: "Salainen agentti 86" tulee ohjelmaoppaan mukaan perjantaina, mutta mainoksissa lukee silti sitkeästi SUNNUNTAINA. Ehkä se on salainen viesti jolla kerrotaan että kukaan ei oikeasti lukenut niitä mainoksia eilen, toissapäivänä tai tänään. Puheessa kaiketi mainostetaan perjantaita, mutta tekstissä lukee SUNNUNTAINA. Menee taas sarjaan maailman turhimmat huomiot, eikä moisen erheen huomaamisella pääse kenenkään naisnäyttelijän kanssa treffeille.

Se siis välähtää ruurulla hetken ennen kuin agentti lähtee putoamaan lentokoneesta. Toisenlaistakin infoa näytetään, mutta tallentava digiboxi on hyvä apu tuon tiedon tarkastamiseen.

Kaiken kaupallisen höpinän perään puheenvuoron saivat poliisit. Ei tullut kuulovaurioita, eikä ketään ammuttu etälamauttimella.

Emme kuitenkaan saaneet vastausta kahteen oleelliseen kysymykseen eli neliakselisen perävaunun painoihin. Enkä itse asiassa usko että tällä hetkellä kovinkaan moni tietää miten oikeasti saadaan selville aisapaino, akselipainot .

Totesin kuitekin että oikeaa tulosta ei saada jos vaunu otetaan irti veturista. Voidaan saada, mutta jos on esimerkiksi kolmiakselinen tai neliakselinen keskiakseliperävaunu aisajousituksella tulos voi olla monta tonnia pielessä.

Uskon että oikeakin tapa on olemassa ja se vaatii sitten sen 13 tai 11 mittaelementtiä, josta yhden täytyisi mahtua vetokoukun ja silmukan väliin. Eli siis jokaisen pyörän alle yksi ja ylimääräisellä määritellään aisapaino.

Jos kärry otetaan irti niin aisapaino muuttuu korkeuden funktiona ja että pääsee samaan tulokseen tai edes liki pitää tunkilla nostaa silmukka täsmälleen samaan korkeuteen kuin missä se olisi kytkettynä veturiin. Siinä sitä onkin poliisiparoille jumppaa kun ensin kantavat ne punnituslätkät, sen tunkin, tunkkaavat ja sitten laskevat. Ehkä voisin muutamalla miljoonalla suunnitella sen traktorin koukkua simuloivan yleisnosturin ja laskukaavan jolla saataisiin oikeat massat.

Virkavaltaa harvemmin kehutaan, mutta tänään esiintyneet mies ja varsinkin nainen esiintyivät edukseen. Ehkä se uniformu vaan kaunistaa naista tai sitten toisin päin.

Jos jotain negatiivista täytyy sanoa niin olisi ollut suotavaa että paikalle olisi saatu enemmän naisia. Yhtä lailla myös tyttärille ja emännille voi tulla ja tulee eteen tilanteita kun on laitettava vaunu perään, kuormattava se ja ajettava vaikka sitten sille Fendt Variolla, Valtralla ym vaunun kanssa tai ilman. Onneksi sentään Pornaisista saakka oli saatu yksilö nuorta naissukupolvea edustamaan. Terveisiä vaan sinne 718:n portaattoman laatikon käskijälle.

Ehkä mainitsemisen arvoista on että iltapalakeskustelun aikana en ilmeisesti muistanut esittäytyä, eikä sitä tehnyt vasemman käden puolella istunut kaksikkokaan. Kuitenkin hakukoneen avulla molemmille löytyi nimet vajaassa minuutissa. Ei olisi onnistunut 25 vuotta sitten-ei varmaan edes poliisilta.

Muuten tästä päivästä ei jää paljon kerrottavaa. Lohkominen on pistetty vireille, varainsiirtovero maksettu ja voi sanoa että pankkitoimihenkilö joutui tällä kertaa tekemään tosissaan töitä palkkansa eteen. Joutui siis siksi kun ilmeisesti ei ollut aikaisemmin juuri tuollaista juttua hoitanut, eikä heti löytänyt koneeltaan oikeaa kaavaketta/saanut langattoman päähän sellaista henkilöä joka olisi suoralta kädeltä päässyt neuvomaan.

Mikäs siinä oli istuskellessa.

1 kommentti

Anonyymi

5.12.2021 10:34

Täältä löydät pian seksiä, suhteita, Deittailua --> http://dating24.me

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi kirjoitusta

Jos sinulla ei ole vielä tunnusta Cityssä tai Facebookissa, luo tunnus Cityyn. Se käy käden käänteessä ja on täysin ilmaista.

Luo ilmainen tunnus