Täällä olis vapaa kassa

Otsikon mukainen lausahdus pienessä ruokakaupassa tarkoitti tietenkin että sitä sen kaupan mittapuulla pitkää jonoa voisi lyhentää, mutta kun näki sen kassalle kiiruhtavan naisen niin mietin mahtaako sittenkään olla vapaa- siis työajan jälkeen vai kiiruhtaako kotiin kumppaninsa luo.

Eilen meinasi tulla kiire, koska silloin kun piti lähteä osuikin pihaan jakeluauto. Varmaan olisi osannut kuorman purkaa neuvomattakin- en tosin tiedä olisiko mennyt oikeassa järjestyksessä.

No eilen illalla katselin E-romuelokuvaa, mikä mahtoi olla nimeltään. Pistää miettimään mikä ihmisiä oikein vaivaa ja ennen kaikkea mikä vaivaa viranomaisia joille minun käsittääkseni maksetaan palkkaa siitä että tekevät työnsä.

Eli siis pääpiirteittäin ihmiset vievät romunsa kierrätyspisteeseen olettaen että joku kotimainen yritys ottaa siitä materiaalit talteen. Sen sijaan mitä tapahtuu: Romuista suurin osa kiertää välikäsien kautta lahjomalla ja huijaamalla esimerkiksi Kiinaan, Afrikkaan tai Intiaan joissa ne sitten vähintäänkin kyseenalaisin menetelmin osittain puretaan, liuotetaan ja lopulta dumpataan kaatopaikalle.

Mutta se mikä oikeasti mättää on että käytettyjä komponentteja myydään uusina- ei ihme jos alkaa lentokoneita putomaan ja kännykät ovat rikki jo kolmen viikon sisällä ostopäivästä.

Kun on aikoinaan ollut viina kortilla niin kohta on aika laittaa kortille myös matkapuhelimet ja tietokoneet ja ennen kaikkea vaadittava 5-20 vuoden käyttöikää + korjattavuutta + ihan oikeasti toimivaa kierrätysjärjestelmää jossa muovilaatuja ei testata sytyttimelle polttamalla ja piirilevyn liuotuksessa käytettyä happoa kaadeta jokeen.

Ei se elintaso minun mielestäni ole yhtään korkeampi vaikka olisi millainen TV tai neljä kertaa vuodessa vaihdettava älypuhelin. Elämä oli paljon kivempaa silloin kun ei tarvinnut olla koko ajan tavoitettavissa.

Päivän päätteeksi hiekoituskierros.