Suojelusprkl

tauolla oleva blogini, jota kaipaan toisinaan, jossain vaiheessa ehkä palaan:)

Näytetään kirjoitukset syyskuulta 2007.
Seuraava

Vitun lääkärit  9

Kirjaimellisesti siis.

Tuli akuutti tarve römpsälääkärille, joten piti varata tälle illalle aika. Minähän en tunnetusti vapaaehtoisesti mene miespuoliselle lääkärille, enkä varsinkaan miespuoliselle gynekologille, kuin korkeintaan todellisen pakon edessä. Tänään on pakkotilanne.

Vihaan ylipäätään gynekologissa käymistä. Työtäänhän ne vain tekevät, mutta se on niin helvetin epämukavaa touhua. Varsinkin, jos joku vanha pappara levitelee mun römpsää jollain hemmetin kylmällä, metallisella pillunlevittimellä.

Viimeinen kerta, kun annan kenenkään pistää mun pilluun muuta kuin kikkelin x)


Susanna Sievisen Prinsessa ja puoli valtakuntaa  4

Kyseinen kirja on Sievisen Susannan ensimmäinen kirja...ja toivottavasti se pysyy myös viimeisenä kirjana.

Kirjassa Prinsessa ja puoli valtakuntaa todetaan muun muassa näin: "Prinsessat eivät ole tavaran pystyttäjiä. On suorastaan loukkaavaa, jollei tavarasi ole terhakkaasti pystyssä vähän väliä prinsessan läheisyydessä. Näin hän tuntee joka hetki olevansa haluttava"
http://www.iltalehti.fi/viihde/200709056549079_vi.shtml.[/b]

Todella kivikautinen ja Tyhmä ajatusmaailma. En tajua miten joku voisi kuvitella, että miehen pitäisi olla jatkuvasti heppi ojossa naisensa vieressä. Siinä vaiheessa tosin itseäkin rupeaisi vituttamaan, jos toisen elin ei jäykistyisi suudelmien ja hyväilyjenkään jälkeen.

Ei kai kukaan nainen oikeasti ajattele, kuten Susanna on kirjassaan kirjoittanut? Että miehet ovat kuin panokoneita, joiden pitäisi olla aina valmiina seksiin ja olla aina himoitsemassa kumppaniaan (ei sillä, että toisen himoamisessa mitään väärää olisi...). Toki miehillä seksuaalinen kiihottuminen on helpompaa ja näkyvämpää kuin naisella, mutta eivät naisetkaan tykkäisi tuollaisesta ajatusmallista - että heidän pitäisi olla jatkuvasti pillu kosteena kultansa vieressä ja valmiina seksiin?!

Ihmisillä on hirveän vääristynyt kuva seksistä nykyään, myös itselläni oli, kunnes havahduin tuon oman suhtautumisongelmani edessä ja rupesin korjaamaan tätä vääristymää.


Kirotut vyöt  2

Iski hetki sitten aivan armoton vessahätä. Jouduin hetken aikaa sinnittelemään, koska en päässyt irroittautumaan töistä juuri sillä hetkellä. Tiesin kyllä, että helpotus on nurkan takana, joten maltoin odottaa vessaan pääsemistä niin pitkään, että saisin erään tärkeän asian lähtemään eteenpäin.

Pääsin vihdoinkin vessaan. Suljin oveni perässä ja huokaisin helpotuksesta - kasvoilleni nousi vieno hymy - enää vain housut nilkkoihin ja pöntölle istumaan.

Tämä on helpommin sanottu kuin tehty. Muistin juuri sillä hetkellä, kun rupesin räplää housuissani kiinni olevaa pinkkiä kangasvyötä, minkä vuoksi en ole käyttänyt sitä pitkään aikaan. Tuon vyön kiinnitysmekanismina toimii tuollainen metallinen tikku, joka kiristää vyön tiukalle ja kun sitä metallitikkua rullaa toiseen suuntaan niin vyö aukeaa. Tai siis sen PITÄISI avautua. Tässä vyössä kun on jonkinlainen valmistusvirhe, koska se on ennenkin pettänyt minun vessahädän hetkellä. Kyllä siinä iskee paniikki vanhemmallekin immeiselle, kun pissattaa niin että on kupla otsassa, eikä saa housuja pois jalasta.

Tappelin tuskan hiki otsallani vyötä auki, harkitsin jo hetken aikaa, että haen sakset ja leikkaan koko paskan kahtia - mutta sain hillittyä itseni. Räpläsin sormin kyseistä metallitikkua, eikä tapahtunut mitään, jos ei sitten sitä vitutuksen kasvamista ja kipua sormissa lasketa mukaan. Lopulta rupesin hinkuttaa vyötäröni kohdalla olevaa vyön "avausmekanismia" epätoivoisesti oven reunaan, ja sain suuren taistelun jälkeen vyön aukeamaan.

Kyllähän hyvää jaksaa odottaa, mutta tuollaisessa tilanteessa, kun iskee epätoivo - tulee sellainen olo, että tässä käy kalpaten. Loppupäivä meneekin sitten housut nilkoissa, toivottavasti en saa pahoja tilanteita aikaan vilautteluillani. Vai haluaako joku tuoda mulle vyön lainaan x)?


Kirotut "hyvät ideat"  4

Kuka helvetti keksi irroitettavat olkaimet naisten rintaliiveihin?

Voisiko se sama tyyppiä keksiä samalla tavan, jolla ne helvetin olkaimet pysyy myös paikoillaan - ilman että irtoilevat kymmeniä kertoja ensin liivejä päällepukiassa - puhumattakaan siitä että noita olkaimia löytäisi juuri sillä hetkellä sieltä jemma nimisestä paikasta, jonne ne ovat kadonneet ajanmyötä, kun haluaa pukea päälleen jotku tietyt rintaliivit tai korsetin. Piti tuossa vähän aikaa sitten tonkia alusvaatteet läpi, siis ihan kaikki, koska en löytänyt yhteen korsettiin olkaimia, kun tämän korsetin omat olkaimet olivat irronneet jonnekin.



Lääkkeet - hyväksi vai huonoksi?  3

Kävin eilen apteekista hakemassa huomista piikitystä varten lääkkeen. Mun edellä oli sellainen vanha pappara, ja katselin sitä tiskiä missä hän asioi niin se oli ihan turvoksissa lääkepurkkeja. Niitä oli niin paljon, että yksi normaalikokoinen kaupankassi oli täynnä, kun se niitä lääkkeitä sinne latoi.

Kuinkahan helvetisti ylimääräisiä lääkkeitä meihin oikein survotaan? Olen aina ollut tosi huono syömään lääkkeitä, en tykkää käyttää edes allergialääkkeitä, jos ei sitten tule ihan hillitöntä hengenahdistusta. Enkä edes halua mainita, miten edesmenneelle mummolleni tyrkytettiin turhaan lääkkeitä sellaisiin vaivoihin joita hänellä ei ollut edes.

Haluaisin perehtyä luonnonmukaisiin "lääkkeisiin", koska ihan varmasti luonnossa on paljon kasveja joilla on yhtä hyvä vaikutus, kuin joillain teollisesti tuotetuilla mömmöillä. Toki riippuen vaivasta.

En halua olla eläikäisenä kilotolkulla lääkkeitä naamariin popsiva, osteoporoosia kärsivä, rollaattorin avulla köpöttelevä mummo.


Pankkiautomaatti kokemuksia.  4

Muistin jälleen minkä vuoksi käytän mielummin pankkikorttia kuin käteistä...

Oltin eilen työkavereiden kanssa ottamassa huikkaa ja pelaamassa biljardia. Koska en jaksanut raahata lompakkoani kokoajan matkassa mukana, otin taskuuni vain ajokortin ja pankkikortin. Tänään lähdin harrastamaan himoshoppailua. Ruokakaupassa kassalla tajutessani ostoksien ylittävän yli 50euron muistin, ettei ole henkkareita mukana. Hienoisen kikkailun ansiosta sain kuitenkin ostokseni hoidettua kunnialla ja menin automaatille nostamaan käteistä, koska olin toisesta kaupasta varannut tavaraa, jotka maksaisivat lähemmäs 200euroa eikä siellä enää tuollaiset kikkakolmoset auttaisi.

Pienen hortoilun jälkeen löysin nostoautomaatin. Sinne oli tietenkin hirveä jono, jonottajien keski-ikä noin 80v.
En ole koskaan ymmärtänyt, miten ihmiset saavat rahan nostamiseen kulumaan niin hirveästi aikaa. Ei oteta nostokorttia edes esille ennen koneen ääreen laahustamista. Näppäillään numerot 1 nro/minuutti vauhdilla. Mietitään toinen minuutti sitä paljon halutaan nostaa käteistä, toinen minuutti sitä haluaako saldon näkyville ruudulle vaiko kuitille. Ja kun päädytään kuittiin,niin sitä kuitin saldoa jäädään tuijottamaan noston jälkeen. Ihan kuin se tilin saldo muuttuisi sitä kuittia tuijottamalla.

Vihaan käteistä muutenkin. Pankkikortti on paljon kivempi.


Seuraava