Ja enkelit tulivat sinun luoksesi

Nyt on mummo saatettu haudanlepoon.

Olin ollut tähän päivään asti suhteellisen rauhallinen sen asian suhteen, että mummo on tosiaan poissa. Enkä sitä vieläkään oikein osaa ottaa todesta. Ja toisaalta, eihän kukaan ihminen täysin maanpäältä poistu, hän jää elämään jälkeläisissään. Jollain muotoon.

Kun menimme siunauskappelille ja näin arkun, minulle tuli kyyneleet silmiin. Ajattelin kuitenkin, ettei tämä ole niin kova pala, ettenkö saisi pidätettyä itkua edes sen vertaan, etten ihan valtoimenaan ala vollottamaan.

Menimme istumaan arkun lähelle, minä ja sisko eturiville vasemmalle puolelle, äiti ja sen sisko toiselle puolelle eturiville.

Ennen kuin koko tilaisuus edes alkoi niin minä aloin vollottamaan. Se vain tuli, enkä saanut pidätettyä sitä. Hävetti.

Väkisin tuli mieleen vuosien takaiset isäni isän hautajaiset joissa pidätin naurua. Sen ihmisen kuolema ei koskettanut minua eikä minun pikkuveljeä millään muotoa. Paitsi helpotuksena. Helpotuksena, ettei enää ikinä tarvinnut pelkää sen tyrannin oikkuja.

Mummo oli meille kaikille kaikista rakkain isovanhempi.

Annan muistoa kunnioittaen, sinulle hyvää matkaa taivaanporteille toivottaen. Pysyt aina muistoissani huumorintajuisena taistelijana.