Blogi

Olen tehnyt suhteellisen monia isoja ratkaisuja elämässäni, kääntynyt elämän tienristeyksistä täysin uusille poluille, elänyt ja kokenut. Koskaan en kuitenkaan ole ollut yhtä varma kuin nyt, että kohta koittava Australiaan lähtö on yksi elämäni suurimmista mutta myös oikeimmista ratkaisuista. Paljon on vielä järjesteltävää, hirveästi pakattavaa ja laitettavaa, mutta sydämessä on rauha; oikeaan suuntaan ollaan menossa.

Pohdiskelinpa tuossa bussissa kotiin ajotunnilta körötellessäni (yksi ajotunti muuten enää jäljellä ennen inssiä), mitä kaikkea tahtoisin elämässäni vielä kokea ennen kuin olisin (mielestäni) valmis kuolemaan. Naisena mun olisi pitänyt varmasti ensin pohtia, että olen valmis kuolemaan sitten kun olen saanut perustettua perheen ja kasvatettua lapset vähintään aikuisuuden tielle. Mutta kuten monet varmasti tietävät, en ehkä ole ihan normaaleimmasta päästä naishenkilö. Siksi ensimmäinen ajatus oli, että olisin valmis kuolemaan, jahka olisin löytänyt ensin oman paikkani maailmasta; mielekkään työn jossa luoda uraa ja yhteisön johon kuulua (yhteisö voi tarkoittaa sukulaisia, ystäviä, harrastus-/työyhteisöä tai vaikka omaa perhettäkin, kunhan olisi pysyviä ja rakkaudentäyteisiä ihmissuhteita). Sen lisäksi jos saisi säilytettyä tämän nykyisen kaltaisen onnellisen ja lähes jokaisesta päivästä innostuvan ja kiitollisen mielialan, olisin saavuttanut mielestäni kaiken saavuttamisen arvoisen - ja olisin valmis kuolemaan.

Ikävuosissa toivoisin eläväni noin 80-vuotiaaksi. Silloin olisi ehtinyt näkemään elämässä varmasti jo kaiken, mitä on tarpeellistakin nähdä. Työura olisi tehtynä ja eläkevuosistakin olisi ehditty jo nauttia. Toisaalta en olisi vuosikymmenten rasitus suomalaiselle yhteiskunnalle eläkerahojen ylipitkäaikaisena kuluttajana enkä todennäköisesti olisi myöskään vuosikausien laitoshoidossa - olisin siis kai aika ihanteellisessa iässä jättämään maanpäällisen elämän.

Mutta. Jottei kuolo korjaisi kokonaan, taidan mennä tekemään jotain lounasta. Eilen ei ruoka oikein laskenut, koska olin jossain kummallisessa vatsataudissa (niin siis kyllä darlingit, se oli vatsatautia, ei juuri laisinkaan itse aiheutettua vaikka olihan sillä alkoholillakin osuutta asiaan...).

Rock! (Ja kai vähän popkin näin Bon Jovin keikkapäivän kunniaksi.)

Niin, sitä mä vaan tulin ilmoittamaan, että silloin se tapahtuu - matkani Frankfurtin ja Hongkongin kautta Sydneyyn alkaa. Kaksi kuukautta enää... Voi jestas, voi jestas, voi jestas!

Rock!

Taas se koittaa, kahden päivän vapaapäiväputki alkaen tunti sitten. :) Huomenna tosin pitää mennä huristelemaan liukkaalle radalle jonnekin helvetin Vantaan peräkorpeen, mutta muuten kalenteri ammottaa tyhjyyttään. Miten sitä osaakaan pieni ihminen olla onnellinen elämän vieläkin pienemmistä ylellisyyksistä? Kohta menen naapureiden kiusaksi ainakin puoleksi tunniksi suihkuun, käytän kaikkia mahdollisia ihon- ja hiustenhoitotuotteita, lakkaan varpaankynnet ja ja ja... keitän vaikka teetä juhlistaakseni tätä muutaman kymmenen tunnin vapautta. On taas niin hyvä mieli, että ei meinaa hymy haipua kasvoilta laisinkaan.

Nettieronkin taidan muuten ottaa vapaapäivieni kunniaksi, koska huomenna saattaa kutsua mökkielämä (jestas, suuri paljastus, mulla on jotain elämää cityn ulkopuolellakin :S), jotenka kivaa kunivapaata alkuviikkoa itse kullekin.

Rock! :)

Voi jestas, en vain millään meinaa päästä yli taikka ympäri tästä hyvästä olostani. Muutoksia muutoksien perään ja aina vain parempaan suuntaan tuntuu menevän. Uuden elämän tieltä on raivattu jo avoliitto, vanha duunipaikka, vanha asuinpaikka sekä nikotiiniriippuvuus. On ollut yllättävän helppoa muuten irroittautua kertaheitolla kaikesta vanhasta - stressitaso on tosin ehkä ollut piiiitkälti punaisella, mutta kun tässä kesä etenee ja uusi elämä todenteolla alkaa, eiköhän sitä olla sitten jo mukavastikin taas vihreillä leveleillä. Syksyllä tietysti koittaa uudet stressihetket maan vaihtamisen vuoksi, mutta hyvää stressiä jaksaa paljon paremmin kuin yleensä painavaa vittu ku vituttaa -uupumusstressiä.

Nyt pompahtelen vaihtamaan sinisiä vetimiä niskaan ja aloittelemaan työpäivää. Enää hetki tätäkin paskaa edessä. Oon niin helvetin onnellinen!

Rock!

Hihii. Sinnepä vie tieni siis elokuussa jossakin vaiheessa. Varausmaksu matkasta maksettuna niin uskaltaa jo ilmoittaa määränpään, tätä matkaa kun ei oikein enää voi perua.

Iiiihanaa. Rakastan tätä mun elämää. Enää pari kuukautta ja sitten olenkin jo kenguruiden maassa. Ihanaa, ihanaa, ihanaa!

Kaikki on huippuparasta. :)

Mulla taitaa olla kolmevuotiaille niin kovin yleinen uhmaikä päällä (saatana, 17 vuotta myöhässä, mutta mitävitunväliä); mikään ei kelpaa, kaikki pitää tehdä ITE, kaikelle pitää sanoa ei, kaikesta pitää saada päättää itse. Kuinka nautinnollista. Vihdoin uskallan päästää ilmoille kaikki päässäni vellovat ajatukset, kyseenalaistaa kaiken (turhankin) ja toteuttaa niitä unelmia, jotka olen ehtinyt jo niiiin kovin moneen otteeseen haudata milloin mihinkin syyhyn vedoten. Mulla ei edelleenkään ole rahaa, ei kutsumusta mihinkään ammattiin eikä kykyä luoda toimivaa parisuhdetta, ei asuntolainaa, lapsia tai edes koiraa. Siteeni nykyiseen kotipaikkaani on siis mitä heppoisimmat. Siksi tämä tällä hetkellä työnalla oleva, suuri (mutta älkää huoliko, vain väliaikainen) muutos elämässäni tullee juuri oikeaan paikkaan; ei luurankoja kaapissa muttei myöskään kahleita nilkoissa, lähtemistä ei voisi itselleen helpommaksi tehdä.

Muille maille vierahille käy siis tieni toivottavasti jo elokuussa. Lähtöni piti olla Iso Salaisuus ainakin siihen asti, että lähtö on varmaa, lähtöpäivämäärä tiedossa ja lentoliput kourassa, mutta enhän mä tällaista juttua pysty kykenemään pitämään sisälläni. Määränpää olkoon vielä hetken vain minun (ja yhden saatanan stalkkerin) tiedossa ihan vain koska en halua saada tuhattamiljoonaa neuvoa, vinkkiä ja muisteloa kaikilta niiltä, jotka jo ovat ko. maassa vierailleet. Voidaan sitten yhdessä vertailla kokemuksiamme jahka saavun takaisin Suomen maankamaralle, mutta mielipiteeni maasta teen mielelläni ihan ihkä itse.

Nyt kuitenkin lähden vielä nautiskelemaan suomalaisesta ruisleivästä kotikutoiset villasukat jalassa. Ihanaa, että Suomen kesä on vasta edessä - loppumaton valoisuus, tutun kesäiset tuoksut, puistoilut, terasseilut, ihanan iloiset ihmiset. Rakastan tätä kaikkea. Silti lähden. Mutten vielä. :)

Rock!

...tai sitten en. Mutta muutoksen tiellä ollaan; duunieropaperi kirjoitettuna, lentoliput pian taskussa ja elämä edessä. Cityilyä toisaalta on toviin jäljellä enää pari kuukautta. Vähän sääli, tää on ihan parhautta (paitsi sillon ku tää on ihan perseestä). Mutta sitä mä vaan tulin kertoon, että

TÄÄLTÄ TULLAAN, ELÄMÄ! PERKELE!

ROCK!!1

ku vituttaa. Ei tässä sen kummempaa. Meen saunaan ja juon oluen.

Rock.

Maailma on kyllä yhtä suurta hulluutta. Joka puolella tapahtuu koko ajan jotain pahaa eikä turvallisinkaan paikka tunnu enää vaarattomalta. Etiopian käsittämätön nälänhätä, Myanmarissa ja Kiinassa luonnonvoimien tekemät tuhot, Rovaniemen ammuskelu, Itävallan kellaripedofiili-isä - pienempien ja suurempien mittakaavojen tragedioita pulpahtelee pintaan harva se päivä. Lisäksi koto-Suomessa jokin laman tapainen painaa päälle, köyhyys lieveilmiöineen lisääntyy eikä huomiseen enää oikein uskalla luottaa. Aina ei oikein tunne löytävänsä syytä jatkaa koko mielettömyyttä; miksi vaivautua kun kohti tuhoa ollaan menossa eittämättä kuitenkin?

Myös omaa elämääni ahdistelee erilaiset stressitekijät monelta eri elämänalalta. Töissä on paskaa, himassa on paskaa, ei ole aikaa nukkua tarpeeksi, ei ole mahdollisuutta harrastaa ja rentoutua tarpeeksi. Pitäisi tehdä -lista on pidempi kuin nälkävuosi, mutta henkiset ja fyysiset voimavarat tai aika eivät vain yksinkertaisesti riitä listan määrätietoiseen lyhentämiseen. Lienen siis normaali parikymppinen: tavoitteita ja paineita syydetään joka puolelta paljon enemmän kuin tällä elämänkokemuksella ja tietotaidolla on mahdollisuus hoitaa.

Mut joo. Kai tää taas tästä. Nyt paistaa aurinkokin ja kaikkee ja ostin kukkiakin itseäni ilostuttamaan. Femmalla ihan håmån kokoinen kimppu - vaaleenpunasia kukkia tottakai.

Tasan ei mee elämän nallekarkit, mutta menisipä edes sen verran oikeudenmukaisesti jutut tänään, että Teräsbetoni menisi kirkkaasti finaaliin Euroviisujen ekoista semifinaaleista.

Rrrock.