Blogi

...koittaa taas heti huomenna ja tiistaina sitten toinen vapari perään. Onkin kyllä sellainen urakointiviikonloppu taas takana, että ihan hyvällä omallatunnolla voi lekotella pari päivää kotitöiden ja autokoulun parissa ilman hetkenkään haikeutta grillin ääreen.

Mun päässä on nyt oikeesti jotain vikaa. Mulla oli tänään migreeni vissiin kolmannen kerran viikon sisään. Meinaa melkein kaihertaa huoli mieltä, että mistäköhän tää tällainen nyt mahtaa oikein johtua. Noh, eiköhän kaikki tästä selviä jahka pääsen päätohtorille kertomaan huolistani. Ei vaan huvittais herätä aamulla aikaisin helvetillisesti jomottavaan pääkipuun ja oksetukseen tietäen, ettei mikään helpota sitä olotilaa - se menee itsestään ohi noin 10-20 tunnin kuluttua. Perkele.

Meenpäs huljuttelemaan työhiet pois ja lähden sitten vaikka oluelle. Krapulaolo kun on jo valmiiksi niin ei pari huurteista varmaan enää vie maata merelle.

Rrrock.

Jumankekka, meni sitten eilinen vapaapäivä niinsanotusti ihan harakoille migreenin kourissa kärvistellessä. Aamukymmeneltä loppuneen ajotunnin jälkeen pikkuisen jo jomotti ja kun ehdin viimein kotiin oli kohtaus jo täydellä vauhdilla päällä - siinä sitä sitten itkettiin ja oksennettiin kuin entinen teini siiderihumaloissaan ikään iltaan puoli kymmeneen asti. Rakastan kyllä itseäni vaivoineni toisinaan niin, että tekee oikein pahaa. Mikäs sen leppoisampi tapa viettää vapaapäivää kuin särkylääke- ja kipunarkoosissa. Onneksi tänään on vielä toinen vapaapäivä niin ehtii hoitamaan edes suurimman osan niistä hommista, jotka näille kahdelle vapaalle olin buukannut. Perkele, että harmittaa taas.

Onneksi autolla ajaminen alkaa pikku hiljaa sujua. Tänään auto ei sammunut enää kertaakaan koko tunnin aikana. Pientä hapuilua on kyllä vielä risteysajossa tai lähinnä ratin kääntämisessä; vasen käsi on niin ripeä liikkeissään, ettei se meinaa millään ilveellä pysyä oikeassa ajo-otteessa vaan lipsahtaa aina ties minne. Mutta kai sekin siitä vielä oppii - jollei muutoin niin maalarinteipillä, kuulemma. Ajettuna on kuitenkin vasta yksi kolmasosa kaikista ajotunneista eli eiköhän tuo vasenkin käsi saada aisoihin ennen inssiä.

Nyt nautiskelemaan lisää kahvia ja sitten "nautiskelemaan" ihanan antitoukokuisesta viimasäästä.

Rrrock!

Päätin eilisiltana töissä, että huomenna kirjoitan blogiini itseäni ylistävän (tai siis faktojahan nämä...) tekstin. Kimmokkeen tälle ylitsevuotavaiselle itserakkauden puuskalle antoi eräs asiakas, joka pari hampurilaista saatuaan kysäisi muka kovin niin ohimennen, että miten noin upea mimmi on tällaisessa paikassa töissä. Toki moisia heittoja kuulee jollei päivittäin niin ainakin viikoittain, mutta tästä kerrasta teki ainutlaatuisen se, ettei mies ollut a) yli 50-vuotias (ei edes kolmeakymmentä) tai b) humalassa.

Kotimatkaa taittaessani pimeässä yössä aloin pohtia kyseistä kommenttia ja sitä, miksi näin kertakaikkisen fiksu ja filmaattinen nuori nainen todella raataa kädet palovammoilla pikaruokaravintolan tiskin takana. Yksinkertaisin vastaus olisi tietysti, että olen tyhmä. Mutta koska kyseessä on ylistysketju, on syyn oltava tietysti se, että olen älyttömän työteliäs; haluan tehdä työtä, jossa saa käyttää päätään mutta toisaalta tehdä myös raskasta ruumiillista työtä.

Kommenttia upeudestani olisin tuskin saanut, jollen olisi upea myös ulkoisesti. 183 senttiä pituutta, kivannäköiset kasvot ja (ainakin kohta) sopusuhtainen vartalo - kertakaikkisen tyrmäävä paketti. Kaiken kruunaa tietysti valloittava hymy, jolla on sulatettu ja tullaan edelleen sulattamaan sydän jos toinenkin.

Mitä hyvää mussa sitten vielä olisi? Ainakin olen sosiaalinen tapaus ja empatiakykyäkin löytyy. Olen perusiloinen ja lapsenmielisellä innolla uusiin tilanteisiin heittäytyväinen - sille tuulelle sattuessani. Osaan siivota ja laittaa hyvää ruokaa. Suhteellisuudentajuni on vailla vertaa - elämän pienet vastoinkäymiset ovat opettaneet, mitkä asiat ovat oikeasti tärkeitä tässä elämässä ja minlälaisiin tilanteisiin pitää sen sijaan suhtautua hurtilla huumorilla.

Voi helvetti. :D Nyt alkaa kyllä iskeä jo hysteerinen naurukohtaus tätä tekstiä lukiessa ja tuottaessa. Oon oikeesti ihan kenkku paskiainen eikä se asia muuksi muutu vaikka kuinka yrittäisin vajavaisuuksiani kätkeä korulauseiden taakse. Mutta tulipahan nyt kuitenkin harrastettua jonkinlaista positiivisuusterapiaa. Suosittelen kyllä lämpimästi muillekin. Omista puutteistaan saa kuulla jatkuvasti, kehuja sen sijaan harvemmin - ja kukapa sen kissan hännän nostaisikaan jollei kissa itse.

Iloista kuljen nokka pystyssä, koska olen vain pikkuisen parempi kuin muut -tiistaita kaikille! :)

Rrrock!

Äitienpäivä on yksi pahimmista vuosittaisista morkkispäivistä. Jotenkin sitä aina tänä päivänä havahtuu siihen, mitä huono lapsi sitä äidilleen onkaan tullut vuosien saatossa oltua - ja mitä huolta, päänvaivaa ja murhetta tulee edelleen aiheutettua säännöllisen epäsäännöllisesti ties minkälaisilla tempauksilla. Äitienpäivätoivotusten sijasta mun ainakin henkilökohtaisesti tulisi pyytää äidiltäni anteeksi kaikkia niitä kertoja, kun olen hänen äidinrakkauden rajojaan koetellut. Ei ole varmasti ollut aina kovin nannaa olla tällaisen äkkipikaisen ja yli-itsenäisen impulsiivisesti elävän nuoren naisen äiti. Mun äitini taitaakin olla maailman paras ja ihanin ja pitkäpinnaisin, ei se muuten olisi kai säilynyt edes järjissään meidän lasten kanssa. :)

Oikein hyvää äitienpäivää muillekin äideille; "Äiti on maailman kaunein sana. Paras sana!" Eikös juu? :)

Sitten takaisin työn touhuun unohtamaan tämä morkkis. On kyllä oikeasti kauhea huomata, että vaikka sitä onkin jo muka niin aikuinen melkein 20-vuotias, aina se äiti on silti äiti ja sen neuvoja ja apua tarvitsee aina, aina vain. Jännää.

Rrrock!

Phuuh, mikä työrupeama taas takana. Keskiviikon kello 13.45 ja torstain kello 23.30 välillä tein 24 tuntia töitä. Meinasi ihan ramasta, kun eilen viimein pääsi kaatumaan omaan sänkyyn ja tämä päivä mennee ihan usvassa kuten aina pahemman työtingin jälkeen. Mutta sentään tänään ei ole enää mitään velvotteita kun salireissukin tuli jo tehtyä. :)

Pitäisi kyllä silti jaksaa kohta lähteä ostamaan pölypusseja. Jalkapohjiin tarttuu jos minkäkinlaista krääsää lattialta, koska olen ollut puolitoista viikkoa imurittomana. Noh, ehkä huomisen työpäivän jälkeen otan itseäni viimein niskasta kiinni ja siivoan koko huushollin. (Niin varmaan juu...)

Mutta, ei auta. Ripsaria ja huulikiiltoa - ja sitten menoksi. Rattoisaa viikonvaihdetta, mussukat. :)

Rrrock!

Mikä helvetti se on tässä keväässä se juttu, joka saa hormonit hyristämään niin että korvissa soi, vaikka kaikki kaapit ovat vanhojakin parisuhdeluurankoja pullollaan? Kaihomielin katselen käsi kädessä kulkevia pareja ja toivoisin itsekin voivani kokea jälleen ihastumisen suurta huumaa - vaikka järkevämpi minäni muistuttaa jatkuvasti, että vihaan miehiä, ei suhteilusta seuraa koskaan muuta kuin iso suru sydämeen.

Kummallista. Mut pitäisi teljetä johonkin luostariin kaapuihin pukeutuneiden ikineitsyiden kanssa ja vetää samalla kaikki nämä mun hömppäromantiikka-ajatukset vessanpöntöstä alas. En halua _oikeasti_ enää koskaan olla tilanteessa, jossa parisuhteessa kaikki on periaatteessa ok, mutta jokin ei vain nappaa ja sitten pitää erota ei-minkään takia. Jokainen tämänkaltainen ero syö mua niiiin paljon sisältä päin ja paksuntaa sydäntäni ympäröivää panssaria, että ehkä viiden vuoden päästä olen jo täysin kykenemätön rakastumaan ja -tamaan.

Synkkää ja kaihoisaa ja surullista ja inhottavaa. Asuisinpa vaikka Intiassa, jolloin isäni voisi valita minulle puolison, josta eroaminen olisi sula mahdottomuus. Tarvitsisi rasittaa tällaisillakaan ajatuksilla kahta harmaata aivosoluparkaani.

Rrrock.

Autuaallinen olo; puolen tunnin suihku takana, nokan alla kuppi tuoretta kahvia, laskut maksettu (ja rahaakin jäi niin, ettei tarvitse kitkutella perjantaista liksadagenia odotellessa), iltapäivällä luvassa ajotunti (jei, mission ajokortti edistyy) ja ennen kaikkea - vapaapäivä.

Kiireettömissä aamuissa on kyllä puolensa, vaikken periaatteessa tykkääkään lorvia kotinurkissa aikaa tappamassa puolille päivin. Yksi suurimmista nautinnoista on saada lukea Hesari kannesta kanteen - ne pienimmätkin uutispätkät, joissa kerrotaan palokunnan pelastaneen kissan puusta tai keski-ikäisen naiskuskin huristelleen kortitta 3,27 promillen humalassa. Hullu maailma.

Tahtoisin olla kovin poliittinen tänään ja ottaa kantaa vaikka Myanmarin tilanteeseen tai paasata olympiahengestä. Jotenkin olo on vain sellainen, ettei musta nyt(kään) ole briljeeraamaan. Oma elämäni on tällä hetkellä jotenkin niin kuluttavaa ja kai hektistäkin, ettei suurten ajatusten pyörittelylle tunnu jäävän aikaa tai voimavaroja. Sääli sinänsä, ettei mun elämää suuremmat ajatukset pääse purkautumaan tekstimuodossa koko maailman luettaviksi.

Sitten lisää kahvia ja se Hesari. Kello 14-15 kehottaisin pysymään sisätiloissa, mä lähden treenaamaan mäkilähtöjä, siitä ei voi seurata kuin itku ja parku (sekä peltiromua ja suolenpätkiä).

Rrrock!

Jippii. Kaksi ensimmäistä tuntia yhdeksän ja puolen tunnin työpäivästä takanana ja vitutustaso vasta noin sataseitsemän (satahan on luonnollisesti se maksimitaso normaalisti). Miten voikin puuduttaa ja ärsyttää ja harmittaa ja vituttaa yhtä aikaa näin paljon? Periaatteessahan tää duuni on kuitenkin ihan jees: paistan pari burgeria aina silloin tällöin, juon ilmaista kahvia ja puhun paskaa duunareitteni kanssa. Mutta kun ei nappaa, ei nappaa. Olen tässä nyt kaksi tuntia tosiaan juoksut kuin heikkopäinen ees sun taas ihan vain pitääkseni tylsistymisen ja vittuuntumisen lisääntymisen loitolla. Nyt joka paikka kiiltää, kaikki on kondiksessa eikä ole edes pyykkiä pestäväksi - ja vitutustaso hehkuu punaisella. Perkele, että joskus niin harmittaa, kun ei ole syntynyt kultalusikka suussa pappa betalar - perheeseen.

Pika-avautuminen ja taas työn tuoksintaan. Kävin muuten salilla tekemässä superrääkin ihan pitkästä aikaa - hyvä minä!

Rrrock!

Nyt se on sitten ohi. Mun ensimmäinen citybileviikkoni. Laivareissusta se kaikki lähti ja sen jälkeen onkin ollut yhtä hulinaa. Tattista vaan kun ootte mut ottaneet mukaan pippaloihinne - ilman niitä ois ollut ihan hirmuisen kurja viikko.

Työpäivä on jotakuinkin onnellisesti takana päin ja kohta voisi lähteä ulkoilmaan nautiskelemaan jätskistä ja auringosta. Oli kyllä harvinaisen paska päivä. Tai ei tässä päivässä mitään, mutta eilisten iltavuorolaisten työmoraali ja -motivaatio oli jäänyt jonnekin ja sai sitten aloittaa aamun mm. tiskaamalla likaisia astioita ja pesemällä kaksi koneellista pyykkiä - ei ollut kai eilen ketään huvittanut. Pitää notkua tässä vielä tovi duunipaikalla niin saa antaa ihan tuutin täydeltä lokaa eilisillan päällikön niskaan. Ei sitä itseäkään aina nappaa vääntää burgereita ja tehdä niitä iänikuisia samoja hommia (etenkään lauantai-iltana, kun kaikki kaverit ovat jo terassilla), mutta jonkun ne duunit on pakko tehdä jossain vaiheessa kuitenkin. Aamuvuorossa olisi pari muutakin hommaa tehtävänä, siksi ei hotsittaisi sen lisäksi juosta pää kolmantena jalkana ehtiäkseen omien toimiensa ohessa hoitaa edellisen vuoron tekemättä jättämiä töitä. Perkele.

On aika kokonaisvaltaisesti kyllä sellainen olo, että ihan kaikki kanssaihmiset saisivat nyt vetää itsensä kelmuun ja antaa mun olla. En jaksaisi nähdä ketään, puhua kellekään - en mitään. Nooh, onneksi tiistaina on vapaapäivä. Kannattaa siis varata sateenvarjo ja villapusero mukaan ylihuomiseksi, silloin taatusti sataa räntää taivaan täydeltä ihan vain mun vapaapäivän kunniaksi.

Mutta, jospa sitä lähtisi läksyttämään tuota jolppia (itseäni siis puoli vuotta vanhempaa herrasmiestä - auta armias, jos sillä on krapula, sitten tulee vielä kovempaa ja korkeammalta muutamia faktoja elämästä pöytään...).

Rrrock!

Miehet osaavat olla sitten ra-sit-ta-vi-a. Olin kaikessa rauhassa Itiksessä shoppailemassa, kun mun hihaan takertui jokin hare krishna (tai jotain sitten päin) munkki alkulainilla; oot kyllä tän iltapäivän tyylikkäin ja seksikkäin nainen, oot varmaan fiksu ja ajattelevainen ihminen. Siis mitä perkelettä? Koska mulla on lyhyt hame (ja jumalaiset sääret, tietenkin), olenkin yhtäkkiä järjen jättiläinen ja syvällisyyden perikuva? Koska tämä asetelma on muuttunut näin nurinkuriseksi? Eikö yleismielikuva ole, että mitä nätimpi nainen (tai lyhyempi hame) sitä bimbompi nainen? Onhan se kiva, että oranssikaapuinen kaljupää näki mun pääni sisään ja tajusi, että olen älykkäämpi kuin lyhyt hame antaisi ymmärtää, mutta silti. Mikä helvetin oikeus/velvollisuus noilla munkeilla on tulla kertomaan mulle, miten ihana mä oon? Oon mitä oon ja siinä se - kerron kyllä koska ja keneltä kaipaan enemmälti huomiointia. Tämän tosiasian sanoin sille munkillekin ja taisin lisätä myös, että kannattaisi harkita seksielämän hankkimista, ettei tarvitse nuoria naisia ahdistella kadulla. Meinaa ihan harmittaa tommonen.

Olen siis perustanut yhden naisen är-yyn vannoutuneille femakkovanhoillepiioille. Miehet... Niin. Miehet. Kyllästyttää ja ärsyttää. Melkein jopa harmittaa, kun olen (ollut) moisista otuksista niin helvetin riippuvainen. Mutta. Nyt voisi viimein kääntää uuden sivun elämässä, unohtaa kaksilahkeiset ja keskittyä ihan vain tähän omaan ihanaan itseensä. Kesäkin tulee ja kaikkea. Tästä miehettömästä elämästä tulee I-HA-NAA. (Uskoo ken tahtoo...)

Rrrock!!!11