Nestearska ajattelee

Näytetään kirjoitukset maaliskuulta 2007.

Puhelimeni  1

Huoneistossani on kolme kännykkää tällä hetkellä, joista kaksi käytössä. Eli ladattuna ja sim-kortti sisällään. Yksi on kaapissa.

Odottelin töiden jälkeen puhelua. Sitten sellainen tulikin, tosin ei odottamani. Ehdin tämän juttutuokion aikana kävellä kotiin kaupasta, yhdessä kädessä telefooni ja toisessa 8 kiloa kissanhiekkaa. Pari kertaa vaihdoin puolia.

Sitä odottamaani puhelua ei ole tullut. Eikä vissiin tulekaan. No joo... Unohtaminen on inhimillistä kai.

Nälkä olisi ehkä hiukan, mutta ei häiritsevästi. Kävin aamuyöstä juomassa ison lasin Frissiä ja lirautin sekaan mehutiivistettä. Varsinaisen heräämisen ja sängystä nousun suoritettuani en ole syönyt tai juonut. Paitsi töissä lasin vettä. Ajattelin kohta imuroida ja ravistaa matot. Lakanatkin pitää vaihtaa. Sen jälkeen sitten syön.

Viime yönä näkyi Hienoja revontulia. Pitkästä aikaa. Eikä ollut kuin 7 astetta pakkasta. Katselin niitä makuuhuoneen ikkunasta. Lähinnä vihreää näkyi, mutta kovasti ne elivät. Aiemmin on ollut vaan hyvin hidasta liikettä.

Sanoinkin sitten eräälle, että mielestäni ihminen muuttuu jollain lailla, kun näkee tuollaista. Ei tajunnut mun ajatusta, enkä jaksanut käydä selittelemään.

Nyt siivoamaan.


reseptejä vol. ?  4

Tonnikalapiiras (ette arvaa kenen kirjoittamasta keittokirjasta)

2 dl jauhoja
1 dl kaurahiutaleita
1 tl leivinjauhetta
1 tl suolaa
75 gr sulatettua margariinia
1/2 dl maitoa

Täyte:

2 munaa
3 dl juustoraastetta
150 gr sinihomejuustoa (tai fetaa tai vuohenjuustoa)
2 dl kevytkermaa
1 tl suolaa
1 tl oreganoa tai jotain muuta yrttimaustetta
(valkosipulinkynsi)
1/2 dl jauhoja
2 prk tonnikalaa
2 rkl kapriksia

Sekoita kuivat aineet keskenään kulhossa.
Lisää joukkoon pehmeä margariini ja viimeiseksi maito.
Painele taikina matalan vuoan pohjalle ja reunoille.
Anna taikinan jähmettyä vuoassa jääkaapissa 15-20 min.
Paista pohjaa 225 asteessa kymmenen minuuttia.

Levitä tonnikalat pohjan päälle.
Sekoita kaikki muut täytteen aineet keskenään ja kaada tonnikalan päälle.
Koristele kapriksilla. (Mä en koristellut, kun en tykkää.)
Paista torttua 225 asteessa vielä 15-20 min.

***

Siitä tuli niin hyvää... Uuh. Söin lisäkkeenä tuorekurkkua. Joku salaattihässäkkä sopisi myös.

***

Kello on 00.13 ja minä menen nukkumaan. Tai siis sänkyyn haaveilemaan unikaverista.


Ruoanlaittoa  1

Ostin kaupasta Potku-makkaroita ja leipää, Frissiä, maitoa, fetaa (2x200gr). Loppujen lopuksi tein äsken tonnikalapiiraan, jota en ole ennen kokeillut. Pohja ei oikein näyttänyt hyvältä, mutta sen päälle laitetut jutut kyllä. Saas nähdä mitä uuni sille tekee...

Ja hauskinta oli se, että feta oli ainoa, mitä mulla ei olisi kotona ollut. Ja luulen, että sen poisjääminen ei olisi edes haitannut :) Maitoakin oli juurikin pikkuliru, minkä verran pohjaan tarvittiin.

Kisu viuhtoi äsken ympäri olkkaria ja miukui surkeana, kun en hyökännyt leikkimään sen kanssa. Annoin kuitenkin sille sormenpäällisen tonnikalaa x) Maistiaiset. Ja lirun maitoa. Vettä se yleensä kyllä juo.

Nyt kun istun tässä koneella, kisu on taas tossa vieressä. Aikoo käydä unille. Millähän sitä voisi varoittaa, että joudun 5 minuutin päästä tästä nousemaan? :( Pienen unet häiriytyy.

Hirveän kuuma tuli, kun touhusin keittiössä. Kämpän kaikki tuuletusikkunat on auki, mutta ei auta. Hiki virtaa. Siksipä cheers mate, mä avasin juuri mansikka-lime-siiderin :D





Hyvää Ruokaa  2

Anna-Leena Härkönen on kirjoittanut siis (kuten aiemminkin olen maininnut) ehkä parhaan keittokirjan ikinä. Sopan syvin olemus. Kyseisestä kirjasta toteutin eilen tämän reseptin ja söin kaiken. Olen ahne possu.

Fetapastapannu
(4 annosta)

3 dl kuviopastaa
250-300 gr jauhelihaa
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
1 tl oreganoa
1/2 tl mustapippuria
1 dl persiljaa (tuoretta)
1 paprika
200 gr fetajuustoa

Keitä pasta ja valuta se.

Ruskista sipulit ja suikaloitu paprika, lisää pannulle jauheliha ja jatka paistamista kunnes kaikki ainekset ovat kypsiä.

Mausta ja lisää hienonnettu persilja ja kuutioitu feta.

Sekoita varovasti ja hauduta korkeintaan viisi minuuttia, juuston ei ole tarkoitus sulaa velliksi.

Kauho pastan päälle.

Syö.



Lauantai-aamupäivä  2

Olo on edelleen ahdistunut. Mutta osittain olen jo alistunut kohtalooni TYHMYYDESTÄ.

Nousin kymmeneltä. Hyvä. Ruokin kissan. Nyt ruokin itseäni noilla viinirypäleillä. Pitäisi laittautua treenikuntoon. Eli hiukset jotenkin ojennukseen ja vaatteet päälle. Tunti ja 5 minuuttia aikaa mennä opistolle.

Miksei tänään paista aurinko? Ulkona on muuten ihan keväisehkön näköistä. Tosin vielä ei Tuoksu keväältä. Sen muistaa lapsuudestakin, kun sai eka kertaa laittaa lenkkarit jalkaan :) Ja pääsi pyöräilemään. Nyt harmittaa, kun en tuonut pyörää mukanani tänne. Haluan ajelemaan!!!

Mjoo. Nyt kone kiinni ja hommiin, että pääsen ajoissa paikalle.