Nestearska ajattelee

Näytetään kirjoitukset marraskuulta 2008.

viikonloppu alkoi - edited  3

Lisäys:
MINÄ!!!

Jootuota. Ensin mun piti olla menossa viikonlopuksi Jyväskylään, minkä takia kieltäydyin monesta jutusta. Kuten esimerkiksi palkallinen soittokeikka, suklaayhdistyksen valtakunnallinen miittinki, eräät nettiporukan pikkujoulut...

Sitten kävi ilmi, että mikäli tahdon maksaa laskuni, vuokrani ja verot, en lähde Jyskylään. Itse asiassa mulla ei ole oikeastaan yhtään ylimääräistä rahaa. Keskiviikkona kävin tsikosissa kaverin kanssa, mutta sain siltä lounarin joka kattoi puolet mun kustannuksista. Silti on huono omatunto. Että olis pitäny jättää nää rillit hankkimatta jne.

NOOOOOOH. Äiti on jo monta kuukautta puhunut, että haluaa tulla mun luo kylään viikonlopuksi. Tää viikonloppu olisi sopinut sille ja nyt sitten mullekin. Kas kuitenkin, että äiti heittäytyi flunssaiseksi ja sitten niille tuli kutsu sen kaverille syömään lauantai-iltapäiväksi. Tänään ä soitti ja sanoi, että ei hän nyt taida sitten tulla tänne. Pahoitteli kyllä, mutta harmittaa se silti. Oli suunniteltu paria taidenäyttelyä, ravintolakäyntiä ja semmoista.

Perjantain voisi käyttää suursiivoukseen. Jos onnistun pakottamaan itteni. Illalla tulee T3, tosin se kyllä nähty jo sata kertaa. Kauppalappuun kirjotin jo glögin, muuta ei saa ostaa. Kun kaapissa on kyllä vermeet pariinkin ruokailuun. Huomenna olisi ollut parikin päivänäytöstä Joulutarinasta, missasin sen viime vuonna. Ääh. En tiiä.

Lauantaina jotain. Jos kiva ilma, niin kävelylle. Mustikkamaan voisi taas kiertää. Ja eksyä.

Sunnuntaina on kenraaliharjoitus klo 12-14. Muuta ei ohjelmassa. Tekisi mieli pyytää yksi tyyppi ulos, mutta en stana kehtaa. Joten jääkööt.

Nyt vois mennä petiin.



ihan hyvä, vaan ei loistava  1

Niin että joo tuota. Kävin eilen valintakokeessa vähän musisoimassa. Ääni toimi, nakit ei ihan yhtä loistavasti. Hyvin kuitenkin. Nyt on vaan sitten kysymys siitä, huomattiinko kaikki rähminnät ja kuinka massiivisia ne lautakunnan mielestä oli.

Kuulemma hakuaikaa jatkettiin (tosikivahei) ja toinen erä pyrkijöitä soittaa kuun lopussa. Pianistit vissiin ainakin. 28 hakijaa ja 13 paikkaa. Ei periaatteessa paha, mutta esimerkiksi mun soittimesta valitaan ehkä just yksi. Ja meitä oli kolme.

Ahistaa.

Entinen oma opettaja oli lautakunnassa, mutta siitä ei mitään suoranaista kotikenttäetua kylläkään ole. Lautakunnassa oli toinenkin, joka on kuullut mun soitantaa ja kaikki opiskelusuoritukset (C- ja B-kurssit esimerkiksi). Omasta mielestä olen parempi kuin silloin. Ainakin soundi. Oma ope sanoi palautteeksi kahvilassa (mulla oli kiire), että on iloinen kun olen säilyttänyt tämän. Ilmeisesti meinasi soittotaidon ylläpitoa. Kai se pitää mua ei-niin-ammattilaisena, kun en päässyt sikatemiaan tai kun en ole orkesterissa tai vakkarityössä. En tiiä eikä sen väliäkään kyllä.

Ensimmäistä kertaa pitkään aikaan maha reagoi jännittämiseen. Vaivasi lähinnä ennen lavalle menoa, oli megahuono olo. Sitten taas soittaessa sitä ei huomannut. Eikä soittamisen jälkeen.

Viime kerralla kun hain tohon, se oma ope soitti jälkeenpäin. En muista oliko sama päivä vai vähän sen jälkeen, mutta kuitenkin. Kertoi ihan rehellisen palautteen ja että en pääsisi opiskelemaan. Nyt en tiedä tuleeko sitä puhelua. Toisaalta ei haittaa, jos ei tule. Toisaalta taas... No. Mielummin sitä tietäisi nyt jo, onko mahdollisuuksia. Virallisesti tieto tulee ilmeisesti vasta joulukuussa, joskus puolivälin kieppeillä. En kyllä tajua miksi sitä venytetään sinne asti.

Eräs tuttava joka on täysin eri alalla, koitti tsempata mua kovasti etukäteen. Tietenkin olen semmoisesta kiitollinen, mutta kuitenkin sitä mieltä, että on vähän turhaa sanoa toiselle "Sä oot parempi kuin ne muut" jne, jos ei oikeasti tiedä sitä. Ja noi valintakoesoittotilaisuudet on aika skitsoja. Ei niitä voi verrata pääsykokeisiin, joihin luetaan kirjoja. Tai työhaastatteluihin. Soittaminen (tai laulaminen) on aloitettu aikaa sitten, eli siinä testataan yli puolta osaa mun elämästä. Nyt on menossa 21. vuosi, kun Harrastelen Tätä Soittamista. Kraah.

Mutta se siitä. Nyt etsin joululaulunuotit (duetot yms.) ja meen kohtapuoliin naapurin kanssa niitä soittamaan.



merkintä - edited  12

Tänään ehtii vielä treenata. Männä viikolla ehdin koe-esiintyä tiistaina ja perjantaina. Niistä oli molemmista hyötyä. Lisäksi sunnuntaina päivällä pienen pätkän töräytin. Se ei ollut ehkä kaikkein hyödykkäin, mutta oli kumminkin. Omat jännitysmomenttinsa siinäkin.

Vuorokauden kuluttua saattaa olla aika karmea olo. Mutta 2 vrk:n päästä ainakin vähän helpottaa jo. Tai sitten vituttaa ihan sikana. Tai kärpäsenä.

Kattellaan.

***

Mua oikeastaan vituttaa, että kirjotin väsyneenä mitään tohon kissapedot-ketjuun. Heti siel on joku järjenvalo vääntämässä sanomisia. Hohhoi, en jaksa enempää oikoa. Sen sanon tänne erikseen, että kaverilta naapuri myrkytti yhden kissan (reilukerho). Toiselta kaverilta sen naapuri ampui kissan (sama kerho). Toinen tapahtui maalla, toinen kaupungissa (omakotitaloalueella). Toinen tapahtui 80-luvulla, toinen vuosi sitten. Molempia kissoja kävi sääliksi.

Sitten on kuitenkin esimerkiksi äiteen ja iskän kotiympäristössä koirallisia naapureita, jotka antaa karvaturrien olla vapaana pihassa. Ihan ok mun mielestä silloin, jos on joku aitaus ettei koiruus juokse tielle tms. Parilla nuapurilla ei aitoja ole ja kas, aika usein näiden koirat käyvät kakkimassa toisten pihaan. Kiva siinä sitten leikata nurmikkoa, kun paska lentää. Mutta en vois kyllä kuvitellakaan, että joku myrkyttäisi tai ampuisi toisen koiran vaan siksi, että se on käynyt Meidän Pihassa.

Koirista aiheeseen omakohtainen lapsuuden trauma nimeltään koirapelko. Tänään tultiin kisun ja veljen kanssa iltajunalla. Lemmikkiosasto oli ic2-junan päätyosa, eli sinne mahtuu 12 ihmistä. Möntin lisäksi siellä oli 7 koiraa. Isoin oli ihan lunkisti, ei päästänyt ääntäkään koko (reilun) tunnin matkalla. Kaikkein pienin räksytti useaan otteeseen - oli muuten kohtalaisen kova ja korkea ääni. Ihan hauska otus kuitenkin. Mutta: mua ei pelottanut ollenkaan :)

Ja möntti nukkui koko matkan <3

Loppukevennyksenä nalle.


huonoi vitsei vol.2  8

Lisäälisää, mää tahdon lisää.

***

Kannibaali= henkilö, joka on kurkkua myöten täynnä ihmisiä.

***

Mitä Runebergin vaimo sanoi miehelleen toripäivän aamulla?
- Johan, nyt on markkinat.

***

Millä humalaiset hevarit saadaan pois baarista?
- Goottikärryillä.

***

-Tunnetteko ketään Niskasta?
-En, kyllä minun naamasta täytyy katsoa!

***

Mitä teologista termiä käytetään kotitöitä tekevästä piispasta?
- Arkipiispa.

***

Mikä on ruskea ja törmäilee puihin?
-Stevie Wonder Jukolan viestissä!

***

Mikä on Stevie Wonderin lempiväri?
-Frotee

***

Kuka voitti maailman vahvimman naisen tittelin?
- Papu-Kaija.

***

Maailman lyhyin iltasatu:
Olipa kerran mies jolla oli sen pituinen se.

***

Kun spitaaliset menevät baariin niin huuli lentää ja vedetään perseet olalle.

***

-Ken leikkiin ryhtyy, Barbie leikin kestäköön.

***

Mikä on maailman ekologisin valtio?
- Neuvostoliitto, se hajosi itsestään.

***

Mitä nivelbussilla tehdään?
Reumaliiton kesäretki.

***

Miksi miekannielijä puhuu paljon vapaa-aikanaan?
- Töissä pitää olla tuppisuuna.

***

Lappalainen oli oikeudessa moniavioisuudesta ja tuomari sanoi:
- Teillä on vaimo Ivalossa, Rovaniemellä ja Utsjoella. Millä ihmeellä se on mahdollista?
- Minulla on nopea lumikelkka.

***

Mies meni baariin usan-matkallaan ja tilasi maapähkinöitä.Ne saatuaan otti vehkeensä esiin ja työnsi sen pähkinäkuppiin.Baarimikko kysyi,man r u crazy ?
-No,i'm fuckin'nuts !

***

Ringo sanoi Johnille salilla:
- We can work it out.

***

Hehhehee... Väsyttää ja naurattaa. Ja vituttaa, koska peruuntui Jyväskylän hommat mutten silti pääse pikkujouluajelulle. Ei vaan o rahaa mihinkään.


huonoi vitsei vol.1  4

Ei kannata lukea tälläsiä illalla väsyneenä. Naurattaa ihan liikaa. (Kopioitu kavereilta.)

***

-Miksi kiinalainen hymyilee salamyhkäisesti aina nähdessään saksalaisen?
-No tietysti siksi, että hänen maanmiehillään on muuri vielä tallessa.

***

- Ivan yritti tehdä uuden auton, Vasili kertoi. Hän otti Mersusta pyörät, Bemarista moottorin ja Fordista korin.
- Mitä siitä tuli? Sasha uteli.
- Kaksi vuotta.

***

Alamaailman herkku - Vasikka liemessä

***

Mikä on näkymätön ja verta imevä siivekäs?
-libresse invisible.

***

Oulussa järjestettiin kansainvälinen kirurgien konfferenssi, jossa eri maiden huippukirurgit esittelivät saavutuksiaan. Viimein tuli isäntämaan vuoro ja jokseenkin vaatimattimattoman oloinen miekkonen kertoo:

- On meilläkin ihan täällä Oulussa yksi kohtuullisen pätevä kirurgi. Kerrankin yhdestä räjähdyksestä jäi jäljelle hevosen perse ja miehen vasen käsi ja hän teki siitä vielä ihan hyvän konsultin.

***

Mikä on laihialaisten Viagra? - Vaimo haukkuu pystyyn.

***

Mikä on laihialaisten Viagra? - Vaimo haukkuu pystyyn Rinkelinmäellä.

***

Kaksi rovastia jutteli työpäivän päätteeksi:
- Olikin ihan työläs päivä tänään: kaksi hautausta, yksi uurnan lasku ja yksi kompostointi.
- Kuinka ihmeessä kompostointi?
- No, pitäähän vihreätkin haudata.

***

Mitä eroo on blondilla ja Porchella?...Porcee ei lainata kavereille.

***

What's the difference between oral & anal sex?

Oral makes ur day,anal makes ur hole weak.

***

Lisää myöhemmin. Nyt ei maha kestä nauramista xD


aamuisia toimia  12

Juuri ennen nukkumaanmenoa on hyvä kerrata päivän toimet.

Heräsin aamulla puoli kuuden maissa jälleen möntin rapisteluun. Ruokinnan jälkeen ovi kiinni - puoli tuntia meni (maksimissaan) ja alkoi ovenkahvaan hyppiminen. Nau'unta toki säesti, surkea sellainen. Tietenkään en saanut nukuttua, joten päästin takaisin (ei pitäisi).

Kolmannella häätökerralla kisu jäi epäilyttävän kiltisti eteisen puolelle. Jonkin ajan kuluttua alkoi kuulua rapinaa ja repimistä - ääniä, jotka tunnistin heti lukukokemukseksi.

On se hyvä, että joku jaksaa lukea lehden kunnolla.

***

Kämpässäni on normi ulko-ovi käytävään, mutta myös väliovi heti sen jälkeen. Ulko- ja välioven väliin mahtuu mukavasti päivän postit ja Hesari. Möntti on erikoistunut kaapimaan postit ja lehdet ja muut välioven alitse. Vielä kun se joku päivä oppii tuomaan ne mulle käteen, olen tyytyväinen.



tyhmyydestä  4

Yleensä illalla/yöllä koettu tyhmyyden hetki menee unilla ohi, mutta nytpä se vaan voimistui. Sunnuntai yhdistettynä maanantaihin on kyllä tappava yhdistelmä.

Heräsin siihen, että kissa kakoo lupaavasti. Yllättäen möntti oli kuitenkin kynnyksellä, eikä esimerkiksi tolla pakistanilaisella matolla. Oksennushan sieltä pukkasi ja minä sen siivosin. Ei sikäli yllättänyt tämä tapahtuma, kun möntti on sangen ahkerasti viime aikoina itseään pessyt. Ja siitä elukasta lähtee karvaa kyllä ihan pirusti.

Ny pitäs lähtee töihin. Pitäs pitäs pitäs. Joo, mennään.