Sääliä on olla mieltä jostain asiasta. Omaa mielipahaansa ei saisi tuoda ilmi. Voi olla että päätyy selittelemään asioita itelleen ja ruotimaan menneitä kirosanojen voimalla. Ihmisillä on tapana tehdä asioista paljon laajempia kokonaisuuksia vihan ja inhon vallassa. Tämän huomasin itsestäni tässä taannoin. Toiminnasta tulee kaikin puolin täysin mieletöntä huttua kun lähestyy tilannetta suurten tunnekuohujen siivittämänä. Niin ei pitäisi käydä, mutta kun tunteet ja järki harvemmin kohtaavat. Asioita pitäisi punnita järjellä aina, eikä niihin saisi ikinä sotkea tunteita. Varsinkaan jos asiat joiden punnitseminen vaatii järkeä ovat tunneasioita. Tulee sanoneeksi paljon sellaista mitä ei pitäisi sanoa. Tulee sanoneeksi paljon sellaista mitä ei tarkoita.. ja siinä loukkaa nopeasti kaikkia niitä, joiden loukkaamista pitäisi välttää; niitä joihin tunteensa kohdistaa.
Viha on tunne siinä missä rakkauskin. Kumpikin siivittää menneitä eteenpäin ja antaa voimaa jatkaa elämässä. Elämän kannalta merkityksetöntä on vain tunteettomuus ja sekin vain siinä tapauksessa, että elämältä puuttuu sisältö. On olemassa ihmisiä, joiden tunnekirjo on kapea. Niin kapea, että siihen mahtuu vain kaksi ääripäätä, mutta skaalana ne ovat kuitenkin kaikin tavoin toisissaan kiinni. Se että vihaa jotain asiaa/ihmistä ei tee sitä mitä sen toivoisi tekevän. Vihalla on tapana voimistaa rakkauden tunnetta. On kuitenkin asioita, jotka vievät vihan ja rakkauden erilleen toisistaan. Ne ovat juuri niitä asioita jotka eivät kasvata luottamusta kumpaankaan ääripäähän, eivät millekään skaalan osa-alueelle. Tätä voisi kutsua tyhmyydeksi tai sisällöttömyydeksi. Sisällöttömyys on halua jatkaa asioiden pilkkomista yhä pienempiin osiin, unohtaa se mistä ollaan lähdetty liikkeelle ja kiistää sen merkitys tuomalla uusia linjauksia pääperiaatteen merkitykseksi.
Kritiikki on aina sallittua. Se ettei hyväksy kritiikkiä on osoitus kyvyttömyydestä nähdä omia heikkouksiaan. Kritiikkiin on vain kaksi tapaa suhtautua. Toinen on se, että ottaa kritiikin kasvattavana ja edistävänä askeleena. Toinen on se, että syyttelee kritiikin esittäjää huonosta mausta ja pilkkoo kritiikin esittäjän mielipiteen osiin, vaihtaen kritiikin merkityksen tuottamalla sen pääperiaatteen päälle uusia linjauksia, uusia merkityksiä ja väheksymällä itse kritiikkiä juuri näiden uusien pääoeriaatteiden mukaan. Lopulta, lopulta kritiikki muuttuu merkityksettömäksi jahkaukseksi. Näin kritiikistä on tullut merkityksetöntä, kritisoitavan asian henkilöimistä.. kritisoitavan asian/ihmisen itsensä luoma illuusio siitä miten asiat todella ovat.
Sääli on olla jotain... viallista.