Contour

Vähän harrastuksia, paljon töitä ja nukkumisesta on turha runoilla. Blogi on alkanut sinkkuuntumisen jälkeen ja varmaan loppuu kunnollisen naisen iskiessä.

Näytetään kirjoitukset huhtikuulta 2011.
Seuraava

Onnen päivä?  1

Jos aamu lähtee liikkeelle sillä että tilattu työkalu onkin yllättäin puolet halvenpi kuin odottaa, kyytiläinen on herännyt ajallaan ja kolmannellakin stopilla pääsee jonottamatta herkkupatojen ääreen niin voiko enää päivä mennä paremmin.

Seuraavaksi saa ensimmäisen kyytiläisen muiden "riesoiksi"ja pian sen jälkeen saa kyytiin supemallin näköisen fiksun ja mukavan naisen jonka kanssa pääsee taas jonottamatta herkkupatojen ääreen ja tallustelemaan kaupan avajaisissa elävän musiikin mm kulkurin valssin soidessa, puhumattakaan iltapäiväteestä yhä samassa upeassa seurassa. Sit vielä päivän jo kääntyessä iltaan tulee seuralaiselle kauan kaivattu puhelu joka saapi itselläkin hymyn huulille ja teki mieli halata ja pussata saman tien... No mielitekoja voi myös vastustaa ja pitääkin varsinkin silloin kun seuralainen seurustelee jonkun toisen kanssa. Sit kun on aika lähteä ja tuntuu että päivä olisi täydellinen näinkin niin saa vielä takapenkillekin ihan nätin naisen kotimatkan alkupuolelle.

Näin ollen on melko varmaa että tämän viikonlopun lottoarvonnasta ei ainakaan tule mitään rahalista hyötyä- kaikki onni on jo käytetty. Toki kun on aprillipäivä niin kaikkihan voi olla vain uskottavaa tai uskomatonta satua.

Matka itsessään voi olla antoisampi kuin perille pääseminen. Kotimatka alijäähtyneessä vesisateessa. Kun auton sammutti niin antennista alkoi rapista jäätä kun antenniparka yritti kelautua sisään.


Seuraava