Contour

Vähän harrastuksia, paljon töitä ja nukkumisesta on turha runoilla. Blogi on alkanut sinkkuuntumisen jälkeen ja varmaan loppuu kunnollisen naisen iskiessä.

Näytetään kirjoitukset tammikuulta 2013.

Verottaja muistaa  1

Sain sit oikein metsätalouden veroilmoituksen... Nyt on sit ainakin vähennyskohteita: On ojien ja tien kunnostusta, roskapuun poistoa ja matkakustannuksia. Tie on ainakin hienossa kunnossa näin talvella. Ihan kiva että tuollainenkin lappu täytettäväksi tuli, mutta se olisi tulojen osalta ajankohtainen vasta 10-30 vuoden päästä.

Salaojitus ei mene metsäverotukseen, mutta ilmeisesti siltarummut menee.


Katsastus  1

Muuannella huoltoasemaketjulla on ilmeisesti saatu venäläisomistuksen mukana venäläinen tietojärjestelmä. Näin siksi kun laskun mukana tulee D-päivien mainos vuodelta 2009.

Tuntuu hieman naurettavalta viedä autoa katsastukseen kun se on ollut huollossa merkkiliikkeessä elokuussa ja huollon jälkeen ajettu hieman alle 2000 kilometriä. Jarrut oli paremmat kuin edellisellä lapulla eikä muutenkaan mitään huomauttamista.

Renkaat on tiensä päässä, mutta niistäkään ei sanottu yhtään mitään.


Se ei käy kuin hetken  1

Aamupäivällä pääsin viimein rajalinjoja raivaamaan. Raivaussaha lähti kotona käyntiin ihan ok, mutta perille se pelasi vain puolen tankillisen verran. En tiedä mitä siihen iski, mutta meni ihan moottorisahahommiksi sitten koko päivä.

Onneksi tuota hommaa ei tarvi ihan hetkeen tehdä uudestaan ja sitäkin tarvetta voin hyvin vähentää kaivamalla tänään raivatuille linjoille ojat. En tietenkään läpi kalliosta, mutta edes tieltä kalliolle saakka niin siitä saa hyvän suuntiman ja säilyy näkyvissä.


28 kt  1

En muista koskaan saaneeni niin paljon sähköpostia kuin tänään. Kyllähän minä luen ja olen todella hyvällä prosentilla vastannutkin viesteihini, mutta tuo 28 kt on aika paljon pelkkänä tekstinä.

Ilmeisesti naisella oli ollut tylsää kun oli lukenut blogiani ja kun tiedän hänen lukunopeutensa olevan omani tai nopeampi niin oli sit varmaan lukenut ihan jonkun verran- varmaan jopa sinne lähes vuoden taa kun hänet viimeksi tapasin.

Toinen päivän merkillisyys oli viestitulva. Päivän ainoat 2 tekstiviestiä ja sit vielä lankapuhelinkin pärähtää soimaan ja kesken sen puhelun vielä kännykkäänkin joku soittaa. Ilmeisesti lähimaastossa on ammuskeltu joku kai kuollutkin.


Seuraavat särkyneet 50  1

Särkyykö EU sitten jos Englannissa aletaan kapinoimaan eroamisen puolesta. Belfastissa mellakoidaan jo liputuspäivien vähentämisen vuoksi

Tuulilasi kertoi kuinka Dacialla menee hyvin- autoja saadaan kaupaksi määrällisesti hyvin ja paljon paremmalla katteella kuin vaikkapa relluja. Eli jos myydystä Daciasta tulee 10% voittoa saa rellusta 0,5 %. En tiedä oliko siinä johtajatkin mukana, mutta jos auton kasaajille maksetaan 35€ tunnilta jonkun Meganen, Golffin tai 508:n kasaamisesta ja Dacian tekijiöille 11-15 € tunnilta niin kyllä se vähän tuntuu valmistuskustannuksissa.

Mitäs sitten jos Dacia tehtäisiin Englannissa, Ruotsissa tai Suomessa samalla työvoimakustannuksella= enemmän robotteja tai sitten verotukselle tarvis tehdä todella radikaaleja muutoksia. Että päästäisiin 15 € tuntikustannukseen ja vielä kohtalaiseen palkkaankin täytyisi päästä eroon kaikista vakuutusmaksuista, eläkemaksuista, työterveydenhuollosta, vuorotyölisistä, lomakorvauksista ja maksaa 10 € peruspalkka, 2,5 € laatu ja 2,5 € tuotantopalkkio. Jos nuo kaikki sivukulutkin täytyy saada maksettua ja verot, niin työntekijän tarvis joko syödä tai asua ilmaiseksi että kokonaiskustannus voisi jäädä alle 15€ tunnilta.

Linko mallia uudempi oli parista paikkaa halki. Niin oli vanhempikin mutta suurempi ongelma oli vetolevy. Sen korjaamiseksi piti purkaa luukkuja lukuunottamatta kaikki liikkuvat osat. Noin periaatteessaahan se tarkoittaa että 8 isoa pulttia, 4 pidätinruuvia ja tässä tapauksessa 2 keskikokoista pulttia. Ei vaan tullut ensimmäisenä mieleen että takalaakeri voisi olla niin lujaa akselissa kiinni- En itse asiassa ollut ollenkaan ottamassa koko takalaakeria irti ollenkaan kun siinä on kaukovoitelu eikä sitä tarvi ottaa vetolevyn hitsauksen vuoksi pois- siis ei tarvi jos akselin saa laakerista irti.

Hikisen taistelun päätteksi oli pakko se laakerikin pudottaa pois ruveta miettimään millä sen saa lakerista irti. Heittosiiven taakse kun ei oikein näe niin vasta purkamisen jälkeen näki että takalaakeristakin puuttui puolet korvakkeista, joten se tiesi kauppareissua.

Sitten kun puretut osat oli paikallaan oli linko jo sen verran sula että löytyi vielä yksi vika eli terästä puuttui puolisen metriä. Kovilla on teräs ollut kun pultit oli paikoillaan ja aika suoratkin vielä, mutta levy hävinnyt.


Ylläpitoa  1

Naapurin tytön isä oli hieman hämmästynyt kun KA olikin tallissa ja puskuri paikallaan. Ei toki ihan ohjekirjan mukaisesti kun se olisin ensin tarvinnut ottaa kokonaan pois ja sitten vasta laittaa paikoilleen. Se tuli muuannen jo lappiin mennee Clion kanssa harjoitelua joten tarvittaessa se onnistuu tuonkin kanssa.

Muuten meni hyvin, mutta Fordissa on ihan omanlaisensa muoviniitti puskurin kiinnitykseen ja ovaalireijät pellissä. Näin ollen tarvikeniiteillä ei päästä yhtä lujaan kiinnitykseen. Likan pyörähtämiseenkin löytyi yksi osasyy- toinen takarengas oli selvästi löysä, ei ihan vanteella.

Nyt tarvii odotella että lumisade päättyy ja sit mennä töihin. Määrällisestihän lunta ei ole tullut paljon, mutta muutamat paikat voi silti mennä huonoon kuntoon. Kun vaan tulisi pakkasta edes pari astetta kuten ennuste näyttää.

Lumilinko vaatii vielä kolme uutta pulttia, mutta oli näköjään mennyt tyhjäämättömänä talliin polanteen poistosta. Näin ollen puolen metrin klöntti jäätä estää pulttien laiton, eikä sinne kierukan väliin oikein pääse edes lyömään kangella. Sulakoon hetken niin saa senkin kuntoon kaiken varalle

...Pultit oli ehjät mutta itse linko tarvii purkaa huomenna kun olikin vähän hankalampi vika.


Inventaario  1

Aloita aamu auttamalla naista hädässä... Naapurin nuorimmainen oli tullut Fordillaan niin vauhdikkaasti kotia kohti että oli pyörähtänyt 180 astetta ja jäänyt penkkaan kiinni. Puskuri oli revennut muoviniiteistään irti, mutta muuten auto oli varsin ehjä. Jotain oleellista siitä kuitenkin puuttui eli hinauslenkki. Onneksi KA on niin pieni ja kevyt ja hoikka kuljettajakin vielä että pienenellä lapioinnilla ja mun fysiikallani se nousi takaisin tielle.

Sitten piti pudottaa lumilinko perästä- ei siksi että olisin halunnut ottaa sen pois perästa vaan siksi kun se oli revennyt liitoksistaan. Tuo on silti kestänyt paljon paremmin kuin uudempi linko samalta valmistajalta.

Sit puukuorman tekoon ja päivän päätteeksi hakemaan kone kotopihaan. Kaikki omin voimin liikkuvat on pihassa kai ensi kertaa puoleen vuoteen.


Pajalla viimeinkin  1

Jos joskus on kauniit maisemat niin oli eilen ja on varmaan huomennakin. Näin on siitäkin huolimatta ettei koirien ja hevosten yh ole kaunistamassa maalaismaisemia.

Tänään piti tehdä vähän kaikkea pientä- Pizzat oli pieniä, koipireidet pieneni uunissa pizzojen perään ja harmitti kun ei ollut tomaattimurskaa tai tuoreita tomaatteja.

Ruokaa siis oli ja sitten pääsi taas magin ääreen. Mag koska ei ole puhdasta argonia. Varmaan jostain 10-15 vuoden takaa asti oli hyllyn takana ollut pystyssä trukkihyllyn osia. Ainakin kolmeen otteeseen sen jälkeen on vastaavia ostettu vaan ei koskaan saman sarjan päätyjä. Näin ollen jäljellä oli neljä matalaa tolppaa ja kuusi kannatinpalkkia joilla ei tehnyt yhtään mitään. Vanha kulmuri lauloi ja lanka paloi. Näin nekin osat on hyödynnetty, mutta kun syvyydeksi jäi noin 45 cm niin ei se enää mikään trukkihylly ole.

Olen jo kolmeen otteeseen kysynyt työmaalta tarviiko huomenna ottaa kärry mukaan vai ei, mutta ei ole vastausta tullut vieläkään.


Huutokauppaan ja takaisin  1

Kolmen arkipäivän sisällä selviää ostinko moottoripyörän. Kyse ei ole siitä että olisin siirtynyt täysraittiudesta rappiolla ja unohtanut mitä tein eilen.

Tänään oli metsurointipäivä ja meinasin että herään aikaisin että kerkiän huutokauppaan katselemaan onko moottoripyöräliikeen muuttomyynnissä mitään kivaa. No olihan siellä ja hienoja pyöriäkin oli jäänyt, mutta minkäs teet kun oli pyöräkuumeessa jo ehtinyt muuannesta pyörästä tarjoamaan ja se oli myyntilistoilta hävinnyt. Jos sen nyt sit osti joku toinen niin ei haittaa "Mikään ei oo niin piinaavan tuskaista kuin epätietoisuus."

Itse huutokauppaan en siis ottanut edes huutajanumeroa, koska jos sieltä nyt sit tiistaihin menessä tulee ilmoitus että pyyntihinta laski ja tarjous on hyväksytty niin hittoako sitä toisella pyörällä tekee kun yhdenkin saisi vakuutettua ja ehtisi välillä ajamaankin.

Metsuroinnit on nyt metsuroitu ja nostin vielä suurimmat kannotkin sen hevosihmisen pihasta. Vielä kun jostain löytäisi sille jostain luotettavan, ahkeran ja vakavaraisen nuoren miespuolisen hevosihmisen niin olis kaikki hyvin hetkeksi aikaa.

Mut noin vakavissaan silloin kun ekaa kertaa olin koneen kanssa samaisessa pihassa sanoin että "tää piha on nykykoneille ahdas ja noi puut tarvis pistää nurin" no nyt ne puut ja pari muuta on pölleinä ja kyllä on seuraava lannan kuormaaja tyytyväinen kun mahtuu ajamaan vaikka kaksi vaunua rinnakkain ja tarvittaessa pääsee kuormaamaan vaikka traktorilla. Suurin helpotus tuosta metsuroinnista on vanhalle kuivurille vaarallisten puiden poistuminen ja nyt pääsee etuperin tallin ajosillalle tai ajamaan sen edessä lenkin.


Polttopuita  1

Aamupäivä oli taas sellainen ettei paljon naurattanut. Piti nopeasti ja näppärästi hakea tyhjä perävaunu että saisi ajettua enemmän kuin yhden kuorman lantaa. No olihan se vaunu tyhjä, mutta siitä oli lainassa ollessa purettu takalaita tappeineen ja sylintereineen. Aja sillä nyt sit lantaa.

Onni onnettumuudessa että samalla työmaalla oli kaadettuina pari ylimääräistä mäntyä ja onneksi sinne oli "unohtunut" vanha vaunu vajaassa turvelastissa. Näin sain siis puut takalaidattomaan vaunuun ja lannat korokelaitakärryyn. Hydraulilaitaan on vaan niin pirun uratunut/ tottunut että pimeässä kun viimein pääsi kippaamaan ei ylempi takalaita auennut. Ei voinut aueta kun olin sujuvasti aukonut alemman takalaidan ja kahden sivulaidan lukot.

Tänään oli ainakin hyvää ruokaa ja ei harmittanut yhtään kun jäi pizzaperjantai hyödyntämättä.