Contour

Vähän harrastuksia, paljon töitä ja nukkumisesta on turha runoilla. Blogi on alkanut sinkkuuntumisen jälkeen ja varmaan loppuu kunnollisen naisen iskiessä.

Näytetään kirjoitukset joulukuulta 2014.
Seuraava

Kommunikaatiokatkos vai kielimuuri  1

Päivä on taas pulkassa tuttuine pallonkuvineen. Parempi silti reikäpallon kuva jalassa kuin pallo jalassa. Arvelin että ehdin käydä etnisessä ravintolassa syömässä ja ottaisin sieltä vielä illaksi yhden annoksen mukaan. Sanoin sen kyllä varsin selvästi ja tilaisin vielä sen toisen annoksen noutolistan ulkopuolelta vaan kuinkas kävikään: kaikki oli pakattu noutoruuan laatikoihin- siis myös jälkiruoka eli jäätelö.

Onneksi oli sen verran kova nälkä että pienellä selittämisellä sain lautasen ja pääsin viiden ruokalajin + kastike ja jäätelö kimppuun. Ehkä se kanssa-asiakkaista hieman hassulta näytti, mutta maku oli kohdallaan. Jäätelön makuun olin lievästi pettynyt, koska kadun toisella puolella lähes vastaavan annoksen jälkiruokana on saanut syntisen hyvää friteerattua banaania jäätelön kera.

Kangasalan kiinalaisessa ainakin se naispuolinen on joka kerta ymmärtänyt että toinen annos tulee mukaan, täytyy vielä koittaa onnistuuko tilaaminen lähemmässä ravintolassa paremmin kun ravintolan emäntä on paikalla.

Tänään oli siis rankka päivä käsille ja jaloille. Harkot on tieltä pois, samoin kaikki vanhat kuivabetonit. Näyttää myös lämpötila pysyvän plussalla vaikka tie olikin mustassa jäässä. Jossain Vaasan nurkilla oli kai 7 astetta lämmintä- siis juhannusviikon lukemia. Kohta siellä varmaan puskee tulppaaneja ja pajunkissoja.



2. säkki  1

Juokseminen tuntuu jaloissa ja reikäpallon kuva on piirtynyt naamaan. On siis varsin ilmeistä että takana on liikuntaa.

Takana on myös useamman sadan kilogramman edestä betonin lapiontia ja nostamista kahden metrin korkuuteen. Olin ihan varma että on valmiina muotin päähän täysikorkuiset tulpat, mutta olin väärässä. Päätykiviä on jäljellä enää yksi ja sekin on rikki. Näin ollen kaivoin aikani niitä vanhoja tulppia esiin, mutta ne olikin vain noin 1/3 muotin korkuisia ja niitä oli liian vähän. Muutama lapiollinen meni siis betonia päädystä yli.

Siinä ei sinänsä ollut mitään yllättävää, että niin tapahtui, mutta se yllätti kuinka työlästä oli saada se pieni määrä betonia takaisin muottiin.

Nyt onkin kunnolla pakkasta. Täytyy käydä tarkistamassa että muotti pysyy plussan puolella.

"Älä ole tuollainen" sanoin ilmeisesti esimies alaiselleen. En sitten tiedä viitattiinko johonkin pahaan tekoon, hymyn hyytymiseen, masentuneisuuteen, mököttämiseen vai alkoiko toisella naisella pyöriä päässä Anssi Kelan "hei sun täytyy muuttuu sun elämältä suunta puuttuu" vai tarttuiko kenties toinen vaan siihen lyhimpään tikkuun.

Hyvin ei mennyt seuraavassakaan kaupassa. Pienet ostokseni kun keräsin niin mun mielestäni siellä kaupassa oli kolme henkilöä töissä. Kun pääsin kassalle edessäni oli asiakas jäätelöpaketin kanssa ja vailla arpaa ja minä hänen perässään, mutta ei henkilökuntaa. No siihen oli selvä syykin eli pullonpalautuskone oli jälleen kerran jumissa, mutta mietin vaan että eikö periaatteessa aina jonkun pitäisi olla siinä ihan hetikohta valmiina tai nimenomaan kassalla ettei kukaan vie sitä kassakonetta tai arpahyllyä?



Seuraava