Suojelusprkl

tauolla oleva blogini, jota kaipaan toisinaan, jossain vaiheessa ehkä palaan:)

Näytetään kirjoitukset tammikuulta 2008.

Se siitä sivistyneestä perjantaista  7

Kuvittelin viettäväni tulevan perjantain punaviinipullon ja erilaisten juustojen seurassa, mutta suunnitelmiin tuli muutos. Kaveri soitti ja "ylipuhui" mut lähtemään jonnekin keskustan baariin Matkamessujen jatkoille jossa on ilmaista viinaa. Mun mielikuvani muuttui juuri perjantain sivistyneestä punaviinin siemailusta räkäkännissä narikkalappua etsiväksi kännikalaksi jolla valuu kuola suunpielistä kun se yrittää sönköttää kännissä narikka-sedälle, et se takki on sellanen musta ja polvipituinen. Tosin uskoisin uuden vuoden kännien rajoittavan juomista sen verran, että yritän nauttia viinaksia sivistyneesti ja vain muutamia siidereitä. Mutta niinhän mun piti tehdä uutena vuotenakin x)

Noh, pitää naatiskella näistä kahdesta peräkkäisestä vapaasta viikonlopusta, kun seuraavat vapaat viikonloput ovatkin sitten vasta helmikuun huolella.


Nauruhermon kutittaja  5

Olen pienestä pitäen pitänyt hieman "erikoisesta" huumorista. Eilen tietokonettani selatessa löysin eräästä sarjakuvasta ottamani valokuvan, alkuperäinen piirros on itselläni siis vielä tallessa, en vain jaksanut alkaa raahaamaan sitä töihin skannattavaksi joten otin siitä kuvan tuossa taannoin. Tämä lehtileike on nähtävästi vuodelta 1988 jolloin olen sen pikkuruisilla 7-vuotiaan sormillani Iltalehden viikonvaihteen hupisivuilta leikellyt talteen sen aiheuttaman naureskelun takia ja tämä kuva saa vieläkin virneen kasvoilleni.

Tämä piirros on pyörinyt mulla vuodesta 1988 näköjään ja tälle nauroin lapsena ja nauran kyllä vieläkin x)
Tämä piirros on pyörinyt mulla vuodesta 1988 näköjään ja tälle nauroin lapsena ja nauran kyllä vieläkin x)




Lääh lääh  2

Naapurini luultavasti kuvittelevat äskeisen ääntelyni perusteella, että harrastin kiihkeää seksiä asunnossani, kun tulin tunnin lenkiltä ja tein levytanko kaverina kyykkyjä ja ähisin ja puhisin kuin olisin saanu parrua hanuriini.
Huomenna voi taas virnuilla vastaantuleville naapureille puna kasvoilla ja ne katselevat kateellisena ja myhäilevät toisilleen, että sillä naapurin tytöllä on varmaan tosi kiihkeä seksielämä kun se niin kovin ähisee ja puhisee iltaisin.
Lisäksi tulen luultavasti huomenna kävelemäänkin kuin olisin saanut parrua perseeseen, koska en ole kesän jälkeen juurikaan kuntoilua harrastellut ja lihaskunto on vielä hieman nukuksissa.


Unia ja Naamakirjaa  6

Näin reilu viikko sitten unta eräästä pojasta, johon olin ihan lääpälläni yläasteella. Tämä poju oli mua muutaman vuoden vanhempi ja kävi lukiota samassa koulussa, missä mä yläastetta. Tämä poju, Petteri, oli hieman erikoislaatuinen persoona ja siitä liikkui mitä ihmeellisimpiä juttuja. Ja minä olin siihen lääpälläni monta vuotta huhuista huolimatta. Leikkasin jopa hiukseni polkkamalliin, otin oikeanpuoleiseen korvaani toisen reiän koska Petterilläkin oli ja aloin pukeutumaan mustiin, koska Petterin pukeutui. Kiinnostuin vampyyreistä kun Petterillä oli jotain vampyriaiheisia paitoja jne jne.

Kun Petteri tuolloin vaihtoi koulua, meni muutama vuosi aikaa ja törmäsin häneen laivalla. Hän pyysi multa kynää lainaan, mutta ei juteltu sen kummemmin tuolloin, eikä hän tunnistanutkaan edes mua. Ei oltu koskaan edes juteltu, mutta silti olin häneen ihan ihastunut.

Muutama vuosi sitten törmäsin häneen Tangomarkkinat-kilpailussa ja taas unohdin hänet, tuolloin lähinnä vain nauroin sille, että vai on Petteri alkanut laulaa tangoa.

Mutta nyt tosiaan viikko sitten näin unta Petteristä. Unessa laitoin hakuun Petterin nimen ja hän oli Facebookissa. En muista mitään muuta unesta, kuin tuon että hän oli Facebookissa. Unohdin unen viikoksi ja eilen se tuli taas yht äkkiä mun mieleeni, kun sain parilta koulukaveriltani kutsuja tuonne ja kävin huvikseni pistämässä Petterin tiedot hakuun ja hän oli siellä.

En voinut vastustaa kiusaustani olla laittamalla hänelle viestiä jossa kirjoitin tästä unesta ja siitä, että olin häneen teini-ikäisenä ihan ihastunut. Eipä hän minua muistanut (Onneksi!), mutta oli jotenkin hauska sattuma tuo uni ja sitten se, että hän oli tuolla palvelussa.

Teini-iän ihastumiseni on jo laantunut vuosia sitten, mutta tulipa "rohkaistua" itsensä ja pistettyä Petteri-Pojulle viestiä. En mä viestiä sen takia pistänyt että tuosta tapauksesta enää olisin kiinnostunut, vaan tuo mun uni vaikutti nyt sen verran että tuli tyystin tarve pistää viestiä, joten tulipa tuokin nyt sit tehtyä:) Toivon kaikkea hyvää Petterille.


Viiniä ei ole koskaan liikaa  3

Vielä reilu vuosi sitten en juurikaan juonut punaviiniä, koska se ei maistunut kovin hyvältä. Maistelin huikan tai pari kavereiden laseista ja irvistelin. Nyt olen vihdoinkin oppinut juomaan tuota ja eilen ostin elämäni ensimmäisen kerran kahdeksan pulloa punaviiniä laivalta ja pari Tallinnasta maista. Saas nährä kuinka pitkään nuo pullot säilyy, yksinään noita liputtelis varmaan vuoden, mut ehkä pitää raahaa pulloa silloin tällöin paremman seuran tykö niin pääsee naatiskelemaan noita muutoinkin kuin yssinään.

Ja nyt katsomaan Jokerit-TPS matsia.



City sekoilee  3

Eilen illalla kävin arvioimassa uusimman City-lehden. Tänään se herjas taas tuota "Arvioi lehti, voita sp-aikaa" ajattelin ettei eilinen arvio ollut jostain syystä mennyt perille, vaikka muistin saaneeni ilmoituksen sen lähetyksen onnistumisesta. Noh täytin kyselyn uudelleen ja sain sisäpiiriaikaa ja kiitokset jne jne...No nyt tää valittaa TAAS että arvioi uusin lehti ja saat sisäpiiriaikaa...City taitaa olla hiukan sekaisin. Peilikuvan arvosanatkin heittelee ihan häränpyllyä. Kun katsoo oman profiilin kautta omat peilikuvan tulokset tulos on 9,9 mutta kun katsoo päivän suosituimmat listalta, keskiarvo on 9.