Suojelusprkl

tauolla oleva blogini, jota kaipaan toisinaan, jossain vaiheessa ehkä palaan:)

Namu-täti ja Setä  3

Käytiin eilen erään nimeltä mainitsemattoman tapauksen kanssa ostamassa "muutama" jäätelö.
Toisin sanoen, ostettiin Ville Vallaton-jäätelöitä 40.kpl syödäksemme ne kahdestaan kisailumielessä. Itse hyydyin 12. jäätelön kohdalla ja kaveri lopetti 16. puikon kohdalla, kun minä lopetin.

Siinä sitten kyseltiin ohikulkijoilta, josko heille maistuisi jäätelö ja muutamalle maistui, vaan niitä jäi vielä yli.

Siitä tovi ja loput jäätelöt alkoivat sulaamaan, siihen meidän vierelle tuli kaksi somalialaista ja yksi suomalainen lapsi rullaluistimilla pyörimään. Kysyttiin heiltä maistuisiko heille jäätelö. Suomalainen otti yhden ja kysyin näiltä kahdelta, eikö heille maistu. Vastaukseksi sain: meillä on sellainen juttu, että me ei saada kerjätä tai ottaa mitään vastaan. Olin että no eihän se ole kerjäämistä, jos me annetaan. Mutta eivät suostuneet ottamaan. Totesin heille kyllä, että fiksuahan tuollainen on, ettei ota tuntemattomilta jäätelöä.

Mutta kyllä meinasi pokka pettää, kun kuulin somalilta sanat-emme saa kerjätä tai ottaa mitään vastaan. Mitä meidän suomat sosiaaliedut sitten on? Eikö työttömyyskorvauksella eläminen ole pummaamista?


Jos sulla...  21

Jos sulla olisi olkapää leikattu toistamiseen pari kk sitten ja jos se olisi vielä ollut hieman hellänä, niin lähtisitkö sä neljäksi päiväksi telttailemaan? Tai lähtisitkö sä neljäksi päiväksi festarialueelle, kun itse festarit kestää kaksi päivää? Jos festareilla ei ole yhtään sellaista bändiä jota haluaisit välttämättä nähdä?!

Mä en lähtisi, vaikka ilmaiseksi saisi liput.

Viime viikolla poikaystävä ja sen veli soittelivat ristiin ja rastiin ja sitten ihmettelin mitä heillä nyt oli asiaa, joten kysyin.
Vastaukseksi sain, että poikaystävän piti heittää sen veljelle Ilosaarirock-lippu, kun hänen veli lähti fillaroimaan sinne kahta päivää ennen. Samalla sain kuulla, että "käsivammainen" poikaystäväni on lähdössä samoihin kekkereihin telttailemaan perjantaina ja sieltä reissu jatkuisi maanantaina.
Hän oli kuulemma hommannut liput jo ennen juhannusta, se selvisi kun tiedustelin että ei varmaan myy festarit loppuun, kun on aika surkeat bändivalikoimat ja hän kertoi että oli myyty loppuun jo ennen jussia.

Minähän suutuin asiasta, koska itselläni on tapana ilmoitella menoistani viimeistään siinä vaiheessa, kun olen jonnekin suunnittelemassa meneväni tai sitten silloin kun on liput jo hankittuna. Silloin olisin ehkä vielä sulattanut asian, jos poikaystävän veli olisi antanut ylimääräisen lipun hänelle noin viime tinkaan, mutta kun ei ollut!

Eilen poikaystävältä tulee viestiä, kun olkapäähän koskee ja vituttaa. YLLÄRI. Yleensä telttareissut eivät tee hyvää kenenkään selälle edes, saatikka jollekin olkapäälle joka on hiljattain leikattu. Ei mua kannata koskaan kuunnella. Sanoin hänelle viime viikolla, kun kuulin tästä reissusta, että onko fiksua lähteä telttailemaan tuossa kunnossa.

No eipä hänen tartte mua enää kuunnella. Voi olla, ettei hänen tartte enää edes nähdä mua sen vertaa, kuin että avaimeni voisin hänen luotaan hakea pois, kun tulee takaisin kotia reissusta ensi viikon jälkeen.

Onneksi Suomi on vapaa maa, eli mun ei tartte enää tuollaista paskaa kestää. Olen sitä yli kaksi vuotta kestänyt ja mitä olen saanut palkaksi. Masennusta ja itsetunnon laskua ja ylimääräistä painoa, kun tietynlaisessa mielenalassa tuppaa turvautumaan syömiseen.

Jännä miten heikko itsetunto saa ihmisen kestämään tuollaista kohtelua ihmiseltä, josta välittää todella paljon. Näköjään sitä kestää ihan mitä vain, kun toinen aina pahimpina hetkinä osaa sanoa jotain mukavaa.



Lordi  3

Menin eilen vanhempien luoksen kissan kanssa illalla, kun siskokin oli sinne mennyt evakkoon asuntonsa kuumuutta.

Kymmenen jälkeen äiti soitti, josko haettaisiin hänet ja isä eräistä 50v kemuista ja mehän haettiin.
Otettiin iskän auto pihalta ja lähdettiin liikenteeseen. Laitettiin cd-soitin päälle ja odotettiin jonkun humpan soimisen alkavan. Vaan mitä vielä. Olin hetken aikaa, että ei helvetti-ei tää voi olla sitä mitä luulen, vaan lopulta sain varmistuksen: vanhempieni auton cd-soittimen sisällä oli Lordin levy.
Käytiin siskon kanssa sillä autolla Himoksella juhannuksena ja Lordia kuunnelttiin paluumatkalla ja oltiin näköjään unohdettu se levy siihen soittimeen.

Mun äiti on aika voimakkaasti uskovainen ihminen ja hän on ollut Lordia vastaan koko sen ajan, kun ne sitä euroviisubiisiä ovat julkisuudessa soittaneet. Sen takia tuo oli jotenkin niin koominen tilanne:)


siivekkäät ystävämme  1

Sain äsken puhelun asukkaalta, jonka luonna meidän pojat olivat käyneet tekemässä muurahaistorjuntaa.
Hän kyseli mitä myrkkyä käytämme, kun tämän torjunnan jälkeen muurahaisille on ilmestynyt siivet selkään.

Minä tähän näppäränä tyttönä heitin: että on tainut pojille tulla RedBullit mukaan.

Naureskeltiin tämän asukkaan kanssa tuolle tovin ja sitten vakavoiduin ja kerroin, että muurahaisille tulee siivet selkään silloin kun he parittelevat.

Onhan se vähän inhaa, jos murkut alkavat lentelemään. Siinä vaiheessa mun murkut_on_ystäviämme-asenne muuttuisi kyllä.

*****
Huomaa että on perjantai, viime viikolla sain toisen hauskan puhelun:

Sain tuolloin puhelun vanhemmalta naishenkilöltä. Hän halusi jutella lentomyyristä ja mustistamyyristä. Hän selitti tohkeissaan kuinka lentomyyrät on ollut häiriöksi ja että hän on yrittänyt käyttää myyrärakeita ja raidia näihin lentomyyriin.

Mun oli jossain vaiheessa pakko korjata häntä ja sanoa-niin tarkoitatte varmasti muurahaisia. (Myra on suomeksi muurahainen)

Tuo oli viime viikon piristys mulle ehdottomasti. Saipa kerrankin kunnon naurut, vaikka väsymyksestä johtuvaa huumoria tuo kyllä nyt suurimmaksi osaksi on:)


Missä tullut harrastettua...  5

Seksiä:)...siis hieman erikoisemmat paikat huomioitu vain;)


*Talon alakerrassa-olohuoneessa, poikaystävän äitin ollessa yläkerrassa katsomassa telkkaria.

*Lenkkipolulla pahimpaan lenkkeily aikaan(ei mikään syrjäinen ja hiljainen lenkkipolku)

*leffateatterissa

*Linja-autossa, matkalla ikeaan, kuskin takana olevilla penkeillä klo 16:15 bussissa. Otin kundikamultani ns. poskeen. Linja-auto oli aikas täynnä:D

*olen ottanut myös tanssilattialla silloisen poikaystävän pippelin poskeeni hetkeksi.

*hartwall areenan vessassa ennen työvuoron alkua.

*liikkuvassa autossa, kundikamun ollessa kuskina ja toisella kerralla kun oltiin kundikamun kanssa takapenkeillä ja edessä istui kaksi muuta, otin häneltä poskeen.

*tienreunaan parkkeeratussa autossa

*kundikamuni vanhempien takapihalla keskellä päivää, nurmikolla, hänen äitinsä ollessa kotona hääräilemässä.

*suihkussa useasti, ei kovin erikoinen, mutta ehkä paras paikka. Kerran kylpyammeessa ja aiheutimme tulvan tuolloisen poikaystävän äitin asuntoon, koska lattiakaivo meni tukkoon ammetta tyhjentäessä.

*olohuoneeni sohvalla illalla, telkkarin valossa.(asuntooni näkee erittäin selkeästi, varsinkin iltaisin jos on hieman valoa, jos katson telkkaria esim. naapureilla ollut varmaan hauskaa)

*parvekkeella. Keskellä päivää, porukoita oli pihalla tekemässä muuttoa ja siivoskelemassa pihaa:D

*verkkovarastossani

*kerrossängyn alakerrassa kun yläpuolella oli kaveri hereillä.

*mies ei suostunut harrastamaan seksiä samassa sängyssä, jossa nukkui myös mun kaveri. Mälsä tyyppi x)

*hellan päällä, suoraan liesituulettimen alla ähkien ihan vaan vittuillakseni alakerran naapurille.

*laiturilla, keskellä päivää. Ympärillä luontoa, järvi ja muiden mökkiläisten laiturit, mökit ja parit veneilijät:D

*vankila-alueella, ei kovin suojaisassa paikassa.


Rovaniemi vs Kontula  3

Työkaverin rovaniemeläinen kamuri tuli kahden viikon lomareissulle Kontulaan. Tai siis hänen miehensä on täällä pk-seudulla töissä ja hän tuli lasten kanssa viettämään isukin kanssa aikaa.

Oli tämä tapaus laittanut tekstiviestiä työkaverilleni, että lähtevät lasten kanssa Kontulan ostarille pyörimään. Tulevat varmasti kokemaan aikamoisen kulttuurishokin saapuessaan Kontulan keskustaan :) Onpahan lapsilla ainakin materiaalia koulussa syksyllä kirjoitettavaan kesäaineeseen x)
Kävimme kesällä lomareissulla Helsingin Kontulassa, siellä oli paljon erivärisiä ihmisiä ja ihmisiä, jotka joivat paljon kaljaa....

Noh avartaahan Kontulakin jonkun maailman kuvaa. Itse yritän kyseistä paikkaa tosin vältellä. Tai no ei vain ole sinne suunnille mitään asiaa, joten miksi sinne mennäkään.


Perkeleen työtä se on. Loputonta yötä, työtä neron  2

Tarttis vissiin hankkia enemmän kiukkua. Olen täällä muutamaan otteeseen maininnut, kuinka asuntoni on kuuma kuin sauna, ja siitä syystä pidän ikkunoita ja parvekkeen ovea mahdollisuuksien mukaan auki.
Näin myös eilen.

Raahauduttiin ukon kanssa petiin kymmenen nurkilla, ja avattiin jokainen ikkuna auki.
Tuossa taloyhtiön pihalla olivat taas nämä ihkut sosiaalipummit, he ovat siellä aina joka helevetin päivä ja joka helevetin ilta. Ja en edes liioittele, kun sanon että joka päivä ja ilta. Talvisin eivät onneksi ole noin paljoa tuossa pihalla. Korostan, ettei mua häiritse se että pihalla oleillaan, mutta kun noi samat naamat on tuossa pihalla ja kun kukaan muu ei koskaan pääse sinne alueelle istumaan kun ne vetävät kaljaa ja örveltävät siinä. Niin se vituttaa.

Eilen illalla kymmenen aikoihin teki mieli mennä huutamaan rivouksia parvekkeelleni joka sijaitsee viimeisessä, elikäs viidennessä kerroksessa.
En kuitenkaan jaksanut kuin mulkoilla heitä tooodella vihaisesti. (Ihan kuin he mua olisivat edes nähneet)
Yhdeltätoista olin jo ottamassa ilmaa keuhkoihin huutaakseni heille, mutta tukahdutin vihani. Vitutti jo muutenkin kaikki muu, etten nyt jaksanut alkaa riehumaan, koska ajattelin heidän siirtyvän sisätiloihin kohta puolin. Ja paskat. He olivat siellä riekkumassa vielä yhden aikoihin.

Aamulla heräsin 6:25. Vitutti ja väsytti, vatsa oli sekaisin ja päähän koski ja koskee vieläkin. Puin päälleni pyöräilyvermeet ja kengät. Ukko heitti, että soita töihin ettet jaksa lähteä sinne, että nukutaan koko päivä. Idea houkutteli, mutta menin kengät jalassa köllöttelemään vielä sängylle kymmeneksi minuutiksi ja ajattelin sitä vitutusta, joka iskee heti kun kello lyö kahdeksan ja työt alkaa.

Sitten tein sen, jota mieleni teki-Ilmoitin töihin, etten tule sinne tänään, ja menin takaisin nukkumaan. Olen nukkunut melkein koko päivän. Muutamia hetkellisiä pirteyspyrähdyksiä lukuunottamatta. Nyt voisi mennä takaisin koisimaan.


Kenen antaisit  1

Tuossa tuli erään Cityläisen kanssa puheeksi pissaleikit, tai no mä otin asian esille eräässä viestissä, ja rupesin miettimään että kuka olisi sellainen henkilö jonka antaisin kusta päälleni. Tulin siihen tulokseen, että Mike Patton voisi olla sellainen tapaus. Hänellä kun on jo valmiiksi kokemusta naisten päälle kusemisesta, niin ei olisi niin epävarma olo, sekä onhan hän aikas namu tapaus x)

Ja ei, en ole kiinnostunut pissa-enkä kakkaleikeistä. Tuli vain tällainen mieleen.


puheluennätys

Olen viimeksi jutellut ukkoni kanssa viime torstaina, vai olikohan se perjantai, aivan sama mutta siis useita päiviä sitten.
Ja sitä ennen nähtiin vissiin alkuviikosta, en edes muista, mutta kuitenkin. Hän manasi sitä, kun oli unohtanut, että Ruisrock on tuloillaan ja sitä että siellä olis ollut hyviä esiintyjiä. Sanoin, että no mä voin lähteä sun kanssa sinne. Totesi siihen, että lauantai on loppuunmyyty ja höpisi jotain kavereistaan, jotka hekin olivat unohtaneet ostaa liput.
Seuraavana aamuna hän nousi ajoissa ylös tarkistamaan lipputilanteen, taisi silloin sanoa että yhden lipun sai varattua, mutta se oli la-su päiville.
Myöhemmin päivällä selvisi että ovat lähdössä kavereiden kanssa sinne, ihmettelin sitä, miten hänen kaveritkin noin yht äkkiä saivat liput varattua.
Perjantaina olivat kavereiden kanssa joissain kemuissa. Lauantaina lähtivät Ruisrockiin ja olen häneltä saanut muutaman tekstiviestin koko tänä aikana. Huvitti hänen lauantainen viesti, että salakuljettivat viinaa sisälle jne jne ja että olen hänelle rakas jne jne. (Koska harvemmin mulle mitään tuollaista laittelee, siis että olisin hälle rakas, joten tuossa yhteydessä tuo tuntui epäillyttävältä..)

Sunnuntaina sain iltapäivästä viestiä, jossa ei sen kummempaa ollut,manasi vain kun ei neljää ruusua nähnyt ja että on nahka palanut.

Ja eilen sain kolmelta päivällä viestin jossa valitellaan univelkaa ja sitä, että tarttis lähteä junalle niin pääsis nukkumaan univelkaa pois ja että on kroppa ihmeissään (Oli kaverinsa luonna yötä) Kirjoitti soittavansa myöhemmin. En jaksanut vastaa kyseiseen viestiin ja jään odottaa puhelinsoittoa.

Jostain syystä iskee armoton vitutus. En oikeastaan tiedä edes mistä. Yksi syy voisi olla se, etten ymmärrä miksi pitää vetää hirveitä lärvejä, kun tietää että saa armottomia krapuloita+on tuollainen helle niin tulee vielä herkemmin krapula. Ei musta ainakaan ole kiva olla jossain vieraassa paikassa krapuloissa.

Hän soittaa mulle hieman ennen kahdeksaa, olin juuri menossa suihkuun, tai siis olin jo mennyt suihkuhuoneeseen kun kuulen luurini soivan. Vastaan siihen. He olivat vieläkin Turussa, kun kysyin että oliko niin paha krapula että ette junalle edes kyenneet ei tullut mitään vastausta, selitteli jotain vain että piti pari elokuvaa katsoa.

Tainut olla todella mielenkiintoista seuraa Turussa, kun ei malttanut kotiansa lähteä päivällä ja vasta juna-asemalta uskaltaa soittaa mulle.
Tuo puhelu kesti 40.sekunttia, kun sanoin tuon elokuvaien katselun jälkeen, että mä lähden nyt suihkuun ja lopetin puhelun.