Tyyli

Näytetään kirjoitukset tammikuulta 2010.

Haaremifarkut yksityiskoneessa

No, niin rakkaat pikku lukijat. Nyt olen kurkannut myös yksityislentokoneen sisuksiin, ja hienoa oli. Jalopuuta koko sisus, isot kermanväriset nahkatuolit ja turkista (tekoa tai aitoa, en päässyt hipelöimään).
Ennen kuin mennään asiaan, törmäsin Yhdysvalloissa painotuotteeseen, jossa esiteltiin yksityislentokoneiden sisustusten viimeisiä trendejä! En muista niistä yhtäkään, koska jotenkin asia ei tuntunut ajankohtaiselta.
Takaisin kohtaamiseeni yksityislentokoneen kanssa. Olin maanantaina Onlyn Airborne-tilaisuudessa Malmin lentokentällä, jonne Only lennätti (tällä nuuskimallani koneella) kevään pikakokoelmansa ja suunnittelija Ditte Pedersenin. Ditte esitteli meille muun muassa huiseja farkkuhaaremihousuja, jeggingseja (ne kaksi vuotta sitten hitiksi nousseet leggingsit, jotka ovatkin denimiä), eri tavalla koristeltuja t-paitoja ja muita yläosia, pitsiprinttiä farkuissa. pallokuvioituja vaatteita ja boyfriend jeanseja. Onlyn pikakokoelma saapuu kauppoihin maalis-toukokuun aikana.
Tilaisuuden päätyttyä kiertue jatkui ja kone lensi esittelijöineen Göteborgiin. Parhaillaan vaatesirkus on Salzburgissa.
Sama tilaisuus viime vuodelta maasta, jossa ei tarvittu pipoja tai talvitakkeja:
http://www.only.com/airborne/main.html

Sergeant Pepperin tyyliin, seargent-koristeinen takki 79,95 e, kuva: Only
Sergeant Pepperin tyyliin, seargent-koristeinen takki 79,95 e, kuva: Only
Coral lace Jeans, 69,95 e kuva: Only
Coral lace Jeans, 69,95 e kuva: Only
Betty-haaremifarkut n. 60 e, kuva: Only
Betty-haaremifarkut n. 60 e, kuva: Only

Muotilento  3

Terveiset ulkomaasta! Aurinko paistoi ja ulkomaalaiset olivat mukavia. Törmäsin kiintiösuomalaiseenkin.
Mutta ei siinä kaikki. Lensin kaksi viikkoa sitten Air Francen lennolla Pariisista Miamiin. Ja mikä muotilento se olikaan!
Air Francen ilmakaupasta sai ostaa Hermés-huiveja alehintaan (se oli kuukauden tarjous ja ale on suhteellista, kun huivi maksaa 242 euroa, mutta sopuhinta hienosta huivista anyways), Lacosten vöitä ja Longchampin laukkuja (ihmetelkää valikoimaa vaikka ennakkoon täällä: http://laboutique.airfrance.com). Aperatiivina tarjottiin jokamiesluokassakin samppanjaa ja omalta ruudulta sai tuijottaa muun muassa Sinkkuelämää-sarjan jaksoja. Tarjolla olivat myös Karl Lagerfeldistä tehty dokkari Lagerfeld Confidential ja Voguen kasaamisesta kertova September Issue. Elokuvavalikoimassa oli taas tarjolla Reese Witherspoonin tähdittämä Sweet Home Alabama (no, vuoden 2002 esittelevää muotia tosin) ja ysäriklassikko Prêt-à-Porter.


Varokaa miehiä, joilla on kultaiset lasit?  4

Ensi kesän aurinkolasit näyttävät kumman samalta: 1980-luvun muovilaseilta, mutta löytyy vielä niitä erikoisuuksiakin. Erona vaan aikaisempaan se, että niitä ei tehdä meille vaan Aasian markkinoille, joissa posh-tavaran kauppa käy. Niin sanottuja limited edition -malleja on tänä kesänä poikkeuksellisen paljon, muun muassa Ray-Banilla, jonka tyylikkäitä limited edition -laseja valmistetaan noin 7000 kipaletta. Dolce&Gabbanan limited edition -malliston lasit ovat ehtaa kultaa. Malleja on kaksi: silmälasi ja aurinkolasi. Silmälasisangat maksavat 720 euroa ja aurinkolasit 638 euroa. Lasien mukana tulee hulppea korurasiaa muistuttava laatikko. Melko selvää on, etteivät lasit rantaudu Suomeen. Jos nyt jotain kuitenkin metsästäminen kiinnostaa, aurinkolasien tuotenumero on DG 2073K.

The man with the golden glasses by Dolce&Gabbana.
The man with the golden glasses by Dolce&Gabbana.

Kylmä tyyli

In Style -lehden nettipalvelu instyle.com antaa vinkkejä, kuinka kylmästä selviytyä tyylillä. Yhdysvalloissakin on ollut ennätyskylmä tammikuun alku, tai ainakin Floridassa, jossa tällä hetkellä hytistään kuudessa Celsius-asteessa.

Floridalaisten käsitys kylmyydestä mielessä pitäen poimin vinkeistä Suomen kylmyyden kestävät.
1. Iso villatakki, korkosaappaat, farkkujen lahkeet kääritty puolipohkeeseen.
2. Kerrosta päälle monta ohutta neuletta
3. Piukat housut, iso, lämmin yläosa esimerkiksi iso villapaita ja parka.
4. Silkkihelmat, villahousut, UGG-tyyppiset saappaat.

Ja vielä muutama oma

5. Karvahatut, hiukset hyvin föönattu auki
6. Jakkutyyppiset villatakit, esimerkiksi alla oleva Peak Performancen Salma toimii mainiosti hameiden kanssa. Hameen alle voi pukea vaikka villaleggingsit.

Peak Performancen Salma-villatakki syksy-talvi-mallistosta 2009.
Peak Performancen Salma-villatakki syksy-talvi-mallistosta 2009.