Tyyli

Näytetään blogin kirjoitukset, joissa aiheena on Puodeissa.

Modernia ruusuprinttiä ystävämyynneistä  4

Olen sen verran kiinnostunut siitä, mihin roposeni syydän, että teen kenkä- ja kostyymihankintani liki aina alennusmyynneistä ja varasto- ja ystävämyynneistä. Myös tarjoukset hyödynnän tarkkaan.

Parhaillaan Helsingin Eerikinkadulla on Paloni-nimisessä pikku putiikissa niin hyvät ystävämyynnit meneillään, että haluan vinkata niistä teillekin.

Paloni on ekologiseen muotiin ja laajemminkin designiin keskittynyt liike, jossa on tarjolla 80 itsenäisen suunnitteljan tuotteita. Suurin osa näistä tuotteista on suunnittelijoiden itsensä valmistamia, mutta kaikkien Palonissa myytävien tuotteiden valmistuspaikat ja -olosuhteet ovat selvillä, osasta siis tiedetään tekijätkin. Suunnittelijat tulevat Suomen lisäksi eri puolilta maailmaa, ja tarjolla on naisten ja lasten vaatteiden lisäksi koruja, asusteita ja kodin sisustustavaraa.

Ysmyjen aikaan koko puoti on täpötäynnä Palonin suunnittelijoiden kokoelmista poistuvia malleja, mallikappaleita, kakkoslaatua ja edellisten mallistojen häntiä. Kivaa on myös se, että ysmyyn osallistuvat vain ne suunnittelijat, jotka haluavat. He ovat myös määritelleet alennushinnat, jotka ovat parhaimmillaan 60 prosenttia alkuperäisiä alhaisemmat. Ihan parasta!

Minä poikkesin Palonissa jo.

Löysin kerrassaan viehättävän printtimekon espanjalaiselta Angel Iglesiakselta. Satun omistamaan jo yhden Angel Iglesiaksen mekon, joka istuu ylleni kuin hanska, ja niin on laita uudenkin koltun. En tiedä, käyttääkö herra Iglesias minun kroppani muotoista mallinukkea, mutta pahasti siltä näyttää, sen verran moitteettomasti herran kostyymit ylläni lepäävät.

Kiitos kuvista, Päivi!

Naisellinen viskoosimekko on miellyttävä yllä, ja sen mittasuhteet ovat juuri sopivat, suorastaan täydelliset suhteellisen lyhyelle varrelleni. Erityisen viehättynyt olen mekon pitkistä, kapeista hihoista ja mustalla pohjalla olevasta modernista, maalauksellisesta ruusuprintistä. Ja taskuista! Mekko, jossa on taskut, ei voi olla huono.

Kuinka ollakaan, kotiutin Palonista myös toisen Angel Iglesias -mekon... kuvia siitä luvassa myöhemmin.

Paloni löytyy siis Kampista, Eerikinkatu 7:stä. Puoti on tänään ja huomenna auki kello 11-19 ja lauantaina kello 11-18.

Menkää ja tehkää onnistuneita ja onnellisia löytöjä!

mekko | Angel Iglesias kynsikkäät | Heidi Denessen sukkahousut | Wolford Velvet de Luxe 50 kengät | Bianco


Ekomuoti poppailee Lasipalatsissa  3

En tiedä, oletteko huomanneet, mutta Lasipalatsissa on parhaillaan auki kotimaiseen ekomuotiin keskittynyt pop up -putiikki Ainokainen & First Crush.

Tässä toviksi pystyyn pistetyssä puodissa naiset Ainokaisen ja First Crushin takana, Netta Kervinen ja Mari Himmanen iskivät hynttyyt yhteen ja toivat fäsöninsä eli kotimaisen designinsa helposti saataville: kynnys astua puodista sisään Lasipalatsin ohi tepastellessa on matala.

Ainokainen on Netta Kervisen vuonna 2008 perustama vaate- ja korumerkki. Ihaninta on, että Kervinen ei ainoastaan suunnittele vaan myös valmistaa kaikki suunnitelemansa ihanuudet itse. Siis itse. Mennyttä aikaa henkivissä mutta silti täysin tätä päivää olevissa koruissa ja vaatteissa on dekadenttia naisellisuutta niin linjoissa kuin materiaaleissa - joku muukin kuin minä taitaa rakastaa samettia...

Mari Himmanen perusti vaate- ja asustemerkki First Crushin vuonna 2006. Vaatteissa Himmanen käyttää etenkin kierrätettyjä miesten kauluspaitoja, koruissa kierrätettyä paperia kuten vanhoja nuotteja ja karttoja. Myös Himmanen paitsi suunnittelee myös valmistaa merkkinsä tuotteet itse. Ihailtavaa!

Kuva Paloni

Kiinnostavaa on, että molempien naisten myynnissä olevat tuotteet koostuvat uniikkikappaleista ja piensarjoista, jolloin myös ostaja tietää, missä ja miten hänen hankkimansa tuote on valmistettu. Todellista lähimuotia siis!

Itse olen pistänyt Ainokaiselta tilaukseen kierrätetyistä pitsiliinoista valmistetun irtokauluksen (siinäkin on yllättäen jotain samettista) ja Firsh Crushilta haaveilen edelleen miesten kierrätetyistä kauluspaidoista valmistetusta nerokkaasta Rea-mekosta, tällaisesta näin:

Kuva Paloni

Vielä siis ennättää - pop up -puoti on avoinna syyskuun loppuun eli tämän viikon sunnuntaihin asti!

Aukioloajat ovat loppuviikosta seuraavat:
keskiviikko 12-19
torstai 12-19
perjantai 12-19
lauantai 12-18
sunnuntai 12-16