Tyyli

Näytetään kirjoitukset lokakuulta 2012.

Syksy ja neuleet saavat  3

Käytän neuleita paljon ympäri vuoden, lämpiminä vuodenaikoina - eikä kesää läheskään aina voi sellaiseksi haukkua - niskassa vain on ohuempia neulekerroksia tai pellavaa. Keveään kasmiriin tosin kykenee kietoutumaan minä vuodenaikana tahansa.

Parasta neuleissa on niiden helppous. Ne ovat suloisia yllä, eivät purista ja tuovat lohtua lämmöllään ja pehmeydellään pimenevän syksyn keskellä - ja ne yllä näyttää vaivattomasti tyylikkäältä tai naiselliselta, riippuen siitä, millaisen leikkauksen tai yksityiskohdat neuleeseensa valitsee.

Syksy onkin mitä parhain vuodenaika, ainakin mitä tulee neulekokoelmani hyödyntämiseen.

Neuleiden ja villapaitojen lisäksi omistan neulemekkoja. Ne vasta ovatkin kurjan aamun pelastajia, kun mikään vaate ei tunnu eikä näytä oikealta. Neulemekko niskassa elämästä tulee heittäen helpompaa.

Yksinkertaisen neulemekkosen kaveriksi ei tarvita kuin huomion varastavat kengät, jotka itse asiassa varastivat sydämeni alkusyksystä. Kun Acnen Rise-nilkkurit tulivat vastaan useamman kymmenen prosentin alennuksessa ja ne näyttivät ystävänkin mielestä aivan minulta, ei tohtinut jättää niitä taakseni. Loistavat nilkkurit syksyyn, ja Acnen kengät ovat tunnetusti hyvälaatuisia ja miellyttäviä jalkaan.

Jotenkin kokonaisuus näytti mielestäni vajaalta, joten lisäsin kaulaan vielä kotimaisen You Complete Men ketjuista rakennellun kaulakorun, jonka löysin elokuisesta Lasipalatsi Design Marketista.

mekko | Filippa K kaulakoru | You Complete Me kynsikkäät | Heidi Denessen sukkahousut |Wolford kengät | Acne


Nauloja päkiään  8

Vaikka kenkäfriikki omistaisi kuinka monet upeat kengät, hän haaveilee aina joistakin vieläkin upeammista.

Kehittyneen kenkäfriikin merkki on, että haavekuvaa ei ole pakko muuntaa todelliseksi joka kerta, kun uuden mielitietyn kohtaa: silmänruokakin voi tehdä toisinaan kylläiseksi.

Riskirajoilla liikutaan silloin, kun sydämensä valitut tulevat vastaan ja pääsee sovittelemaan niitä töppösiinsä. Siksi heikkouteen taipuvaisen kenkäfriikin kannattaa vältellä kenkäkauppoja ja tavaratalojen kenkäosastoja. Omat vaaransa liittyvät myös verkkoputiikkien runsaaseen tarjontaan, vaikka niissä ei kenkiä voi jalkaan sovitellakaan - ostaminen on sitäkin helpompaa, klik klik, ja popot ovat matkalla luoksesi.

Minna Parikan korkojen vanavedessä on parin viime vuoden aikana alkanut Suomessakin nousta esiin uusia, kiinnostavia kenkäsuunnittelijoita. Yksi heistä on Emmi Malmström, jonka joka ainoasta näkemästäni kenkäparista olen saanut kuolanerityksen lisääntymään ihmisen parhaan ystävän tasolle.

Emmin kenkiä ei kuitenkaan niin vain hankita, vielä. Nuori suunnittelija kertoi tavatessamme vasta etsivänsä sopivaa tehdasta, joka ottaisi hänen suunnittelemiaan kenkiä valmistukseen. Tällä hetkellä kaikki emmimalmströmit, jotka tulevat vastaanne, ovat Emmin itsensä valmistamia. Kyllä. Emmimalmströmit ovat Emmi Malmströmin itsensä valmistamia, eivät vain suunnittelemia. Melko huikeaa, ainakin minusta.

Koska emmimalmströmejä on siis maailmalla vielä kovin vähän, niihin ei ymmärrettävästikään juuri törmää. Lehtien sivuilla kollaaseissa ja mallien kilometrikoivissa sekä televisiossa esiintyvien tyyppien jaloissa niitä kyllä näkee.

Tovi sitten minulle kävi kuitenkin niin onnekkaasti, että sain ensimmäisen kerran livenä nähdä aidot emmimalmströmit - eikä mitkä tahansa emmimalmströmit vaan ne kaikkein huikeimmat, Emmin seppä Jesse Sipolan kanssa toteuttamat ällistyttävät Nails-korkokengät.

Pitihän niitä sitten sovitella omiinkin jalkoihin, vaikka kengät olivatkin itselleni kaksi numeroa liian suuret. Siitäkin huolimatta pystyin kävelemään huimaavilla nailseilla horjumatta ja hyvin. Kenkien lesti on äärettömän miellyttävä ja Sipolan rautanauloista takoma pohja juuri oikeaoppisessa kulmassa muuhun kenkään nähden, että kävely naulojen päällä korkeuksissa on vaivatonta.

En kestä. Haluan rautanauloja päkiöihini!