Tyyli

Olen tajunnut viimeisen parin viikon aikana, että olen kyllä todella kaukana täydellisestä ihmisestä.
Tai edes täydellisyyttä tavoittelevasta ihmisestä.
Laiminlyön kaikkia velvollisuuksia, mutta loppujen lopuksi teen elämästäni vain hankalampaa.
Ja mitä bloggailuun tulee - kaikkia ei voi miellyttää. Ei vaan voi, vaikka kuinka haluaisin.

Muistan, kun aloitin bloggailun vuonna 2008 joulukuussa. Kirjoittelin aluksi ystäväni Sharonin blogiin niin sanotusti tuuraajana, koska Sharon oli kuukauden Keniassa.
Ensimmäinen blogipostaukseni alkoi näin:
"Mulla on nyt pieni dilemma: mitä mä kirjoitan tänne vai kirjoitanko edes tänne?
Tuntuu hieman absurdilta ajatukselta pitää jonkin aikaa blogia. Miksikö?
Ehkä mua hieman arveluttaa lukijoiden vastaanotto, mutta myöskin mietityttää, että onko kirjoittaminen vaivansa arvoista. Nimittäin, vaikka en julkisesti blogia pidäkään, niin olen kuitenkin hyvin tietoinen siitä, miten stressaavaa blogin pitäminen voi välillä olla, mutta myöskin äärimmäisen antoisaa."
Sain heti alkuun erittäin "kannustavia" kommentteja lukijoilta:
"Vaikutat tosi teennäiseltä. Pitää tulle tänne nuoleskelemaan lukijoiden perseitä, ettei vaan tulis negatiivista kommenttia sun vierailun aikana.
Et ole yhtään oma itsesi, naurettavaa.
Ja jos oman blogin perustaisit, niin se tulisi olemaan varmasti paljon pahempi kohde negatiivisille kommenteille, kuin tämä Sharonin blogi. Tiedän niin monia ihmisiä, jotka suorastaan vihaavat sinua. Itse en varmaa henkisesti kestäisi sitä haukkujen määrää, mitä tulisit omaan blogiisi saamaan.
Tosin toivon muutenkin, ettet sellaista perusta. Et sinä osaa kirjoittaa. Pitäydy vaan kuvajutuissa, jos niissä koet edes olevasi hyvä.
Kuvaamisesta et tosin tiedä mitään, tekotaiteellista paskaahan sä harrastat."

Päätin kuitenkin aloittaa oman blogini, sillä olihan kommentteista kuitenkin 80 prosenttia niitä todella kannustavia ja positiivisia.
Ja nyt ollaan tultu vuoteen 2011, eli reilut kaksi vuotta eteenpäin. Lyhyen bloggailuhistoriani aikana olen ollut kerran jos toisenkin hermolomalla.
En voi suoraan sanoa, että lukijoiden takia, mutta onhan heilläkin osansa tässä pelissä.
Vaikka olen mielestäni kasvattanut suhteellisen paksun nahkan mitä kommentteihin tulee, niin kyllä jokin juttu aina silloin tällöin särähtää korvaan ja pahasti.
Utopiaahan se olisi, etten saisi koskaan negatiivisia kommentteja keneltäkään. Sehän voisi olla oikeastaan pidemmän päällä aika tylsääkin.
Ja pakko kuitenkin vielä sanoa, että koko bloggailussa parasta on ehdottomasti juuri te lukijat!

Ja miten blogin aloittaminen ja kommentit liittyvät nykyhetkeen?
No, mulla on ollut tämän Cityn kanssa todellinen inspiraationpuuteongelma. En ole halunnut kirjoitella samoista asioista kuin toisessa blogissani, ja sitten olen miettinyt, että mitä mulle jää?
Ennen kuin aloitin täällä edes blogia, niin mulle ehdotettiin, josko bloggailisin biletyksestä. Bileblogi? Eli mun pitäisi käydä pari kertaa viikossa aina eri baareissa ja sitten mitä? Kirjoitella kivoista juomista ja ihmisistä? Ei onnistu. No sitten ehdotettiin, että pitäisin matkablogia. Eli kirjoittelisin siis vain silloin, kun olen matkoilla? Vai kirjoittelisinko viikosta toiseen Thaimaan matkoistani?
Sanoin, että haluan kirjoittaa mistä milloinkin.
Ja näin olen tehnytkin.
Kuitenkin odotellen joka päivä, että jotain todella jännittävää ja ihmeellistä tapahtuisi. Tai vaikka ei tapahtuisi, niin josko edes saisin jonkin sortin älynväläyksen. No olenko saanut?...
No en.
No, totuus on se, että mun elämä on arkisin tylsää ja mä olen tylsä.
Mutta varmasti puhkean kukkaan viimeistään silloin, kun lumet sulavat.

Täällä aion toteuttaa erään haasteen, jonka sain lukijaltani. Se alkaa huomenna.
Kevään aikana aion remontoida hiukseni, ideoita otetaan vastaan.
Postaustoiveita otetaan vastaan, toteutan niitä enemmän kuin mielelläni.

Ja sitten vielä loppuun; älkää tuomitko mua!

takki Nelly, paita Bangkok, farkut Nelly, kengät Bianco, hattu Monki.

Thomas Sabon charm braceleteista on tullut Suomessakin hitti. Viisivuotiaan korumerkin kevään kokoelman keulakuvana toimii laulaja Katy Perry ja poustauksen ensimmäinen kuva on Katy-kokoelman ranneke.
Thomas Sabo lanseeraa myös keväällä charm bracelet -kellot. Ne olivat jonkinlainen hitti Baselin maaliskuisilla kellomessuilla.

Muhun on iskenyt ilmeisesti kevätmasennus. Syksyllä, kun monet muut kärsivät kaamosmasennuksesta, niin mä fiilistelin tuoksukynttilöiden parissa kotona.
Ihmiset ostivat kirkasvalolamppuja ja kirkasvalokuulokkeita.Nyt viimein voidaan iloita luonnonvalon paluuta ja pidentyneitä päiviä. Onhan se ihana juttu, mutta mun mielestä ulkona on todella ruman näköistä.
Aina sama juttu tähän aikaan vuodesta. Pahimpia kuukauspois ja että puihin puhkeaa lehdet.
Miten voikaan ärsyttää niin paljon se, miltä ulkona näyttää?

Yhdysvaltain kansallinen terveystietoviraston mukaan itsemurhat vähenevät joulun lähestyessä ja kasvavat huippuunsa vasta keväällä.
Suomessa yleisin kuukausi tehdä itsemurha on toukokuu.
Tutkijoiden mukaan tulokset antavat ymmärtää, että keväällä lisääntyvällä valon määrällä on kenties suurikin merkitys itsemurhien yleistymisen kanssa. Todennäköisesti se johtuu unihäiriöiden lisääntymisestä ja aivojen hormonien muutoksista.
Eräässä australialaistutkimuksessa huomattiin, että talvella aivojen serotoniinitasot tippuvat tuntuvasti, mutta valon määrän kasvu nostaa nopeasti hormonitasot huippuunsa, laukaisten masentuneiden ja itsemurhaa harkitsevien ihmisten aikeet.

Viime viikkoina olen ollut ennätysmäisen väsynyt. Olenhan ollut pari viikkoa flunssassa, joten sekin taitaa väsyttää.
Aamuisin, kun lähden koirien kanssa ulos, niin kiroan rumia harmaita lumikasoja ja koirankakkoja. Aamulenkin jälkeen haluan palata takaisin nukkumaan, pimeään huoneeseen.
En voi sillekään mitään, että olen toivoton yöeläjä. Valvon yleensä silloin, kun muut nukkuvat.
Olen yrittänyt muuttaa rytmiäni kohta kymmenen vuoden ajan siinä onnistumatta.
Eräs lääkärikin kerran totesi, että ei kai siinä sitten mitään, jos kerta nukun tarpeeksi. Ja nukunhan mä.
Vaikka nukun tarpeeksi, niin silmien ympärille ovat tuttuun keväiseen tapaan ilmestyneet mustat renkulat.

Pahinta tällaisessa kevätväsymyksessä on se, etten saa mitään aikaiseksi! Siirrän hoidettavia asioita eteenpäin, ja sitten törmään niihin uudelleen, kun niistä on muodostunut iso ongelmakasa. Ja siihen kasaan törmääminen vasta vituttaakin.
Onhan tässä se positiivinen puoli, että tiedän olotilan menevän ohi kesään mennessä.
Mutta mikä kevätmasennukseen auttaa?
Vai pitääkö sitä yksinkertaisesti kärvistellä joka vuosi kaksi-kolme kuukautta pandakarhuna?
Kohtalotovereita? Vinkkejä kevätmasennukseen?

Lähteet: Wikipedia, Ilta-Sanomat

No, niin nyt kun te kaikki miljoona suomalaista olette klikanneet otsikkoa ja huomanneet, ettei tässä blogauksessa esitellä kovinkaan vähäpukeisia naisia, voitte palata taas askareihinne. Vaatteista (niistäkin, joihin tarvitaan vain vähän kangasta) kiinnostuneet voitte jatkaa.

Ruotsalainen sisustustekstiileillä aloittanut New England -kangastus Lexington tekee myös uikkareita ja bikineitä. Mikä parasta, epäilen että tuon uikkarin malli pukee lähes kaikkia vartaloita. Tosin on syytäkin: uikkari maksaa 120 euroa. Bikinit (vähemmän kangasta!) 99 euroa.

Ja ei, ne eivät ole (tämän) päivän asu.

Pauliina 18, kenkämyyjä.

Mitä sinulla on päälläsi?
-Mekkonen ja pallosukkikset sekä viittatakki, ja kaikki ovat hennesistä. Saappaat ja laukku ovat Biancosta ja huivi on kaverini, mutta hän taisi ostaa tämän Vero Modasta. Arskat on Ray Banit.

Lempparivaatekaupat Helsingissä?
-Milloin mitkäkin. Hennes & Mauritz on ehkä se ykkösmesta. Sieltä ne lauantaidiskon asut yleensä tulee haettua viime tipassa.. Heh! Yleensä sellanen putiikki, josta saa kivoja vaatteita suhteellisen halvalla, koska sitä rahhaa ei nyt niin paljon ole.

Parhaat shoppailuvinkkisi?
-No oon niin huono tällaisissa! Löytöjä voi tehdä niin monesta paikasta. Itse olen löytänyt tieni Seppälän Outlettiin. Välillä käy hyvä tuuri ja sieltä lähteekin sitten miljoona paitaa ja miljoona takkia ja parit housut, ja hintaa yhteensä saattaa olla 20 euroa. Käykää ihmeessä tsekettää!

Kevään MUST-tuote?
-Ehottomasti liukuvärjätty tukka ja denimkiilakorkkarit! Biancosta saa sellasia + siihen yhdistettynä kukkamekko. Bueno!

-Tyylivinkkisi?
Värejävärejääää yhdistelkää ja hullutelkaa asukokonaisuuksien kanssa!

Paras baari?
Tavastia!

Jeps pallerot. Tiedän, että tämän blogin aihealueeksi on määritelty tyyli. Siltikin minun on pakko kertoa allaolevasta tuoteuutuudesta.

Kyseessä on Kiplingin William&Kate-avaimenperä. Apinoihin on kaiverrettu (STD, save the date ei sukupuolitauti) hääpäivä 29.4.2011. Tiedotteen mukaan avainrengas on täydellinen muisto kaikille kuninkaallisten faneille. Hmmm....
Perää myy Kiplingin nettikauppa ja se maksaa 18,90 euroa. Hyvä puoli on, että perää myydään rajoitetusti.

Apinoista banaaneihin. Eiku laivaan.

Kahden vuoden päästä valmistuvan uuden Viking-laivan kaikki julkiset tilat, eli ravintolat, kaupat ja klubit, sisustaa muun muassa Chez Dominique -ravintolan duunannut ja kaupungin parhaaksi sisustajaksi City-lehdessä valittu dSign Vertti Kivi. Laiva tulee liikennöimään Turku-Tukholma-reitillä.

Sörkän Kurvi on aina ollut sellainen paikka, joka on hämmentänyt mua kerta toisensa jälkeen.
Hesari myös. Muutamat tuttuni asuvat aivan Kurvin läheisyydessä, joten sielläpäin tulee käytyä joskus. Muun muassa veljeni on väittänyt, ettei siellä mitään ole koskaan.
Itse olen ollut eri mieltä, ehkä vähän liian kärkkäästikin.

Tapasimme tänään ystäväni Annan kanssa Hämeentien Cafe Picnikin edessä aamulla.
En voinut olla kiinnittämättä asiakaskuntaan huomiotani. Puolet asiakkaista oli selkeästi jonkin sortin päihdekäyttäjiä. Keskustelua käydään siitä, kuka on kuinkakin paljon viinaa velkaa ja kellekin. Lisäksi lasketaan kuinka paljon rahaa saadaan kokoon yhteensä, ja mitä sillä voisi ostaa. Mietin, että miksei tämä porukka käy töissä niin kuin esimerkiksi mä.
En myöskään voi unohtaa sitä seikkaa, että muun muassa mun verorahoilla siellä nyt sitten hengaillaan päivästä, kuukaudesta ja vuodesta toiseen.
Ei siellä mitään ongelmia kuitenkaan ollut, tunnelma oli hyvä.

Aamupalalta lähdemme Vaasanaukiolle metrotunnelin kautta. Kyllä siellä se sama porukka hengaa aamusta iltaan. Ihan kuin jotain kauppaa tehtäisiin.
En tiedä, että asuvatko alueella vai tulevatko kauempaa.
Haluaisin kysyä joltakin, että mitä te täällä teette ja miksi. En luonnollisestikaan uskalla mennä kysymään moista keneltäkään. Koska mitähän vittua se mulle kuuluisikaan?

Lähdemme kohti Hesarin Alkoa. Seiskoskelemme Alkon edessä hetken aikaa. Pahin “ruuhka” on ilmeisesti ohi. Kyllä porukka oikeasti jonottaa joskus aamuisin Hesarin Alkoon ennen yhdeksää. Viina on viisasten juoma. Alkosta tulee hoikka kolmekymppinen mies, joka on ehtinyt korkata kaljansa jo myymälän puolella. Mies ottaa helkkarin ison kulauksen Alkon portailla, vilkaisee meitä kohti ja kysyy: "Mitäs te siinä seisotte?"
Vastaan, että ajateltiin kohta mennä Alkoon. Mies nyökkää ja hymyilee meille hyväksyvästi.
Hampaaton sälli lähtee syvemmälle Hesarin viidakkoon, ja me astelemme Alkoon.

Alkossa kahta Breezeriä ostamassa joudun luonnollisesti näyttämään paperini. En tiedä, mitä nuori naismyyjä ajattelee siitä, että kaksi nuorta naista tulee ennen kello 12.00 ostamaan alkoholia. Uskon, että myyjä on nähnyt vähän oudompiakin juttuja.

Otamme Breezerit ja käännymme Kustaankadulle. Missä on pullonkorkinavain? No ei missään. Ei ole tapana kantaa mukana, koska tapanani ei myöskään ole juoda alkoholia kuin joskus viikonloppuisin. Kyllä kadulla keinot keksii. Pullo aukeaa mukavasti ikkunanlautaa vasten, ja näin alkaa päivämme! Istuskelemme auringon lämmittäessä, kun joku tyyppi tulee kysymään, että onko toi jotain uutta juomaa? Vastaamme, että ihan Breezereitä nämä ovat.
Mies katsoo mielenkiintoisen oloisena pulloja ja lähtee pois.

Meillä on yllättävän hauskaa. Kukaan ei kiinnitä meihin erikoisemmin huomiota.
Olisiko meillä parempaa tekemistä? No olisi varmaankin. Itse olin ollut edellisenä päivänä iltakymmeneen asti duunissa, ja ystäväni Anna on menossa retkemme jälkeen töihin, Stockmannille.

Kävelemme seuraavaksi takaisin Hesarille. Kaksi kolikoista tappelavaa nuorukaista juomineen kävelee ohitsemme. Tylsää. Kerjäläisiä. LIDL avataan torstaina Kurviin, se on hyvä tietää. Apteekin kautta menemme paikalliseen pubiin, joka houkuttelee meidät sisään nimellään!
Kurvitar.
Kun astumme sisään paikalliseen juoppolaan, niin vakkariasikasryhmä toivottaa meidät lämpimästi tervetulleiksi. Intialainen omistaja on erittäin ystävällinen ja saamme kahvit ja teet puoli-ilmaiseksi. Istumme alas, muttemme ole kauaa yksin – 70-vuotias Sean Conneryn veljeksi itseään kutsuva herrasmies kysyy, josko voisi liittyä seuraan.
Vastaan, että mikä ettei ja että painahan puuta.
Mies ilahtuu kovasti ja istuu alas. Ja siitä alkaa sitten jumalaisen viihdyttävä parituntinen.
Saamme kuulla, että miehen lempimaa on Mongolia, ja että hän on asunut Kurvissa jo kolme vuosikymmentä. Ongelmia ei ole. Kapakkatappeluita joskus, mutta muuten paikka on Helsingin paras!
Eräs toinen vanhempi mies haluaa liittyä seuraan ja tulee kehumaan tatuointejani. Sean Conneryn veli häätää miehen pois. “Kerrankin kun mulla on naisseuraa, niin älä sinä perkele tule tähän nyt!”
Miehellä on paljon tarinoita elämänsä varrelta, ja niitä hän myös kertoo mielellään, ja me myös kuuntelemme mielellämme. Naurua riittää kaikille kolmelle pariksi tunniksi.
Hän kertoo, että paikalliset juopot eivät anna nistien hengailla seudulla. “Narkkarit menevät muualle, laitakaupungille. Ei me niitä tänne päästetä.” En tiedä, kuinka luotettava lähde tämä Sean Conneryn veli on, mutta pääasia, että hän viihtyy ja että muut viihtyvät.

Tulee hyvästien paikka. Mies toivottaa meidät jatkossakin tervetulleiksi.
Menemme kauppaan, minkä jälkeen Anna lähtee töihin ja mä hyppään bussiin.
Retki on pulkassa ja olen hyvällä mielellä. Alan uskoa, että riitelykumppanini saa sittenkin myytyä parhaillaan remontissa olevan yksiönsä Hesarilla. http://hesanhelmeksi.blogspot.com/
Alan myös oikeastaan lämmetä hieman Kurville. Siinä oli oma jännittävä fiiliksensä.

Tässä on taas vitunmoinen viikonloppu takana. Olen ollut kuumeessa duunissa, ja sitten mikä pahinta; kävin Onnelassa. Onnela ei sinällään ole mikään syntien synnyinpesä, mutta pakko sanoa, että mesta oli täynnä keravalaisia juntteja, ja eräskin tuli tanssilattialla kysymään, josko antaisin pillua. Siis ihan vaan, että: “annakko pillua?”. Todennäköisyys sille, että tyyppi "sitä" tulee tuolla tekniikalla joltakin saamaan, on aika pieni, mutta silti joka viikonloppu joku voittaa lotossa.

Syntien synnyinpesä on mun duunipaikka. Kävin hakemassa legendaarista jauhelihapitsaa viereisestä pizzeriasta, kun huomasin JEESUS-lappuset ulko-oven edessä. Jos Räsäseen on uskominen, niin onhan se homous syntistä. Muuten työpäivä oli ihan OK. Seurasin reaaliajassa Japanin tilannetta, luin kilometrikaupalla Tšetšenian sodasta, opin uusia termejä, tajusin, että Kongon demokraattinen tasavalta on ihan eri maa kuin Kongon tasavalta ja sain tietää, minkä lääkkeen ja alkoholin yhteisyliannostukseen Jimi Hendrix kuolikaan.

Duunien ja Onnelan lisäksi olen ollut todistamassa erään ystäväni eroa ja toisen ystäväni motimutkaista suhdetta. Eikä “omassanikaan” ole kehumista. En oikeastaan seurustele, mutta sitten toisaalta elän kuin seurustelisin – erään kanssa. En harrasta irtosuhteita, enkä etsi ketään. En ole kuitenkaan tyytyväinen, mutten osaa, enkä halua tehdä asian hyväksi mitään.

Eilen oli taas sitten normaaliin tapaan perus lauantai-ilta.
Jääkaappivittuilusta riitelyyn. Mikä helkkarin jääkaappivittuilu? Jääkaappivittuilu on sitä, että arvostellaan kumppanin jääkaapin sisältöä, sen kuntoa, pilaantuneiden tuotteiden määrää ja niin edelleen. Sitten mikä itselläni ainakin lisää riitaan potkua persuksille, on jääkaapissa olevat nuuskapurkit. Ja näin on soppa valmis! Ja todellakin myönnän, että olen vähintään 50-prosenttisesti syypää siihen, miksi ilta meno niin kuin kaikki aikaisemmatkin. Olen niin tottunut, etten enää edes näe, miten huvittavan näköistä koko homma on. Mitäs jos sitä salakuvattaisiin, ja sitten sitä näytettäisiin muulle maailmalle? Se olisi vähintäänkin kunnon komediaa.
Osaan kyllä myöntää sekä havaita, ettei kaikki ole niin kuin pitäisi, mutten osaa olla riittävän vahva muuttamaan tilannetta tai lähtemään pois.

Mietinkin, että kuinka kauan pitää olla huonossa parisuhteessa, kunnes se vaan on liikaa, ja sitten sitä oppii ja lähtee? Tai koskaanhan sitä ei opi. Olen ollut samassa tilanteessa aikaisemminkin, mutta eri ihmisten kanssa. Samassa tilanteessa ovat olleet lukuisat tuttuni, hyvät ystäväni sekä vanhempani. Tämä on siis joku kansansairaus, hyvin yleinen sellainen.
En kuitenkaan tahtoisi kutsua itseäni riippuvaiseksi. Olinhan juuri yksin kuukauden Thaimaassa, kaipaatta ketään tai mitään. Ja lähtisin vaikka heti uudestaan. En kylläkään Thaimaahan.

Näin eilen exääni yllättäen, ja muisteltiin bussipysäkillä ja bussissa värikästä suhdettamme. On hienoa, että voimme olla edelleen ystäviä, ja kaiken lisäksi naureskella menneisyydelle.
Muistin, kuinka kerran suutuspäissäni en päästänyt exää kotiini, vaan laitoin kirjeitä ikkunasta aamuneljältä. Kuudennesta kerroksesta, Helsingin Kampissa.
Tai se kerta, kun exäni nukkui pommiin syntymäpäivänäni, ja jätti tulematta aamulla luokseni. Mökötin koko päivän Eirassa Ikuisen tulen luona, enkä todellakaan hyötynyt mököttämisestäkään mitään.

Takaisin nykyisyyteen. Tähän viikkoon on tosiaankin mahtunut kukkakimppuja ja rakkauden osoitus-kortteja – puolin ja toisin. Myös iloa, naurua, leffailtoja ja toisen kainalossa nukkumista. Mutta jos positiivisen "tilan" vastapainona on negatiivista, ja vähintäänkin se 50/50, niin onko lasi silloin puoliksi täynnä vai puoliksi tyhjä?

Tiedä ja mene, ja kun tiedät, niin kerro se mulle ja muille!

Olen päässyt viimein siihen tilanteeseen, että kykenen kirjoittamaan tänne, eli aloittamaan bloggailun.
Viime maanantaina olisi pitänyt aloittaa, mutta taisinpa viime maanantaina istua, maata ja seistä laivassa bussissa ja lentokoneessa - Thaimaassa.
Nyt tässä on sitten mennyt viikko matkan jälkeisen masennuksen taltuttamiseen, ja olihan toi viikonloppukin sen verran raskas kaikkine Pacifique-bileineen, ettei viikko ole ihan vielä hahmottunut kokonaisuudessaan.

Heräsin esimieheni soittoon tänään, ja ensimmäinen lause oli, että haluanko tienata enemmän rahaa? Niin, että haluanko lisää duunia. Oikeastaan en haluaisi, mutta lupauduinpa sitten olemaan lähes koko viikon ahkerasti töissä. Lähdin töihin sen verran vauhdilla, että potkaisin ulko-oveni kiinni suutuspäissäni.. No lukon alapuolella oleva metallinen "hässäkkä" putoa pärähti rappukäytävän lattialle, ja toinen puoli hässäkästä lennähti iloisesti kämppääni. Eli paskoin siis ovenikin tänään.

Ja vähän sitten jotain mustakin...
Eli mä olen Laura. 21-vuotias. Asun Helsingissä. Kirjoitan blogia myös http://fuckfash.blogspot.com -sivustolla ja sen lisäksi kirjoitan erääseen lehteen, mutta siitä lisää myöhemmin - ehkä.
Kirjoittamisen lisäksi mä teen (parhaillaan) myös ihan tavallista palkkaduunia. Tai jos tätäkään duunia voi tavalliseksi kutsua, mutta siitäkin ehkä lisää joskus myöhemmin.

Ja mitä tulee Cityn blogini sisältämään jatkossa? En suoraan sanottuna tiedä vielä.
Mua pyydettiin bloggailemaan Citylle jo kuukausia sitten, mutta koska "toimeliaana" ihmisenä en osannut sanoa asiaan juuta enkä jaata, niin homma lähtee käyntiin vasta nyt.
Ja onhan täällä kirjoittaminen nyt helkkarinmoinen kunnia, ihan myös siksikin, että Kalinaisen Hennakin kirjoittelee tänne. Meriitti suorastaan.
Kirjoitan mitä mieleen juolahtaa Motherfuckin' Fashionissa, vaikkakin sen haluaisin mieltää tyyliblogiksi. Viime aikoina se on ollut enemmänkin matkablogi.Blogini siis muovautuu ja kulkee elämäni mukana siinä missä kirjoittaja itsekin.
Tänne mä haluaisin kuitenkin kirjoittaa jostain muustakin kuin jonninjoutavista ja uusista kengistä.
Sen voin kuitenkin luvata, että suoria sanoja, vitutuksen ja ilon jakamista ja hauskoja kommelluksia on luvassa!

Myös toivoa saa, ja pitääkin.

Adios!

No niin. Nyt sitten kaahailemaan Guccilla.
Tyylikkään suloisesta retroauto (born in the 50's) Fiat 500:sta tulee kesällä erikoismalli 500 by Gucci. Auto juhlii Italian yhdistymistä (kuten muistatte hissan tunnilta 150 vuotta sitten) ja Guccin 90 vuotta.
Auto esiteltiin Milanon muotiviikoilla ja parhaillaan se on pällisteltävänä Geneven kansainvälisessä autonäyttelyssä.

500 by Gucci on saatavilla mustana tai valkoisena. Molemmissa on kyljissä Guccin (vauhti)raidat punainen ja vihreä (raita myös istuimessa ja vaihdekepissä). Mustassa on mustavalkoinen sisustus, valkoisessa on mustaa, norsunluun väriä ja satiinikromattuja yksityiskohtia. Luvassa on myös retrovanteet Guccin logolla. 1,4-litraisen moottorin mallissa on vihreät jarrusatulat. Ja tietenkin lisävarusteena saa ostaa Guccin kenkiä, laukkuja, verkkareita, aurinkolaseja...

Viime vuonna Fiat 500:sta oli kaupan Diesel-versio, jossa penkit olivat verholtu denimillä.
Minulla on näihin brändien ristisiitoksiin vähän kaksijakoinen suhde. Jos joku on klassikko, eikö sen voi antaa olla? Pidän Guccin laukuista (erityisesti Jackie O.) ja Fiat 500:sta. Pitääkö ne yhdistää? Mitä mieltä te olette? Ja ei, vastaajien kesken ei todellakaan arvota autoa. Mutta hyvää mieltä voin arpoa.