Tyyli

Näytetään kirjoitukset huhtikuulta 2013.

Takaisin koulun penkille?  8

Kiitos että olette vierailleet tämän tyngän blogissa ja antaneet kommenttia. Palautetta on aina positiivista saada ja pyrin aina vastaamaan niihin mahdollisimman pian :)

Kävin tänään pääsykokeissa. Siitä on jo pitkä aika kun olen pääsykoepöydässä istunut.

Luulin että se tuntuisi kuin leikiltä kohta jo 8-vuoden työssä käynnin jälkeen, mutta ei. Se sama ahdistus ja ärsytys iski samalla sekunnilla kun istuin luentosalin tuoliin ja sain kokeen eteeni. Katsotaan miten kävi :)

Aamulla kun aurinko paistoi kirkkaana taivaalta, kaivoin juuri Vilalta ostamani kukkakuosi-farkkulegginsit esiin ja puin ne päälleni. Ajattelin että nyt olisi jo sopiva aikaa hillua ne päällä. Housut ovat 7/8 mittaiset, mutta mulle ylläri ylläri, liian pitkät! Ihanan joustavat ja miellyttävät jalassa. Yläosaksi kaivoin kaapista vanhemman Selectedin farkkupaidan, mikä on suunniteltu tarkoituksella juoponnappiin. Sopii siis täydellisesti minulle. Takki on jo useamman vuoden vanha Zaran nahkatakki, mistä en varmaan luovu vasta kun se hajoaa käsiin. Maksanut itsensä takaisin jo useaan otteeseen! Viimeisenä ennen kuin astuin ovesta ulos, heitin kaulaani Selectedin puuvillakaulaliinan. Sopii tilanteeseen kuin tilanteeseen.

Näillä mennään pääsykokeisiin.

Rakkain terveisin: Annu


Minä pähkinänkuoressa  12

Voisin kertoa vähän kuka tämä 'ihmistynkä' on ja mitä se täällä bloggaa.

Elikä olen Annu, niinkuin jo sivulla näkyy. Olen tyyliltäni melko boheemi omanlaidan kulkija. Saan inspiraationi muista blogeista, kadulla vastaantulevilta ihmisiltä, töistä, ystävistä, lehdistä, oikeestaan ihan mistä vain. Minut näkee useimmin melko maskuliinisessa, mutta naisellisessa pukeutumisessa. jonain päivänä kuljen mustat pillifarkut ja maiharit jalassa, nahkatakki päällä. Joku muu päivä saatan kävellä vastaan kukkamekossa korkokenkineen ja kiharoine hiuksineen. En osaa lokeroida tyyliäni juuri mihinkää. Sen osaan kertoa että päälläni ei ole koskaan näkynyt mitään konservatiivista. Ehkä mieluisat shoppailu/kuolaus mestani kertovat sen paremmin. Weekend, JC, Monki, Selected, Diesel, GT, Garlings, Zara, Object...

Rakastan tämän hetkistä työtäni. Siinä saan suunnitella, toteuttaa itseäni ja olla kokoajan äänessä. Ja sitä ääntähän ei tästä Pohojanmaan likasta puutu. Eräs leikkimielinen stipendi minkä joskus vanhassa koulussani sain kuvastaa mua aika hyvin "ei näy, mutta kuuluu". Minulla on myös todettu lukihäiriö mikä onki koomista että kirjoitan blogia. Siitä siis saa kuittailla, en suutu, tiedostan tämän kyllä :)

Tässä blogissa tulet pääsemään lähemmäksi mun matkaa muodin parissa. Kerron shoppailuistani, löydöistäni ja uusista tyyli vinkeistä. Yleensä käteen ylettyy ensimmäisenä uusi rakkaani iPhone5 jolla napsin kuvia, jollei kunnon kamerani ole mukana.

Tässä siis muutama kuva mitä tyylini pitää sisällään

Rakkain terveisin: Annu