Nestearska ajattelee

Näytetään kirjoitukset elokuulta 2007.

voulez-vous?  3

Kuunneltiin abbaa kun ajettiin iskän kanssa kotiin tänään illalla. Tai se ajoi, minä matkustin.

Viikonloppu oli jokseenkin mukava. Perjantaina taidetta, paljon ihmisiä. Olin vaan turhan väsynyt ja oli paksu olo. Strange fruit oli ehdottoman hieno. Jopa ne harjoitukset, jotka nähtiin. Ei jassa analysoida enempää... Ja johan mä niistä taisin täällä mainitakin. Joten se siitä.

Värjäsin hiukset - tummat taasen, kuten vuoden nyt olleetkin. Raitoja ei enää oikeastaan erota. Pistin niihin tummanpunaista, mutta mun raidoitustaitoni eivät ole kovin kummoiset. Eikä se ollut tarkoituskaan. Kunhan vaan hieman peittyivät. Ehdin just kuivata hiukset ja järjestää ne johonkin malliin, kun piti jo kipittää viereiseen rappuun.

Miksi sinne? No siksi, että pääsin katsomaan uutta kämppää :) Tai tulevaa sellaista. Oikein kiva oli :) Laminaattilattiat, keittiö ja kylppäri siisti ja hyvässä kunnossa. Kaikesta tästä huolimatta tuli hetkeksi sellainen olo, että olenkohan tehnyt oikean ratkaisun, kun muutan Helsinkiin takaisin. Rahaa menee 433 euroa kuussa asumiseen ja vesimaksuun. Hämeessä olisi varmaan ollut edullisempia asuntoja. Ja säästyisi junalippurahat, kun nyt sitten kerran viikossa kuljen tätä väliä.

No. Eiköhän se nyt sitten selviä tässä syksyn aikana. Hope so.



kaksi päivää  1

Tekee pahaa. Olen mä kuitenkin syönyt ihan normisti. Ja en mitään outoa. Pariin päivään enkä sitä ennenkään. Weird.

Keväällä oli pitkään samanlaista oloa. Ehkä tää on sitten sitä wannabe-stressiä taasen. Viidestä oppilaasta kolme on vastanneet, kahdelta odotan vastausta edelleen. Huomenna saa sitten soitella niille. Kiva. Yhden numeroa mulla ei edelleenkään ole, koskapa kollega ei sitä ole mulle vielä lähettänyt. Ärsyttää odotella.

Ja kaihertaa se sivusuunmennyttyö. Olisin halunnut päästä asumaan siinä puutalossa. Snif.

Se siitä. Tältä päivältä nääs :) Kirja kutsuu ja taiteiden yö huomenna.






oravakilleri  1

Mää oon kamala ihminen =( =( =( Ajoin rauhassa kotiin päin kissa kyydissä. Kas vaan, tuolla loikkii orava tien vieressä. Ei helvetti, se tulee tielle!!! (Tietenkin se tuli tielle, se on oravien laki.) ....se jäi alle...

Eka kerta kun ajoin minkään elävän päälle. Myönnettäköön, että ajoin läheiselle pysäkille ja mietin, pitäisikö mennä siirtämään raato tien sivuun. Ei vaan ollut mitään, millä siirtää se, joten jatkoin matkaa. Toissapäivänä näin samoilla paikkeilla kuolleen oravan myös, mutta se oli ilmeisesti joutunut auton töytäisemäksi tms. Ei ollut liiskana, kuten mun uhriksi joutunut :(

Snif. Kurren muistolle.

***

Olin kovin tehokas ennen äksidenttiä. Vein veljen töihin, siitä suoraan eläinlääkäriin kissan kera. Kävin matkalla vielä automaatilla hakemassa rahaa, vaikka muistelin, että siinä lafkassa käy elektrooni. Kisu aloitti huutamisen autossa vasta kun veli oli jäänyt kyydistä. Kävi sääliksi pientä, kun kuulosti niin surkealta. Tosin niinhän se aina autossa.

Lääkäri oli mukava, sama joka vuosi sitten leikkasi tuon. Tarkasti silmät ja korvat ja koko kisun kropan - kunnossa on. Kun kuumemittari otettiin esille, toin esille faktan, että kissani ei ole kertaakaan antanut mitata lämpöä xD Sähisi nytkin, vaikka mittaria vaan kosketti vähän. Eli lämpö jätettiin mittaamatta - terve kissa se on, kuului toteamus. Rokotuspiikki ei aiheuttanut minkäänlaista sähinää tai sihinää, edes inahdusta. Siitä olin aika ylpeä :)

Näyteraksupussi mukaan ja paperit sun muut. Viiskymppiä, kiitos.

Lääkäristä ajettiin hölmöä kautta Turenkiin ja vein erään soittimen sekä avaimen sinne erääseen toimistoon. Meinasin mennä kylläkin palotoimistoon, joka sijaitsi kyseisen toimiston kanssa samassa rakennuksessa. Pihalla oli tietenkin yksi kpl oikein hyvännäköisiä palomiehiä, tankkasi säiliöautoa tms. (Veikkaus vaan.) Kipitin nolona oikealle ovelle sitten... Poislähtiessä piti vielä vähän kuolata sitä tyyppiä 8)

Nyt pitäisi vielä suorittaa erään kirjeen lähetys kirjattuna. Kissa jääköön kotivahdiksi ja mä menen postiin. Morjens.