Nestearska ajattelee

Näytetään kirjoitukset elokuulta 2007.

lisää toimeliaisuutta  1

Eilen sain päähäni, että tahdon tehdä ruokaa. Menin kauppaan ja toimitin asioita. Näiden asioiden ansiosta tein sitten broileripiirakan ja tonnikalapiirakan. Onnistuivatkin ihan kohtalaisesti. Vähän jopa söinkin niitä. Toivottavasti muu asujaimisto syö loput, koskapa mun ei tee enää mieli. Halusin vaan TEHDÄ jotain.

Tänään ilmottauduin avoimeen yliopistoon lukemaan kotimaisen kirjallisuuden perusopintoja. Saan maksuapua siihen hommaan, mikä helpotti päätöksen tekoa. Yhtenä keväänä pyrin jopa kyseiseen aineeseen üliopistoon - en päässyt. Nyt sitten katsomaan, millaista se loppujen lopuksi on. Ainakin klassikot-kurssille pitää lukea 14 plus 18 kirjaa. Eli aika monta. Osa kyllä luettu jo aiemmin... Ihanaa, hyvä syy lukea :):):)

Hyvä puoli on myös se, että luennot järjestetään suht lähellä tulevaa kämppää. Ei tarvi olla julkisissa kulkuneuvoissa kiinni. Kävellen piäsöö. Tentit jännittää jo nyt. Mutta on niistä ennenkin päästy läpi.

Ilmoittautumisen lisäksi varasin kisulle huomiseksi lääkärin. Perustarkastus ja rokotus. Ei hajuakaan kustannuksista, mutta ei sen väliä. Vähän jännittää, kuinka kovaa se rääkäisee piikin takia. Pienenä ei päästänyt inahdustakaan. Sen jälkeen vaan mitä lääkärissä on käyty, ei ole antanut kertaakaan mitata kuumetta pepusta. Ja verikoetta otettaessa piti pistää kuonokoppa ja hakea riskimpi ihminen pitelemään, kun itse en saanut kunnolla otetta. Silti piti järkyttävää meteliä. Murisi ja karjui.

Vastailin sähköposteihinkin. Yksi niistä tullut jo kk sitten... Hyi mua. No. Nyt sekin hoidettu.


ihan kun elokuvissa  5

Perjantaina olin kaverin kanssa Kellariteatterissa katsomassa yksinäytöksistä esitystä nimeltä Karhu. Tykkäsin. Show'n päätyttyä kaveri jutteli soittajille, minä seisoskelin vieressä.

Yhtäkkiä ohi kävelee nuori mies, joka pysähtyy ja sanoo mulle: "Ollaanko me tavattu jossain? Musta tuntuu ihan siltä." Mulla on yleensä hyvä kasvomuisti, mutta nämä kasvot ei sytyttäneet muistia. Muuten kyllä 8) *tsihihi* Miekkonen oli sitä mieltä, että olemme tavanneet. Minä päädyin tulokseen ehkä.

Kaikkea sitä sattuu ja tapahtuu.




koin herätyksen  1

Eli silmäni avautuivat klo 9.10 ja pohdin, että jotain pitää varmaan taas pakatakin, vaikka vaan yhden yön olen reissussa. Veli jonka kyydissä olin menossa keskustaan, nukkui autuaasti. Ja jos en olisi herättänyt, olisi nukkunut nätisti pommiin töistä :D Päivän hyvä työ tehty.

Keskustassa ostin nätit pistokkaat. Nahkaiset ja vähän korkoakin. Puolustelua: ne oli 50 prosentin alennuksessa... Ja adduissa ei voi mennä teatteriin, eihän? Varsinkaan, jos laittaa hameen :D Sitäpaitsi kävelin reippaasti keskustasta asemalle. Niih. Helsinkiin asti en jaksanut kävellä, juna hoiti sen siirtymätaipaleen.

Ulkona on sopiva keli mihin vaan. Lämmin, mutta tuulee. Ei sadepilviä näkyvissä. Sopiva esimerkiksi siihen, että kohta vaihdan vaatteet ja soitan kaverille, kunhan saan itseni ovesta ulos.

Olen vaihteeksi oikein hyvällä tuulella :) Tosin jännittää veljen puolesta se ranskan koe. Tekisi mieli sanoa, että mitäs ei lukenut kesän aikana. Mutta luki se nyt tän viimeisen viikon aika hyvin. Pohjat ei vaan ole kovin kummoiset... Pääsisi edes läpi, niin mä olisin tyytyväinen ja ilmeisesti hän itsekin. *peukut pystyssä*

Nut kone sulki.



suorittamista  1

Koko elämä taas sitä, ettei ole sisältöä jos ei suorita jotain. Pitää olla tekemistä. Hohhoi.

No. Soitin työkkäriin - pitää kinuta kirjallinen työsopimus ja käydä näyttämässä. Kiva sinänsä, kun tällä ainokaisella työpaikallani ei niitä yleensä tehdä =/ Ehkä ne suostuu, kun oikein nätisti pyydän. Samaisesta sopimuksesta on sitten lähetettävä kopio sinne kassaan. Jonne muuten soitin myös, hyvä minä!!! Kysyin kaikki tyhmätkin kysymykset siitä lomakkeesta. Ensi maanantaina voin pistää sen postiin. Kun nyt sit muistais kaikki liitteet.

Eli vielä pitää soittaa sinne yhteen Entiseen työpaikkaan. Ehkä inhottavin homma.


to do-list  1

Piti soittaa opettajien työttömyyskassaan ja vähän kysellä tyhmiä, osatakseni täyttää sen hakemuksen oikein. Kas kas, heillä on puhelinpalvelua heinä-elokuussa vain maanantaisin ja torstaisin. Soitan siis huomenna.

Ja tähän väliin tuli sopivasti tämänpäiväinen pääsykokeen pitäminen eräälle lapsukaiselle. Saan siitä 2 tunnin palkan ja matkakorvaukset. Tämä pitää sitten ilmoittaa työkkäriin ja tuonne kassaan. Kun työn piti alkaa vasta 30. päivä eikä vielä... No joo. Kaikki selviää, eikö?

Pääsy-eli-valintakoe meni ihan ok. Joka paikassa vaan on eri systeemit ja oli vähän epävarma olo laulattaessa. Mutta päätettiin, että lapsi pääsee mun oppilaaksi. Raukkapieni oli jännittänyt niin paljon, että oli päässyt itku kun meni takaisin vanhempiensa tykö. Mukavat vanhemmat, noin sivuhuomiona. Juteltiin jotain yleistä käytännöistä ja kysyin, josko ovat valmiita hankkimaan lapselle oman välineen. Kauheasti mulla olisi ollut jo asiaa, mutta parempi, että pääsivät ensin sulattelemaan pääsykoetta ja pääsemistä kotiin :)

Yhden vanhan työpaikan avain roikkuu edelleen mulla. Pitää huomenna soittaa sinne ja sopia, koska menen palauttamaan sen. Ja yhden välineen.

Mitäs muuta... Vuokranantajalle vien perjantaina sen takuutilipaperin.

Uaaaaaaaaaaaaaaaaaah. Äiti sanoi justiinsa, että näytän kaurapuurolta. Nice.



Vähennystä  5

Sitä on tapahtunut viime viikkoina mun cityilyyn. Harmittaa vähän, mut ei vaan tuu avattua konetta, kun kerrankin tekemistä... Kemijärvellähän sitä ei liikaa ollut. Poltin eilen olkapäät, niskan ja rintakehän - I love it!!! Aurinko on ihanaa.

Tänään oltiin piknikillä Tähtitorninmäellä. Siellä näimme sellaisia luontokappaleita kuin Luolien kasvatit ja Pissikset. Nämä ryhmittymät ajautuivat kiivaasehkoon sananvaihtoon. Meitä hieman nauratti. Sivustakatsojia siis.

Nyt tsekkaan keksustelmat ja sit kone sulki. Ehkä.