Nestearska ajattelee

Näytetään kirjoitukset syyskuulta 2007.

almost a week  1

Niin. Sen verran oltu nyt flunssassa. Samaan aikaan kuin vuosi sitten. Hassua sinänsä. Nuha menossa Ehkä kohta ohi, mutta puheääni on ihanan honottava. Parasta kuitenkin on yskä. Se kehittyi vähitellen, ja alkaa nyt olla lähellä huippuaan. Hengittäminen yskittää, puhuminen yskittää. Soittamisesta puhumattakaan.

Kissa ja aurinko herättivät puoli kymmeneltä. Oman herätyksen olin pistänyt kymmeneksi, joten ei kovin paha x)

Aiemmin viikolla puhelimitse mua tavoitteli entisen musiikkiopistoni apulaisrehtori. Siis sen paikan, jossa meikäläisen musiikillinen ns. ura alkoi. Jätti vastaajaan viestin, mutta ei kertonut mitä asiaa. Ärsyttävää. En ehtinyt soittaa takaisin. Eilen sitten soitti eka soitonopettajani. Hän sentään kertoi mistä kyse. Ei, töitä ei tarjottu. Sen sijaan olen taas missannut jotain muuta hienoa.

Jos opiskelisin vielä, olisin voinut mennä koesoittoon. Siitä koesoitosta valitaan solisteja Lahti Sinfonialle.

Ihan sillai snadisti harmittaa >=)



onnistui =)  1

Siis se työkkärikäynti. Tosin tuli lisää paperihommia. Ne avoimen yliopiston hommat pitää selvittää. Jos on alle 5 opintopistettä kuussa, opiskelu on sivutoimista. Tai jotenkin niin se meni. Ihme touhua sikäli, että avoin yliopisto on ihan eri juttu kun vaikka amk tai varsinainen yliopisto... Ja mä vielä maksan siitä. Onneksi on vaan yhden aineen perusopinnot menossa. Toisesta aineesta rankaistaisiin kuitenkin.

Ulkomaille ei saa lähteä arkena ilmoittamatta. Viikonloppuina saa.

Kunhan saan sen toiminimen perustettua, siitäkin on tehtävä selvitys. Tämän selvityksen, sekä sen jonka teen opiskeluista, tutkii toimikunta. Ja käsittelyaika toimikunnassa on 6-7 viikkoa ainakin.

Yippee....


harmittaa  1

Eilen luennolla muistin, että perskeles, munhan pitää käydä täällä Helsingin työkkärissä ilmoittautumassa. Ja mihinkäs mennessä se oli... Hmm... Joskus syyskuun puolivälin kieppeillä... Lappu tietenkin kotona jossain. No, ehkä se oli perjantai, kun 14. päivä kuulostaa sopivalta.

Tulin kotiin ja muistin etsiä lapun.

V***u.

Käytävä uusimassa 12.9. mennessä työnhaku. No enpä sitten muistanut ajoissa käydä. Menen ihan juurikin kohta sinne tiskille, josko vielä onnistuisi. Ei kai ne nyt voi olla niin tiukkapipoja. Tai sitten ne nimenomaan on ja kaikki menee taas solmuun ja sotkuun.

Ääh.





Listan tulokset  1

Pistorasiat plus kaksi puhelinpistoketta.
- Sähkömies tulossa käymään myöhemmin.

Naulakko?
- Heikko pysyvyys seinässä on saatettu vuokratädin tietoon.

Suihkutanko.
- Katso kohta Naulakko.

Verhotangot?
- Keittiöön saatiin jo verhotanko, omaan huoneeseeni ostan itse ja vien kuitin vuokratädille.

Ja kissa.
- Vuokratäti totesi: "Ai teilläkin on kissa." Hän ei siis antanut häätöä.