Nestearska ajattelee


Leffailua  1

Ykkösellä alkoi justiinsa Raid. Oiva Lohtander ja Juha Muje ovat oikein mainioissa rooleissa siinä, joten taidan katsoa taas kerran.

En syönyt ennen töitä, enkä tauollakaan. Join vettä pari lasia ja mukin teetä tai rooibosta se oli (vai miten se kirjoitetaan). Nyt oon ollu kotona vajaan tunnin ja syönyt kourallisen niitä pikkuporkkanoita. Dippasin créme fraîche mixiin, pippuri-paprika-sekoitus. Aika reippaasti tuntui suussa, joten pari viimeistä porgganaa söin sinällään. Edelleen on nälkä, mutta nuo auttoi pahimpaan. Teen tonnikalasalaatin kohta, kunhan ehdin.


sususunnuntai vol.2  3

Nousin puoli 11 eli ihan kohtalainen saavutus. Kohtalaisen kiva fiilis. Paino on tippunut pikkusen, eli hyvähyvä. Ehkä yöllinen dieettipapereiden selaus vaikutti %)

Mä haluaisin taas laulutunneille.

***

Meinas unohtua "live"-gilmore. Katoin dvd:ltä toista kautta ja hups, kello oli puoli kuusi. Mutta no harm done, näin yli puolet. Ihan kun elämä olisi näkemättä jäämiseen kaatunut. Hahhaa.

Helsingissä ja Espoossa on antiikinarvioimis-päiviä. Justiinsa tuli mainos. Jos menisi arvioituttamaan itsensä.

Harmaa päivä ulkona. Synkkää. Sopii sunnuntaihin.


v*tun vammapöksy  1

Uusi nimitys minulle itselleni.

***

Juttelen tänne itseni kanssa, kun ei ääneenkään viitsi. Tosin nyt on semmoinen olo, ettei ole mitään sanottavaa. Tai siis en keksi. Ja jos keksimällä pitää keksiä, niin on parempi olla hiljaksiin.

***

Hain netistä ammattiin liittyviä kuvia. Mukavan paljon löytyi ja prosessia voisi jatkaa loputtomiin. Jatkan sitten joskus.

Pannukakusta tuli jälleen maailman parasta. Söin kaksi palaa mansikkahillon kanssa. Reseptiä etsiessä löysin myös äidiltä kopioidut dieettilappuset. Josko pääsiäisen jälkeen kokeilisi. Mieli saattaa muuttua hyvinkin, mutta onhan se kiva taas suunnitella. Nyt olen kylläkin ihan tyytyväinen olemukseeni. Vaikka lukioaikaisissa balettimitoissa ei ollakaan.

Ai niin. Se yksi oppilas sitten ei halunnutkaan aloittaa tunteja. Arvasin.

Pannaria tehdessä kuuntelin pitkästä aikaa Egotrippiä. Tuli hirveän haikea olo. Niinkun se nyt ei valmiiksi olisi ollut. Kesäkuun 1. (vai oliko 6.) päivä tulee vuosi siitä, kun kaverin kanssa oltiin 6. linjalla niiden keikalla. Se oli hyvä... Pari biisiä iski muutenkin juuria myöten taas. Kemopetrol soi sekin. Ja Jamiroquai. Seven days in sunny June on vaan HYVÄ. Scandinavian Music Groupin sitä yhtä en viitsinyt kuunnella. Olisi käynyt kipeää. Vaikka mitään merkittävää ei viime kesänä tapahtunutkaan. Suhderintamalla siis. Lyhyitä pöhköilyjä lähinnä.

Stockalla avattu Elisan liittymä pitäisi sulkea. En vaan ole saanut aikaiseksi. Mistä sekin nyt sitten tuli mieleen. Ja pankissa pitää käydä, hoitamassa sen takuutilin rahat omalle tilille. Tai oma tilihän sekin on.

Kisu valui nojatuolista tohon sohvapöydän alle :) On se vaan lutuinen mussu. Välillä meinaa palaa käämit tauluihin liittyvän kurkottelun takia, mutta huomiotahan se vaan hakee. Eikä toiselle voi olla vihainen, kun tulee syliin ja kehrää :)

Jokohan kohta olisi uniaika? Ei vaan tunnu siltä.

***

Irc-gallerian aprillipila on hyvä. Sivusto myyty Ruotsiin xD

***

No nyt luovutan. Ainakin koneen suhteen. Menkööt sulki.

Unia odottelemaan.


Maailman paras pannukakku vol.2  1

Ohje siis löytyi. Tässä tulee.

5 dl maitoa
3 munaa
2,5 dl jauhoja
0,5 dl sokeria
0,5 tl suolaa
1 tl leivinjauhetta
50 g margariinia

Tee taikina normisti.
"Nostata" 30 min.
Paista +225°C n. 20 minuuttia.

Vink-vink. Omenaviipaleet sopivat tähän settiin hyvin. Helpointa vissiin latoa ne ensin ja kaataa taikina päälle. Hyvää tulee kumminkin. NAM.

Lisäyksiä:

Ripsauta joukkoon vähän kardemummaa ja vaniljasokeria. NAM.

Margariinin voipi sekoittaa sulatettuna taikinavaiheessa mukaan. Toinen vaihtoehto on kaataa taikina ilman margariinia pellille ja pudotella rasva nökösinä päälle. Sitten uuniin.



Lauantaita  1

Heräsin taas pari tuntia myöhemmin kuin olin suunnitellut. Hianoo tellu. Mutta ei tullut edes kiire :) Ja töissä olin sopivasti ajoissa. Oppilas tuli ajallaan also, pidimme hyvän tunnin ja mä jäin treenaamaan. Reilun tunnin olin. Yläkertaan tuli jotain kansalaisopiston väkeä, ei huvittanut sitten enää olla siellä. Kipitin kotiin päin ja kävin ass-marketin yläosaston ja sitten alaosaston kautta. Ostin keskikokoisen lasikulhon leipomishommia varten. Ei sille oikeasti olisi ollut tarvetta, mutta esineen ulkonäkö viehätti minua. Ruokapuolelta ostin kissanruokaa.

Kamala tuuli piristi loppukävelymatkan ja kotiin pääsin kaatumatta. Hieno saavutus sinänsä. Illalla tulisi Cast away, mutta en tiiä jaksanko katsoa. Muutenkin tulee töllötettyä ja möllötettyä. En eilen tehnyt sitä soppaa, joten se on nyt tuolla keittiössä valmistumassa. Mukavaa ruokaa. Sämpylöitäkin on.

Aurinko pilkistelee pilvien välistä ♥

Ruokailuseura olisi sangen mukavaa.



Aamupäivää ja päivää vol.3  1

Heräilin torkkupiipityksen säestyksellä muutaman kerran. Sitten nukuinkin pidemmän pätkän lisää ja nousin lopulta 11.15 - en siis kovin aikaisin. Ei huvittanut aiemmin, kun ikkunasta katsoessa näkyi LUMISADETTA.

Nyt näkyy onneksi auringonpaisteinen maisema. Eikä sitä lunta ehtinyt tulla kuin vähän.

Aamiainen on lasi kukaan-ei-arvaa-mitä ja kolme mustaa kapselia sekä yksi möllerin-tupla.

Työpäivä on extralyhyt - 12.30 alkaa ja 16.00 loppuu :D :D :D

Nyt siis sinne töihin.


GILMORE GILMORE GILMORE vol.2  1

This brings peace to my soul :D Tästä sarjasta ei voi tulla kuin hyvä mieli. Piste.

Aamullinen vitutus ei ole täysin poistunut. Kiroilunhalu on hieman vähentynyt kivasti menneen päivän johdosta, mutta. Mutta. En viitsi tähän kirjoittaa sitä, mikä eniten pännii. Yksi ihminen tietää, mutta se siitä. Kyllä mä kohta tajuan, ettei se asia kuulu mulle.

Mulla on taas jano. Friss kutsuu mua 8)

***

Nyt suljen koneeni. En kylläkään mene nukkumaan. Joskus sitten. Kun olen katsonut tarpeeksi monta jaksoa x)

*halaus*