Nestearska ajattelee

Hyvää Ruokaa  2

Anna-Leena Härkönen on kirjoittanut siis (kuten aiemminkin olen maininnut) ehkä parhaan keittokirjan ikinä. Sopan syvin olemus. Kyseisestä kirjasta toteutin eilen tämän reseptin ja söin kaiken. Olen ahne possu.

Fetapastapannu
(4 annosta)

3 dl kuviopastaa
250-300 gr jauhelihaa
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
1 tl oreganoa
1/2 tl mustapippuria
1 dl persiljaa (tuoretta)
1 paprika
200 gr fetajuustoa

Keitä pasta ja valuta se.

Ruskista sipulit ja suikaloitu paprika, lisää pannulle jauheliha ja jatka paistamista kunnes kaikki ainekset ovat kypsiä.

Mausta ja lisää hienonnettu persilja ja kuutioitu feta.

Sekoita varovasti ja hauduta korkeintaan viisi minuuttia, juuston ei ole tarkoitus sulaa velliksi.

Kauho pastan päälle.

Syö.



Lauantai-aamupäivä  2

Olo on edelleen ahdistunut. Mutta osittain olen jo alistunut kohtalooni TYHMYYDESTÄ.

Nousin kymmeneltä. Hyvä. Ruokin kissan. Nyt ruokin itseäni noilla viinirypäleillä. Pitäisi laittautua treenikuntoon. Eli hiukset jotenkin ojennukseen ja vaatteet päälle. Tunti ja 5 minuuttia aikaa mennä opistolle.

Miksei tänään paista aurinko? Ulkona on muuten ihan keväisehkön näköistä. Tosin vielä ei Tuoksu keväältä. Sen muistaa lapsuudestakin, kun sai eka kertaa laittaa lenkkarit jalkaan :) Ja pääsi pyöräilemään. Nyt harmittaa, kun en tuonut pyörää mukanani tänne. Haluan ajelemaan!!!

Mjoo. Nyt kone kiinni ja hommiin, että pääsen ajoissa paikalle.



ennen unia vol.2  1

Koko päivän tullut varmaan taas jauhettua yhtä ja samaa asiaa. Eli sitä kaupunkien välistä valintaa. Jos en ole puhunut siitä ääneen, olen kirjoittanut. Jos en ole kirjoittanut, olen ajatellut. Jos en ole ajatellut, asia on pyörinyt alitajunnassa. Luultavasti teen vaan päätöksen joku päivä tässä lähiaikoina ja sitten itken, kun kumminkin olisin halunnut sen toisen. Nojoo... Eihän nyt ole edes sanottua, että ylipäätään pääsisin opiskelemaan taas.

Kissemisse nukkuu. Täytyy herättää se, kun rupean iltatoimiin. Touhutkoon siinä samalla, niin väsyy siihen mennessä kun itse menen peittoihin. Tosin on ollut havaittavissa selvää matkaväsymystä. Olen eilen ja toissapäivänä aamulla saanut nukkua rauhassa :) Karvakasa on nukkunut jaloissa. Toivottavasti tänäänkin toimitaan siten.

Valjaat ja hihna unohtuivat Hämeeseen. Iskä pisti postiin ja tulivat eilen (siis tiistaina). Mukana oli vihreä turkispallo, se uusin lelu. Ja pari kivaa korttia, mun itseni lähetettäviksi :)

Kynnet on kasvaneet neitimittoihin. Voisihan ne vaikka viilata taas ja lakata. Leikkiä itse kokonaisuudessaan neitiä. Ehkä kumminkin parempi vaan leikata lyhyiksi. Ei häiritse pianoa soittaessakaan.

Kello on taas aika paljon. Suoritan koneen sammuttamisen, minkä jälkeen suuntaan vitamiinien luo ja iltapesulle. Tänään ei taida tulla puhelua.

Hyvää yötä.




pakkaamisesta  1

Mulle sanottiin, että sitä parempi, mitä enemmän saa illalla pakattua valmiiksi.

No pakkasinko?

En tietenkään.

Pelailin vaan lautapelejä ja tulin tänne sityyn töllistelemään. Väsyttää niin, että silmiä tahtoo särkeä. Alien-pallura leukapielestä ei ole hävinnyt.

Meen nyt hei petiin, ja toivottavasti nukahdan. Kenttäkuskit on vielä baarissa ja sitten niitä saa aamulla taas patistella hermostuneena. Vituttaa valmiiksi.

Toivottavasti kissa menee nätisti laukkuunsa. Ei ole kiva reissata sen kanssa, jos toinen on valmiiksi hermona.

Joo-o.


lööv is in ti eör  4

Broileripiiras (8-10 annosta)

Pohja:
100 g voita
1 muna
1 rkl kylmää vettä
2,5 dl vehnäjauhoja
0,5 tl suolaa

Täyte:
1 rkl voita tai öljyä
1 rs (n. 450 g) broilerisuikaleita
1 sipuli
3 valkosipulinkynttä
1 ps (300g) pakastettua paprikasekoitusta TAI
1 ps (450 g) wokvihanneksia
1 rkl yrttisekoitusta (esim. Herbes de Provence)
1 tl paprikajauhetta
1 tl suolaa
3 munaa
1 prk (200 g) kermaviiliä
1 dl maitoa/ruokakermaa

HUOM. Eiliseen merkintään selvityksenä, että tuo tai-sana jäi multa näkemättä. Ilmankos täytettä meinas olla runsaasti *nauraa kippurassa*

Valmistus:
- Sekoita pehmeään voihin muna ja vesi (mä melkein sulatin voin, sekottui paremmin). Lisää jauhot ja suola. Taputtele taikina voideltuun, halkaisijaltaan n. 27 sentin piirasvuokaan. Nosta vuoka jääkaappiin täytteen valmistamisen ajaksi.
- Kuumenna rasva paistokasarissa ja ruskista broilerinpalat kevyesti.
- Hienonna sipuli ja valkosipulinkynnet ja lisää pannulle lihan joukkoon.
- Kaada pannulle vihannekset sekä mausteet ja jatka paistamista, kunnes vihannekset ovat lämmenneet. Levitä täyte vuokaan.
- Riko munat kulhoon ja lisää kermaviili sekä maito/ruokakerma. Sekoita tasaiseksi ja kaada täytteen päälle.
- Paista 200 asteessa noin 30 minuuttia, kunnes täyte on hyytynyt ja pinta kauniisti ruskistunut.

Sydämiä joka puolella ja halauksia ja pus-nus-mus ja kaikkee. Luin kolme korttia ja ihanan kirjeen :) Laitoin magneetin jääkaapin oveen. Lähettäjälle kiitos *rutistus*

Eikä tänään tullut yhtään laskua :D

Nyt työkuntoon laittautuminen ja töihin lähtö.