Epätodellista

... kuukauden sisällä 2 työterveyden määräämää psykiatrin konsultaatiokäyntiä. Eilen tt-lääkärillä käynti, jolloin lääkäri pisti 3 viikon saikkulapun käteen - päätteeksi tästä vuodesta. Tänään sitten palaveri jossa luottamushlö, hr-päällikkö, lähiesimies ja minä.

Jutskattiin mun asiat vuoden alusta tähän asti. Ihan rauhallinen sessio, joskin meikällä taas kerran tirahti silmäkulmasta. Lopputulemana sovittiin että pidän saikkua huomisen ja seuraavan viikon, jonka lopulla otan lähiesimieheen yhteyden kertoakseni töihin paluustani tai saikun jatkamisestani. Paljon muutakin toki käsiteltiin. Myös se, että psykiatri sai käännytettyä mielialalääkkeiden aloittamiseen. Huoh.

Määrättiin kuitenkin pitämään pyjama-villasukkaviikko, joten tässä sitä noudatan. Villasukat löytyivät siitä mihin aamulla ne jätin... Kämppä on tautisen kylmä!

Hakuja takaisin kerrostalomaiseen asumiseen käynnissä, kun ei tätä kylmyyttä enää viidettä talvea kestä. Ja, hakuja myös työpaikkoihin, mutta jos 150 hakua olen laittanut, niin niistä 50 on palannut hylkärinä ja 100 ei ole kuitannut mitään. Se on tämä ikä. Luulisin?

... tämä piina. 8kk kulunut ja olen jo pudonnut tästä maailmasta. Menneellä viikolla iski todella sellainen outo tunne, että en enää ole täällä. Joskus ajoin tuttua reittiä, ja ykskaks huomasin ihmetteleväni missä olen. Aamuiset töihinlähdöt ovat mekaanisluonteisia heräämisestä lähtien. Tosin peiton alla tulee funtsittua kymmenisen minuuttia, että minä en halua, minä en jaksa, onko pakko. Sitten siitä nousee pakolla ja alkaa valmistautua - mennessä olo on kuin huppupäisen miehen saattelemana.

Pari viikkoa sitten tt-lääkäri kirjoitti 2 kerran psykiatrikäynnin; tämä konsultoisi mitkä toimenpiteet olisivat toimivimmat - psykoterapia tai työuupumuskuntoutusjakso. Tiistaiksi olen varannut ajan. Skeptinen fiilis jo ennen sitä... ei hyvä tunne? Meinaan, on uskottava siihen mitä haluaa, niin se ehkä toteutuu.Olen vaan huomannut koko tämän prosessoinnin aikana, että on tosi vaikeaa saada vastapuolta ymmärtämään kaiken vaikeuden syytä - enhän itsekään sitä tiedä. Paras vastapeluri olisi sellainen, joka tietäisi mitä työnkuvani oikeasti on ja mitä se edellyttää.

Ystävääni en enää halua rassata näillä murheilla, sillä hän on "vain" ihminen, ja toimii sen mukaan. Ts. jos avaudun hänelle asioistani, haluaa hän vastaavan määrän/ajan minun huomiotani omissa asioissaan. Mutta, kuten eilen hänelle suoraan sanoin, olen niin piipussa että jo omien asioideni purkaminen syö energiaa siinä määrin, että en jaksa olla korvana ja kommentaattorina hänen asioilleen.

Huomenaamulla taas - ja lähteminen on kuin mestuulle...