Epätodellista

Näytetään kirjoitukset tammikuulta 2017.

Olisko jatkettava kirjoittamista....  1

Nih. Tuli vaan mieleen kun tämä saitti tuolloin tällöin ponkaisee silmille - sattumaa vai tarkoituksellista? Onhan tuosta aikaa jo vierähtänytkin melkein kaksi vuotta, no, ainakin puolitoista. Monenmoista sähellystä mahtuu näihinkin kuukausiin.

Mm. muutto toiselle paikkakunnalle. Tarkoituksena oli työllistyä ja jatkaa eloa uusissa kuvioissa, uusissa ympyröissä ja uusien ystävien keskellä. Nyt jo reilun vuoden asunut täällä, ja kas vain: jälleen työttömänä. Ystäviä on, jotka eivät tosin ole omiani vaan tutun kautta tulleita. Selkeä ero asiassa...

Asuinympäristö on lähes ainoa jossa on onnistanut. Työttömyydestä on ainakin se etu, että voi laitella kämppää milloin huvittaa, tai olla laittamatta jos ei huvita. Nukkuakin kerkeää kaikki velkansa pois, niitähän riittää vuosikymmenien ajalta. Eihän 10h yössä ole liikaa?

Pyöreät lähestyvät, mutta ei niistä osaa olla huolissaan. 'Päivä vain ja hetki kerrallansa' on hyvä slogan. Mistään ei osaa olla huolissaan, elämä on yhtä ja samaa eli ei mitään. Tämäkin alivireisyys varmaan menee aikanaan ohi, joko täällä tai muualla, ehkä kotikaupungissa? Paluu sinne on yhä useammin mielessä, joskaan muuttaminen so. pakkaaminen, roudaaminen yms. saa valtaisan ahdistuksen aikaan. Eikä vain muuttaminen, vaan elämän jälleen uudelleenrakentaminen, sitä kun on viimeisen 10v aikana saanut tehdä turhan usein.

Mitä ihminen haluaa? Minä tiedän sen melko varmasti, mutta jaksaminen sen toteuttamiseksi on kortilla.