Epätodellista

Jo kolmas työpäivä saikkujen jälkeen. Sitähän se oli mitä muistin sen olevankin: hektistä puhelintyöskentelyä asiakkaiden (pikku)kiperien pulmien kanssa. Selän puolesta pärjää nyt paremmin kuin aiemmin, sillä kipunapilla on ihmeellinen teho. Puolen yön jälkeen otan yhden jolla pääsen töihin asti, siellä heti toisen jolla pärjään työpäivän loppuun. Kotona ei sitten mitään, sillä täällä voi touhuilla pienesti koko loppuillan ja pitää säryn loitolla.

Harjoitteluklinikalla (fysikaalisessa) olen nyt käynyt 4 kertaa. Maanantaina ja tänään hiukan epäilytti jatkamisen kannattavuus: muuan laite ottaa julmasti selän päälle. Juttelin minut katsoneen fysioterapeutin kanssa, ja sovittiin että menen hänen ohjaamaansa ryhmään parin viikon päästä. Voi miehellä olla sitten vaikea ulosanti! Ei millään malttaisi odottaa että hän saa ajatuksensa jäsennettyä sanoiksi asti.

Pe varasin ajan työterveyteen, samalle lääkärille joka määräsi tämän kipulääkkeen ja on sisätautierikoistunut. Ajattelin, että koska nikamat on nyt loppuun tutkittu ja hyviksi havaittu (tutkijoiden mielenkiinto lopahti), niin jospa sisäkaluista löytyisi syy tähän tilanteeseen. En halua luovuttaa näin vähällä. Kysymys on sentään omasta loppuelämästäni ja siitä, kuinka sen haluan elää. Mikäli haluamisesta on kysymys.

Niin. Luulin olevani vielä seuraavan viikon kotosalla, mut töihinpä on mentävä. Saikut ja kesälomat ovat menneet niin sekaisin, että ilmeisesti kaikki kesikset ovat yhä käyttämättä, ja on esinaisen kanssa mietittävä mihin ne sijoitettaisiin. Kivahan se on, että tiedossa on 4 vapaata viikkoa. Ja jos olisi löysää rahaa, painuisin ilman muuta etelän lämpöön, vaikka kahdeksikin viikoksi.

Tänä iltana on vielä käytävä läpi viikon työspostit, ettei huomisaamuna menisi hermo niiden kanssa. Myös on mietittävä, miten ajoittaa kipunapin ottaminen, että siitä olisi paras hyöty eikä riskiä ojaan ajamisesta tms. Koetan pärjätä mahdollisimman pienellä annosmäärällä per vrk. Tähän mennessä on onnistunut 2 tabulla, sillä selkälepuutusta on voinut tehdä milloin tarve, samoin pienliikkuminen on ollut hallussa. Kipupolilta tuli tieto lähetteen vastaanottamisesta, ja että aika vastaanotolle voisi olla jo 5 kk:n kuluttua.

Eilen päästiin ystävän kanssa tanssin yksityisopetukseen! Oli tosi mahtavaa pyörähdellä 200-neliöisessä salissa ihan kahdestaan, sekä molempien saada kädestäkäteenopetusta - hän sisareltaan ja minä tämän mieheltä. Nyt tuntuu siltä, että jotain jo jäi ytimeen, ja tämä tiedossa on kiva lähteä seuraavalle lavakeikalle! Opetuksesta palattua treenattiin vielä parituntinen pikkuruisen kämppäni parin neliön muovilattialla, ja tänä aamuna kerrattiin askelia. Kun vielä saisi tämän fat-fiiliksen pois ja liiat painolastit huitsulaan.

Käytiin serkunexvaimon kanssa etelänaapurissa. Matka järjestyi yllättäen ja tosi nopeasti - sunnuntaina vasta pähkäilin asiaa, ja eilen sitten lähdimme. Edellinen reissu ystäväni kanssa, vaikka olikin kiva ja antoisa kahden aikuisen reissu, oli ihan erilainen kuin meidän tyttöjen reissut. Miesten voi olla vaikea tätä eroa ymmärtää - ehkä joidenkin naistenkin? Ystäväni tuumasi tämän "varastojen täydennykseksi", ja osinhan se sitäkin oli.

Mut me tytöt myös keskustelemme (siis ei juoruilua...) paljon, sekä katselemme silmä tarkkana monenlaista tarjontaa. Vaikka ystävänikin kanssa puhumme paljon ja erilaisista asioista, ovat ne toistaiseksi vielä puolen vuoden ystävyyden rajoissa kulkevia. Tämänkertainen matkatoverini sen sijaan on jo yli 20 vuotinen juttukaveri, ja aiheet sen mukaiset.

Risteilyväen keski-ikä näytti olevan 60 paremmalla puolella, joten tanssiminen jäi vain päältä katseluksi. Tänään kuljeskelimme ja olimme jalkojen päällä koko päivän, joten liikuntaa saimme kuitenkin - sekä raitista Tallinnanilmaa, joka näytti jälleen aurinkoisen puolensa. Todella hienosti sujuivat myös laivaan menot sekä poistumiset, hieno kehitysmuutos takavuosikymmenistä passi- ja tullijonoineen...

Olipa siis niin toiminnantäyteinen vkl, että varmaan puolet jo unohtunutkin. Perjantaina sain käyntiin vaateprojektin: kävin läpi kaikki hyllyt ja roikkutangot, useita vaatteita koetin päälle, useimmat tiesin kokeilematta. Kaksi kassillista jakoon, hiukan suoraan roskiin, yksi laatikollinen ensi kesäksi odottamaan josko sentit karisisivat. Vaikka ylikilot ärsyttävätkin, en ota niistä paineita vaan koetan järjen puitteissa saada niitä vähenemään. Siksi muutama pieneksi käynyt suosikkivaate jäi vielä elämään.

Lauantaina jatkui hirmudraivi! Syytän tästä kipulääkitystäni, joka on ilmeisen toimiva. Syytän, sillä ip aloin tajuta mitä kaikkea oli tullut tehtyä, ja että tästä ei hyvä seuraa. Sillä: jos ihminen ei tunne kipua, ei hän voi tietää rajojaan ja duunaa sellaistakin joka olisi parempi jättää väliin. Niinpä vasteen vähetessä alkoi aivan älytön särky, joka ei ollut loppua uudesta napistakaan. Mut olipa hyvä fiilis kaikesta tehdystä työstä! Hiukan koetin levätä, jotta illan latotanssit eivät menisi ihan pommiin. Ystäväni tultua saunoimme, söimme pienesti ja kävimme tanssahtelemassa puoleen yöhön asti. Aamukuudelta hänelle tuli mieleen, että koira on kotona ihan yksin, ja varmaan koivet ristissä.

... josta syystä ajoimme päästämään koirun ulos :) ja sen jälkeen nukuimme ja torkuimme pitkälle iltapäivään. Aamiaistettua tuli yllärinä juniorinsa täysi-ikäisyyskahvien järkkääminen. Pikaleipominen käyntiin, ja saatiin kaikki valmiiksi ennen kuin exänsä (jonka tapasin nyt ekan kerran) ja muu porukka keräytyi pöydän ympärille. 'Juhlat' onnistuivat yli odotusten, ja pääsimme palaamaan tänne 23 paikkeilla... Juodusta kahvista johtuen unesta kiinni saaminen vähän kesti...

Aamulla mies lähti töihin, ja minä asetuin tähän näppikselle, ja kohta alan tsekata päiväristeilyn tarjontaa. Olo on mitä mainioin :)

Niin. Eilen oli tultava kesken päivän kotiin, saikkulapun kera. Kaksi edellistä yötä olivat menneet unettomina, ja kyllä eilenaamulla hirvitti lähteä liikenteeseen ajamaan - oli kuin olisi ollut 2% humalassa. Joskus toivoisi että joku kehittäisi väsyalkomittarin. Kesälomani siis siirtyi jälleen kerran viikolla, tai toinen niistä. Myös oli siirrettävä fysikaalisen harjoitteluklinikalle menoa ensi viikkoon.

Miten lie; vaikuttiko tiistainen harjoittelu selkäkipua lisäävästi josta valvominen, tai tuliko yöllistä kipua kuunneltua kun oli valveilla? Kumpi syy, kumpi seuraus? Itse laiteharjoitteluhan oli tuttua, joskin murto-osan teholla tehtyä normikuntosaliin verrattuna. Kevään jälkeen en ole salilla käynyt, sillä purin sopimuksen kesäkuussa. Joskus niitä aamuja on ihan ikävä, sillä treeninjälkeiset euforiat olivat hieno tunne.

Eilinen vt-tt-lääkäri pisti uuden kipulääkeresetin, jota tehoa tässä kuuntelen. Ja ihmettelen: sillä kas, on kuin se loiventaisi särkyä? Tosin, kun eilisiltana otin ekan napin, nukuin 7h putkeen, otin uuden napin sekä aloin aamiaistaa - ja putosin kesken suupalan (kuvaannollisesti). 3h nukkumisen jälkeen lämmitin kahvin ja päättelin aamiaiseni... Nyt olen tässä istunut jo tunnin, ja kipu on vain aavistuksena hännänpäässä. Ylipositivismia?

Tänään olisi hoideltava juniorin asioita, netissä onneksi. Huomista odottelen, sillä illalla on latotanssit, ne toiset kesässä. Eilen napattu otos ohessa kuvaa aika hyvin tämänhetkistä olotilaa, tarkoitan tietty sateenkaarta jonka juurella olisin minä aarteena :)

Kävinpä taas vaihteeksi tt-lääkärillä, uudella vt-sellaisella. Ei tarvinnut isosti selitellä, ei edes ottaa paitaa pois päältä tai istua pritsille koputeltavaksi. Lääkäri oli fiksusti lukenut tarinaani, ja osasi asennoitua edes jotenkin älykkäästi. Päätti jutustelumme lopuksi kirjoittaa mulle lähetteen kipupolille, sillä sanojaan lainaten "olipa tämän kesän karmein kipukertomus". Hmm. Skeptisyyteni nostaa päätään, eikä sulata edes näitä näköisempatioita.

Töissä on jälleen yksi vuoden hankalista jaksoista. Niinpä, lääkäristä palattuani, kävin kysymässä josko eräs varsin rassaavan hommelin saisi delegoitua jollekulle työkaverille, sillä tässä kivun melskeessä en tunne olevani kykenevä tai tehokas sitä hoitamaan. Sainkin armahduksen, joten voin keskittyä työskentelemään rivihenkilönä. Muutoinkin monet tämänpäiväiset puheenaiheet ovat olleet vähemmän mieltäylentäviä sairaskertomuksia. Kuka sairastaa Parkinsonia, kuka jotain muuta - ja kaikki ovat romahtaneet.

Pistää miettimään tietty omaa lähitulevaisuuttaan. Tt-lääkäri lausui paatoksella, että nyt ei ole työpaikanvaihdon aika ainakaan. Ei kai sitten niin, sillä tt-huoltomme on kuitenkin olemassa vaikkei häävi olekaan. Tämän viikon kun jaksaa, niin on hermokipulääke ajettu alas, ja voin alkaa kuunnella kesälomallani, millä asteikolla särky itse asiassa on. Uskon että ei muuksi muutu, sillä eihän tuo lääke ole muuta tehnyt kuin väsyttänyt sekä lisännyt painoani...

Ensin on työviikosta puhkikuitti, sitten viikonlopun jälkeen sama tilanne? Ei ymmärrä. Läksin eilisiltana ystäväni luokse. Ilta kului saunoen, syöden ja pari olutta juoden, tanssitreenaten yms. mukavaa tehden. Yllättäen kello olikin puoli kaksi... Nukahdus tuli miltei välittömästi, ja kuuteen asti kului umpiunessa. Reilun tunnin valvoin ja taas nukuin, kunnes noustiin aamujugurtille ja samalla pistin takkaan tulet. Unta riitti jälleen, ja vihoviimein jätettiin lämpöinen punkka vasta kahden paikkeilla ip.

Oliko tämä sitten myöhäinen brunssi, tai mikä lie, mut kyllä puurot, kahvit yms. tiesivät paikkansa. Kohta ystävä lähti hakemaan junioria kotiin, ja itse jäin siirtämään uusimpia valokuvia koneelle, ja sen jälkeen koiralenkille. Käveleminen tuntui tosi kivalle. Kävi jopa mielessä, että koiran voisi hankkia ihan sen vuoksi, että lenkille lähtemisellä on jokin mielekkyys? Palatessani hellalla porisivat jo perunat, ja lisäksi laitettiin muuta pöperöä. Yhdessä on kiva laittaa ruokaa...

Loiva väsyminen alkoi nostaa päätään, ja demonstroituani vielä marjakiisselin tekemisen, aloin valmistautua kotiin lähtöön. Tuntui kerta kaikkiaan, ettei enää jaksanut olla sosiaalinen? Kotiin ajaessani mietin tätä. Voiko olla niin, että kun on lyhyt yhdessäolon aika käytettävissä, se on niin intensiivistä, että energiankulutus on luokkaa hyper? Toinen mahdollisuus on, että tämä jatkuva särky syö voimia ja jaksamista. En tiedä. Tuntui hyvältä avata kotimökin ovi ja tulla tähän hiljaisuuteen.

Kotiuduttua pikainen vaatteiden riipaisu ja rönttövermeet niskaan, ah että tuntui mukavalle!!! Kasvimaalta salaattinippu, joka päätyi tortillan sisälle ja maaruun: johan maistuivat tunnin unoset soffalla! Loppuilta mennee punaviinilasillisen (tai parin) sekä ehkäjopa jonkin telkkarin 'aivotnarikkaan' -ohjelman parissa. Nyt vaan on sellainen fiilis.

Siis työviikko. Kuinkahan monta mokaa on tullut tehtyä... Muutaman tiedän, muita vain aavistelen. Vaikka kaikkensa tekee, niin jossain aina pettää. Tai sitten vain kuvittelen. Huoh. Joka tapauksessa, viikko on jälleen ollut uskomattoman (tai uskottavan) rankka. Syksyn myötä paineet kasvavat - ja riskit samoin.

Tänään kävin toisen kerran uudessa fysikaalisessa http://www.dbcklinikka.fi/. Tehtiin kuntoutussuunnitelma so. omaehtoinen ohjelma heidän salissaan. Vaikka olen käynyt kuntosalilla ennenkin, tämä tuntui erilaiselta - ja hyvältä selässä. Aion koettaa ainakin jonkin aikaa, vaikka se onkin omakustanteista, tt-sopimuksessamme kun ei ole tällaiselle maksusitoumusmahdollisuutta. Myös aloitin kipulääkkeen alasajon, joka myös tuntuu hyvälle. Kunhan kuuri päättyy, en muita ota tilalle vaikka tarjoittaisiin... Mistä sitä muuten tietää miten homma etenee?

... ihan yllättäen tupakin valostui. Miettii tässä mennäkö päikkäreille vai sinnitteleekö yöunille hän. Eiliselle tuli yllätyskutsu lavatansseihin - keskellä viikkoa! Kun ei malta huomioida seuraavan työpäivän rasitusta vähiin jäävien yöunien yms. vuoksi, niin nythän sitten väsyttää. Oli kyllä kiva ilta. Lava itsessään oli loiva pettymys, vaikka siellä olikin paras lattia mitä vielä muistan tänä kesänä kuluttaneeni. Oli sopivan joustava ja kuitenkin liukas.

Kaksi tuntia meni hienosti, mut sen jälkeen alkoi selästä kuulua huomautuksia jotta etkö muista että me ollaan kipeitä? Kolmas tunti meni hiukan varovaisemmin, ja kotimatka oli aika tuskaa. Nukkumassa oltiin ennen klo yhtä, ja jos olisi kaikki tunnit nukkunut, niin olisihan se aikuiselle riittänyt. Levottomasti kuitenkin torkahtelin, kunnes kolmen paikkeilla tulppasin korvat. Ja puoli seiskalta heräsin vasta kun herätys huusi täysillä. Poloinen ystäväiseni siinä vieressä...

Sen kuitenkin tänään aikaansain, että varasin tt-lääkärille ajan maanantaiksi. Jälleen vieras ihminen, jolle vaivaansa selittäessään koko varattu vartti kuluu ihan hukkaan. Vakaa aikomukseni on kuitenkin painostaa lisätutkimuksien saamiseksi. Tänään oli nimittäin sellainen ketutus päällä, ja melkein jo itkua väänsin kun juili niin maan perusteellisesti. Ei auttanut mikään. Heh, eilen osastollamme kiersi yhteistyökumppanimme delegaatio, ja miten sattuikaan: kohdalleni tullessaan olin juuri 'pöydän alla' jossa asennossa pyrin venyttämään rankaani...

...ja kohta on vissiin etsittävä jo lumikolakin - minua ainakin palelee villasukista ja -paidasta huolimatta. Tai sitten se on väsypalelua; nukahdin tähän soffalle eilen illalla, ja heräsin vasta puolen yön jälkeen suoraan nukkumaan mennäkseni. Untuvapeittokin on etsittävä, ja ikkunat naulattava kiinni ettei vahingossakaan tule tuuletettua - ja ai niin: täällä on sellaiset erikoiset tuuletusventtiilit, jotka olen ennen pakkasia tuupannut täyteen jotain eristettä.

Jösses mikä työpäivä! Ihan hirmuisia juttuja asiakkailla; tarkoittaa etteivät he jutelleet hirmuisia, mut millaisia haasteita sainkaan tehtäväkseni. Veikkaan puhelujeni putoavan tänään normimäärästä about 75%. Uskon selvittäneeni jokaisen casen kunnialla, mut aikaa, vaivaa ja melkein hikeäkin se vaati. Loppuviikostahan tuon näkee, miten onnistuin. Työasioilla kun ei ole välttis taipumusta järjestyä vaan tasan toisinpäin: kun jokin menee vikaan, niin se menee sitä oikein tuhatta ja sataa.

No huoh sentään. Pannulla tirisevät affenfileet, ja mahtavat aromit leviävät tänne kauas tuvankin puolelle. Toivon malttavani jättää muutaman huomiseksi lounaaksi... Aamulla muuten luulin jättäneeni selkäkivun jo taakse, joko parantuneena tai sitten lääkkeen voimasta. Ei ollut juilinut illalla eikä vielä autolla töihin mennessäkään. Takaisinhan se tuli, ja ryminällä. Iltapäivän olin jo lähinnä pöydän alla, kun jumppasin tuolilla istuen ja koetin selkää pyöristämällä saada rankaa venymään ja vapauttamaan hermot tai mitkä siellä kiukuttelevatkaan.