Epätodellista

... kauhistuttaa viedä tämä pää särkyineen työpöydän ääreen. Vaikka särky onkin tuskin havaittava, se kuitenkin on olemassa. Katsotaan, josko työfysioterapeutti löytäisi nimen tälle vaivalle, ja sitä kautta sen saisi pois.

Viikon saldo on kevyt. Paljon lepäämisen lisäksi ei juuri muuta. Se kaiketi oli tarkoituskin... Särkylääkkeisiin en usko jos ne eivät poista särkyä, mikä on aivan loogista?

Viikon kuluttua on jälleen viisaampi, ainakin toivon niin. Viikon aikana näen, onko minusta enää nykyiseen työhöni. Mitä sitten, se jää nähtäväksi.

... tapahtunut: edellinen vkl meni tuskassa makaillen. Maanantaina tt-lääkärille, joka oli h-moilasena. Läksin Hyvinkäälle aluesairaalaan, jossa ottivat Husiin kirjoitetulla lähetteellä päivystykseen neljän paikkeilla.Odotusaulasta piipahduksia kokeisiin ja tutkimuksiin. Yhdeltätoista illalla lääkäri pysähtyi kohdalle.

Loppuyöksi pääsin tarkkiksen pritsille, ja vahvalla kipunapilla nukuin jotenkin aamuun asti. Uusi tutkimuskierros, joissa loppujen lopuksi ei mitään ihmeitä: pää oli aivan tyhjä. Ihan hyvä uutinen sekin. Tunnit matoivat, ja tutkimuksien välillä torkahtelin, kunnes niskaa ja lapoja jumitti.

Tiistai-iltana olin vähän ennen puoltayötä takaisin kotona. Koko viikko saikkua, jonka ajan olen käyttänyt laput silmillä lepäämiseen ja pitkästymiseen, kun ei mitään pysty tekemään. Tänään rohkaistuin lähtemään auringonpaisteeseen ja kirkolle, jossa silmälasiliikkeessä varasin monitehot. Jospa niillä pääsee työn alkuun, sitten joskus kun ne Englannista tulevat. Kotona pärjää ilman särkylääkettä, tuleva työviikko jännittää...

... eli jomotus jatkuu. Sama lääkäri, käsien levittelyä, omaehtoista eri vaihtoehtojen poisrajaamista. Tarkoittaa: soitto hampilääkärille ja hänen mielipiteensä hoitonsa mahdollisesta osuudesta päänsärkyyn. Vastaus: mahdollista, ei todennäköistä.

Käynti silmälääkärillä: kaikki ok, jopa 3v vanhat kakkulat ovat oikeilla vahvuuksilla (sitä Monsieur paheksui, kun olin jättänyt 11-vuotiaana määrätyt lasit ottamatta käyttöön... ei varmaan ymmärtänyt, että pikkulikka kauhistui rumia pokia?).

Hyvä näin. Pallo on tt-lääkärillä maanantaina. Sitä odotellessa lepoa ja saikkua. Lukeminen, telkkari, puikottelu eivät innosta kun silmissä kipunoi ja päässä moukaroi. Tavallaan hyvä etteivät särkylääkkeet auta, sillä nyt ne voi suosiosta jättää ottamatta.

Miten kävikään, että edellisestä merkinnästä on jo viikko kulunut. Hampilääkärissä käynnin jälkeen pää on ollut niin särkyinen, että vaikka em. hoito aiheuttaakin jomotusta, menin torstaina lääkärille. Röntgenkuvissa otsaontelot olivat turvoksissa mutta tyhjät. Saikulle lopuksi viikkoa, paikallishoitoa, ja koska ei auttanut, lauantaina antibiootit.

Jomotusta on ollut siis viikon ajan. Silmiä vetää viiruille, puhelinluurit puristavat ohimoita jne. Odottelen ensi maanantain vuosikatsastusta, jos sieltä käsin saisi lähetteen tarkempaan päätutkimukseen.

Kun vain jaksaisi päivä kerrallaan, ilman isompia ärähdyksiä työkavereille tai asiakkaille, tai mokaamatta kenenkään reklamoimaa juttua. Viikonloppu on onneksi vapaa ohjelmasta, mitä nyt jokatoisviikkoissiivous tiedossa.

Muutoin elämä olisi tasaisen tyytyväistä erakon itsellistä elämää.

... alkaen aamusta, jolloin sai nukkua normaapia pidempään, arjesta huolimatta. Oli hampilääkäri puoli ysiltä, ja töihin ehdin vasta vartin vaille kymmenen. Upea päivä ajella suuntaan ja toiseen. Aurinkolasit puolsivat paikkaansa.

Töissä imu veti heti, ja ennen kuin huomasikaan, kello oli jo kolme ja pian kotiinlähdön aika. Meinasi paniikki iskeä, kun tuli paha nakitus juuri kun olin sulkemassa konetta. Onneksi sen ehti hoitaa pois alta, ja voi lähteä hyvällä omallatunnolla...

... poitsun luona käymään. Hän tarvitsi vähän lainopillisia neuvojani, sekä ottamaan mittoja sohvistaan, joihin on pyytänyt tekemään päälliset. Ei kyllä millään huvittaisi, sillä valtavien, ehkä paksujenkin, kankaiden vääntö ompelukoneessa ei ole välttämättä mukavaa tai helppoa.

Kunhan nyt löytäisi ensin kankaat. Ehkä kirppikseltä?

Eipä ole tarvinnut äänijänteitään tänään kuluttaa. Muutama sana vaihdettiin mumman kanssa aamupäivällä, kun osuttiin tiellä vastakkain. Olin siirtelemässä lumia tien yläpuolelta alapuolelle, jottei tie menisi keväämmällä aivan velliksi. Mumma siihen, että anna olla, ei tarvitse (vaikka aiemmin on painottanut nimenomaan tätä asiaa).

Pyykkikone jumputti niin isosti, että lingotessaan pudotti viereisellä tasolla olleen kynttiläalustan. Seurauksena kahden lasilyhdyn sirpaloitumisesta aiheutunut huolellinen siivous. Tiedä oikein, miten koneen saisi tasapainoitettua niin hyvin, ettei tärisisi. Tassujen alla on jo korokkeita yms.

Loppupäivä on mennyt torkuilla (jotka keskeytyivät isän soittaessa grrr), uutta vakuutustarjousta tutkaillen, ajastimen sielua tutkien (kellon sisukset olivat yllättäen romahtaneet ja pudonneet lumeen...), ja muissa pikku askareissa. Ei millään huvittaisi valmistautua töihinmenoon... Aamun salilla käynti keventää kyllä ajatusta.

Normirauhallisen vapaapäiväaamun jälkeen moottori lämpiämään, ja puolilta päivin stadiin. Auto jäi tutun kaupunginosan kirkon lähistölle, otin ratikan ja hurautin Wanhaan Satamaan ja siellä Kädentaitomessuille. Porukkaa oli jälleen tuvan täydeltä, ja varmaan ihan mielekäs juttu ständiporukalle.

Vanhoja tuttuja, joilla vanhat tutut tuotteet ja myös uutuuksia. Oli kiva hypistellä rupattelun lomassa, ja kyllä kassiinkin jotain kertyi. Kerran vuodessa harrastettuna messut ovat ihan ok-juttu.

Viideltä sulkemisen jälkeen käytiin kaverin kanssa vielä syömässä lähiravintelissa, ja pari tuntia vierähti vuoden tapahtumia päivittäessämme. Sinällään kiva, että voi jatkaa siitä, mihin edellisellä kerralla on jääty. Ystävät ovat sellaisia.

Kotiuduttua oli pakko lämmittää sauna, josta tulin reporankana vasta kymmenen jälkeen. Nyt on mentävä vällyihin...

Mietitytti tänään, kuinka kauan ihminen jaksaa samalla kerralla mielekästä että erittäin stressaavaa työtä. Kumpi vie voiton. Mielekkyys ei sinällään ole palkitseva tekijä, jos se muodostuu haasteellisista tehtävistä joihin panostaminen vie ihmisestä kaiken energian. Illat, viikonloput tai liian harvassa olevat liian lyhyet lomat eivät ehkä aikaa myöten riitäkään lataamaan lisäenergiaa.

Miten sitten käy? Onhan tuossa kaksi vaihtoehtoa: siedä tai lähde. Itselleni vaihtoehtoja on tasan yksi: siedä. Nimittäin tämän ikäisenä ei enää niin vain saa töitä, ja jos saa, ei näin hyvässä työyhteisössä. Pessimisti? Pikemminkin realisti.

Jos työ on normiaikoina stressaavaa, mitä se on kun jokin useista muuttujista aiheuttaa ongelmaa, kuten nyt AKT-lakko. En protestoi lakkoa, vaan sitä että sen kestäessä meikäläisen työpaineet satakertaistuvat ja hermot kiristyvät piukeiksi. Logistiikka kun on yksi meidän muuttuvista ja herkistä tekijöistämme.

Sauna hiukan helpotti tänään, huomenna lisähelpotusta salitreeneissä.