Epätodellista

... käynnistyi normihaipakkamerkeissä. Töissä on minun viikkoni huolehtia ulkoa tulevasta sposteista. Ja niitähän riittää, sekä niihin liittyviä toimenpiteitä. Välillä jo hiukset lentelivät kun ei tauon taukoa... Selästä nipisteli jatkuvalla syötöllä... Onneksi tuolista pääsee välillä kimpoamaan ylös asioita hoitelemaan, ja silloin olo helpottaa välittömästi.

Tähän nakitukseen kun osaisi suhtautua sillä tavoin välinpitämättömästi, että se vaan hoidellaan siinä kuin puhelutkin. Huoh.

Onneksi on vajavainen viikko; torstai on kuin taivaan lahja, vaikka meidän työhömme se on pahin kirous (arkipyhä). Nyt illasta on jo helpottanut, ja kotiin ajaessa mieli oli jopa hilpeä. Ei paha sekään, että huomenna voi nukkua hiukan normaalia pidempään - vaikka kaksipiippuinen juttu tuokin: on mentävä terveyskeskukseen kun tt-huoltomme on puutteellinen.

Eilen lauantaina oli kesän ekat latotanssit (seuraavat = lopetustanssit elokuussa). NYT minulla oli ihka oma tanssipartneri, kuten viime vuonna yksin käydessäni, seinän vierellä istuessani salaa haaveilin. Kokemus oli hieno, kuten tiesinkin vain seinäkukkasena oltuani. Orkka esiintyi vimpan päälle hyvin, tanssijoita oli enimmillään juuri sen verran, että pyörähtely oli vaivatonta, ja kavaljeerini oli ihana viemään. No, olimmehan jo harjoitelleet muutamissa lavatansseissa.

Ilta oli kokemus hänellekin, ja olin siitä hyvin iloinen. Ilmassa oli "vanhan ajan romantiikkaa", tosin ilman nurkan takana pullonsuusta ryyppääjiä. Minä selkä-, hän jalkavaivaisena olimme hyvä pari. Porukka näytti olevan toisilleen tuttuja, ja ilmeisiä jälleennäkemisen riemunkiljahduksiakin kuului. Itse tunnistin vain muutaman kyläläisen. Olen täällä edelleen "muualta tullut".

Tämä päivä kuluikin normirauhallisissa merkeissä: pitkistä aamu-unista johtuen myöhäinen aamiainen, keskustelua mielenkiintoisista aiheista - sain jopa sanottua mielessäni kauan pyörineen asian... Vielä kunnon päivällinen, ja olen nyt jälleen yksin. Omalla rauhallakin on puolensa. Suunnittelemani rankasavotan jatko-osa saa odottaa, lepuutan sisätiloissa selkääni.

... mut ilman autoa. Töistä suoraan "luotto"korjaamolle jossa fixaavat Ikäneitoni iskarit. Ynnättynä eilinen jarruremppa laskusta saattaa tulla jonkinlainen. Toivoen parasta ja peläten pahinta niinpä niin. Oli kyllä kiva ajella tänään kun tiesi jarrujen olevan kunnossa. Hassua sinänsä miten orpo voi olo olla kun tietää autonsa olevan muualla...

Reilussa vuodessa jäin tähän ikikoukkuun eli autoon. Mikäli voin valita, ei enää paluuta hienon ja toimivan julkisliikenteen piiriin eli pääkaupunkialueen ahtaisiin lähiöihin. Täällä maalla on niin mukavaa: yhä edelleen nautin töistä palatessani, kun alkavat nämä vainiot tien molemmin puolin. Tulee aivan välitön rauhoittuminen, oli päivä ollut miten hektinen tai muutoin kelju tahansa.

Se, missä seuraavat parikymmentä vuotta (toivottavasti) saan viettää, on vielä pimennossa. Siinä suhteessa onkin parasta mennä päivä kerrallaan ja nauttia jokaisesta niistä. Huomaa selvästi että on alkamassa viikonloppu: mieli on mitä parhain ja sovinnollisin koko maailmaa kohtaan!

Kummallinen tunne tuollainen ärtymys. Se on tunne, joka viime aikoina on näyttäytynyt aika usein ja äkillisesti. Ärtymys on useimmiten kohdistunut joko työkavereihin ( hirmu kälättäjiä ja melusaasteen tuottajia, tai muuten tyhmien kommenttien esittäjiä) tai työvälineisiin so. ohjelmiin jotka takkuavat minkä kerkeävät. Seurauksena on ollut pako paikalta (työkaverit) tai hiusten repiminen ja kuulokkeiden nakkaaminen työpöydälle (työvälineet).

Syy? Pitkällisen pohdinnan jälkeen olen päätellyt oudon tunteen aiheuttajaksi salakavalan, hiutuvan selkäkivun. Se on pysyvästi takavasemmalla, josta silloin tällöin kohottautuu näkyviin jolloin pääsee ähkäisy tai peräti ulvaisu. Minulta.

Kuitenkin tila pysyy sen verran aisoissa, ettei kehtaa (?) pyytää sairaslomaa, jota jokseenkin varmasti kuitenkin saisi. Jos ei muuten, niin em. ärtymyksen vuoksi. No, en muuten ole ainoa ärtynyt töissä... muutama muukin tiuskaisee ihan reippaasti tai näyttää muuten sisintään. Toistaiseksi tällaiset purkaukset on ymmärretty ja kuitattu puolin ja toisin huumorilla. Mutta entä sitten, kun alkaa tuntea ärtymystä ärtymyksestään?

... vasta puoli ysiltä. Tuli päivälle pituutta. Töiden jälkeen juniorin vienti parturiin, samalta suunnalta vanhan kuntohärvelini nouto työkaverille. Pojun vienti kotiin, käynti ruoka- ja sahakaupassa, ja illaksi vielä kirkolle yhteen tapaamiseen.Nyt kivistää selkää ikävästi, eikä auta vaikka sen asettaisi miten.

Myös sunnuntainen Naisten Kymppi oli koettelemus. Lähdettiin 2. ryhmän hännillä tarkoituksena reipas kävely. Toisethan porhalsivat vauhtiin heti kun mahdollista minun jäädessäni suosiolla käveleskelemään. Lonkat kivistivät alusta lähtien, selkä vasta 8 km jälkeen. Maaliin kuitenkin pääsin puolessatoista tunnissa, ei paha!

Illalla sauna ja saunavieras. Yöllä heräsin kivistykseen, joka hetkeksi laukesi paikallishoidosta. Valvotti kuitenkin viiteen asti... Töissä oli vähän puolipahimmoinen olo. Viestinvaihdon jälkeen sain lähetteen fysiatrille, jolle samoin tein varasin ajan, tosin vasta ensi viikolle ja senkin stadiin. Kunhan jotain?

... on ollut tänään. Normihommien lisäksi tuli käytyä rankasavotassa: sähkölinjan alle oli viime syksynä jätetty kaikki hoikat haaparungot, joita oksimalla ja myöhemmin pätkimällä saa kivan lisän liiteriin. Puolen tunnin pätkiä ahertamalla selkä ei äitynyt ihan kamalaksi. Illasta kyllä tuntuu...

Onneksi huomenna voi herätä kaikessa rauhassa ennen Naisten Kympille lähtöä. Lyhyet lenkit viikolla antoivat uskoa siihen että kykenen tuon matkan tarpomaan. Koko porukasta on kolmannes jo pudonnut, joten hyvä näin. Enää huolettaa paikan päälle meno: mihin on järkevää tai mahdollista jättää auto?

Täällä on aika vileetä nyt, sillä jostain syystä uuni (ei onneksi siellä kypsyvä pizza) savusi ihan mielettömästi ja on ollut pakko tuulettaa joka läven kautta. Ilta on viilennyt kovaa kyytiä, ja varmaan on hyvä käydä levittämässä harsot kasvimaan ylle.

... ensi sunnuntain Naisten Kympille osallistumisen kanssa; palasin juuri kolmen km:n kävelyltäni, ja oli viittä vaille etten kääntynyt takaisin jo ensimmäisen sadan metrin jälkeen. Lonkista vihlaisi todella synkästi. Matkanteko jatkui kuitenkin, sillä takaraivossa väikkyi isän sinnikkyys, kun hän poliosta halvaannuttuaan treenasi mahakelkalla lihaksiaan.

Uskalla kohta mennä nukkumaankaan, kun tietää aamun vaikean ylösnousun. Tai sitten on nukuttava soffalla puoli-istualtaan. Onneksi se ensimmäinen vakisärky on loiventunut, ja lähinnä tuntuu kun seisoo paikallaan tai istuu normiryhdikkäänä. Työtuoli on viittä vaille selkäkeikkaa menossa :)

Tuli ihan lämmin kävellessä, oli jotenkin kosteahko, hapekas ilma. Harsojen alla pilkottaa ekat millinkokoiset vihreät lehdykät - salaattia! Vesisaavi on puolillaan vettä. Tästä kun ilma lämpiää, kesä lehahtaa vauhdilla käyntiin ja kohta ollaan kuin tropiikissa!

... huolissaan tai ei? Tuli käytyä lavatansseissa, ja tanssiminen oli yhtä ihanata kuin aina - mut selkä kipeytyi ihan älyttömästi! Tässä alkaa pelätä ja kuvitella kaikenlaista kun paranemista ei tapahdu. Toimin annetun venytysohjeen mukaan enää ensi viikon, jos ei kohene, menen akuihin ja jos ei sittenkään kohene, olen ulalla.

Ihana viikonloppu muuten, kyllä. Perille saapumiseni ja ensiviisiminuuttisen halauksien ja pusujen jälkeen alkoi saunan lämmitys, saunomisen jälkeen kevyt iltapala, vermeet niskaan ja menoksi. Viivyttiin tappiin asti ja oltiin takaisin vasta aamukahdelta. Sattuneesta syystä nukahdettiin vasta viiden paikkeilla ja mahtavan brunssin jälkeen oli otettava lisäunia.

Loppujen lopuksi päivä alkoi vasta kolmen jälkeen ip. Nuoriso kotiutui ja alkoi päivällisen laitto ja syömisen jälkeen lenkki kera koiruuden. Ikäneitoa vähän tsekattiin ja viivyteltiin lähtemistäni. Pakko oli viimein istua ratin taakse ja polkaista neito liikkeelle. Huoh. Kotona tyhjässä mökissäni on vähän kalsaa...

... edellisen kirjoituksen jälkeen kävin tosiaan Berocca-kaupassa, ja joko siitä tai muusta syystä elämä näyttää ihan eriväriseltä. Nuutuneisuus on huomattavasti vähentynyt, vaikka edelleen tulee nukuttua ihan älyttömästi. Tänä aamunakin, pyrkiessäni ylös vuoteesta, olin niin totaalisen jäykkä koko yön samassa asennossa nukkumisesta, että jumi oli tosiasia.

Tunnin päikkäritkin töistä palattua kuuluvat yhä päiväjärjestykseen.Kun sille tavalle oppii... On kuitenkin kiva heräämisen jälkeen alkaa touhuta eikä mennä suoraan yöunille. Tänään sain yltiöpäisen paljon aikaiseksi, ja huomenna voi jatkaa perussiivouksella. Jos vaikka yrittäisi ikkunoiden pesua kun selkä tuntuu aika hyvältä.

Selkä ok, mutta lonkkia kolottaa. Saattaa johtua lankomieheltä saadun jumppaohjeen noudattamisesta, sillä se tuntuu tuntuvan lonkissa. Nyt kuitenkin rento olo, ja se on pääasia. Huomenna ehkä tanssimaan... vähän jännittää, kun edellisestä kerrasta on jo usea viikko. Meikän ympyrät ovat viime aikoina olleet ahtaasti omissa terveysongelmissa, myönnän. Onneksi ei tarvitse vaivata ketään muuta näillä asioilla :)

Olo on jälleen kuin tyhjenneellä ilmapallolla. Pitänee mennä huomenna Berocca-kauppaan kun ei tämä ihan normia ole. Jos tuntisin itseni huonommin, väittäisin jotta siinä on yksi masis-ihminen. Aamusta on pinnistettävä lujasti jotta saa itsensä vetoon.

Perjantainen työhuvittelu päättyi vähän kurjasti. Lauantaina toinen harmi, kun jouduin yllättäen kuskiksi vaikka olin luullut voivani rauhassa surra isääni hänen hautajaisissaan. Oli vain terästäydyttävä, ja hyvin se menikin. Haudalla pidin äitiä ja hänen reaktioitaan silmällä, ja säästyin ehkä siitä syystä omilta tunnepurkauksilta.

Illalla tyhjään, hiljaiseen omaan kotiin, ja oli todella kuin olisi kalautettu koolingilla päähän. Sama fiilis tänään; onneksi on ollut tällainen sää, ja ulkona on voinut hissukseen tehdä yhtä sun toista. Kasvimaakin tuli käännettyä talikollinen kerrallaan. Huominen töihinmeno rassaa jo valmiiksi, ja mieluiten kääriytyisi peittoihin koko päiväksi...