Epätodellista

Kuukausi edellisestä postauksesta... Tapahtunutta: sain tämän ihqun uuden kannettavani, olin ikimuistoisessa vkl-tapaamisessa jossa tutustuin moniin ihaniin ihmisiin, olen taistellut yhden lapsistani kanssa, opinnot jatkuvat.

Nyt huomaa valtavan eron edellisen ja nykyisen kannettavani välillä! Tällä on suorastaan ilo työskennellä, jos vain operaattori vielä olisi juonessa mukana. Tällä hetkellä ei ole kirjallisia töitä tehtävänä, joten työskentely on lähinnä kurssiblogin päivitystä ja valokuvien käsittelyä.

Vkl-tapaamisessa oli huippuhauskaa! Rentoja ihmisiä, sopivasti kivaa aktiviteettia, paljon ruokaa - ja juomaakin. Ainoa mikä puuttui oli yöuni... mutta kuka käski tanssimaan ja nauttimaan muiden seurasta? Samoja ihmisiä saan toivottavasti nähdä useissa muissakin tapahtumissa. Osaa jo huomenna...

Niin, ja sitten se lapseni. Enempää tarkentamatta syitä tms, olen miltei menettänyt toivoni. Hänellä on niin vakavia ongelmia, että edes äidillä ei ole niihin otetta. Syksyllä alkaneen osa-aikaisen yhteiselon päätteeksi hän lähti tänään pois, ja oloni on aika ahdistunut. Toisaalta helpottunutkin, sillä voin jälleen hengittää; pojan lisäksi täällä bunkkasi myös hänen tyttöystävänsä, mikä ei tilannetta helpottanut. Voin sanoa inhonneeni tätä neitosta alusta lähtien. Varsinainen en-sano-mikä. Poikani kuitenkin on hänessä kiinni.

Elän toivossa: kevät tulossa, päivät pitenevät ja valonmäärä lisääntyy. Kun vielä löytäisi sen oman vuokramökin jostain...

Näin ainakin haluan ajatella. En listaa viime vuoden ikävyyksiä, sillä olen tehnyt päätöksen koettaa unohtaa ne ja panostaa sen sijaan tähän vuoteen ja sen mahdollisuuksiin. Viime vuoden hyviä oli opiskelemaan pääsy, vapaahko kesä (vaikka umpiuupuneena), ihanan fillarin löytyminen ja vanhoista eroonpääsy.

Niin, se maajussiepisodi päättyi kuten ennustettu. Sovussa toki, ja vielä olisi käytävä hakemassa vähäiset tavarani sieltä. Harmittaa vietävästi, sitä en voi kieltää, mutta itsensä tuntien olisi ollut petosta jatkaa. Alkon runsaan käyttönsä syytä en tiedä - saattoi olla talven vähäiset työt, viinin maistuminen, tai sitten läsnäoloni herättämä ahdistus.

Katse eteenpäin ja uusia verkkoja veteen. Keinoja on niin monia, ja melkein toivoisi oman ihmisensä löytyvän mieluummin kassajonosta, ärrältä kuin deittisivuilta. Koulutöitä olisi jopa nyt jaksettava tehdä, mutta kun se edellyttäisi hieman parempaa tai tehokkaampaa laitteistusta mitä käytössäni on, niin ei oikein motivoi. Hämmästyin kun ilmeisesti saan sponssia laitehankintaan!!! Joku jaksaa aina yllättää. Sitä odotellessa, ja kauppaan menoa vetkutellessa...