Epätodellista

Näytetään kirjoitukset joulukuulta 2009.
Edellinen

Valmista  1

... kauraa nukkumaan ja lataamiseen huomista työpäivää varten. Saunominen teki jälleen tehtävänsä, ja melkein tässä putoaa pallilta kun on niin rela fiilis. Onneksi peti on melkein takana, joten voisi oikeastaan kellahtaa suoraan vällyihin.

Luojan lykky voi taas levätä pitkän viikonlopun. Ja, onneksi on talviloma jo tammikuun puolella. Ja, on hienoa, että voi nukkua illasta aamuun ilman säpsähdyksiä.

Lunta vain voisi tulla hiukan vähemmän kiitos. Lumitöitä kun ei jaksa työpäivän päälle tehdä ja jos jättää tekemättä, ihan varmaan pakastuvat koviksi kokkareiksi tai vesisade loskaa kinokset painaviksi.

Yksi päivä tätä vuotta... mitä jännää uusi vuosi tuokaan tullessaan...


Perheenlisäystä  1

... eli esikoinen toi tänään kaksi vuodenojatuolia, jotka ovat olleet hänellä 'hoidossa' kunnes saa oman sohvan. Alunperin tilat olivat aivan eri luokkaa, ja nyt näyttää siltä kuin olisi jossain huonekaluvarastossa... mööpeleitä joka puolella. En tykkää.

Tykkään esteettömästä kulkutiestä ja silmälle avarasta kalustuksesta. Minimalismi puoltaa paikkaansa. Nyt ei mahda mitään, on pärjättävä näillä neliöillä ja turhan runsaalla mööpelöinnillä. Huomenna tsekkaan vielä, josko olisi jotain tehtävissä.

Tänään tuli tokaistua töissä (ihan vakavissaan siis), että jos vain päävoitto lotossa napsahtaisi, en enää sinne palaisi! Jäin oikein miettimään, mitä sitten. Yksityisyrittäjyys (kädentaidot huom.) kiinnostaisi jälleen, ja jos toimeentulo olisi loton päävoitolla turvattu, ei estettä sille olisi.

Kunhan vain saisi päivälleen enemmän mielekkyyttä kuin mitä sillä tässä työssä on.


Hoksasin tänään  1

... että elän tällä hetkellä melko täyttä elämää. Vaikuttaako tähän fiilikseen uusi vapaudentunne (pois kerrostalon ahtaudesta) omine vaatimuksineen (lumityöt, auton käyttö) vai mikä, vaikea sanoa.

Saunassa tämä havainto iski päin tajuntaa. Olo oli todentotta samalla kertaa vapautunut, sitoutunut ja lähes tyytyväinen. Lauteilla hyrisi onnellinen ihminen :) Tai hyrinä on ehkä turhan vahva sana, auvoisen levollinen olo ehkä kuvaa tilaa parhaiten.

Myönnetään samalla, että auvoisen levolliseen oloon ei sisälly huominen töihin meno. Mieluummin jäisi nukkumaan ja heräämään kello 10.


Minuutti aikaa  1

... vuorokauden vaihtumiseen. Päivä on ollut mukavan rento, aamupäivä ja ilta omaa puuhailua; dvd:n katselua ja lapasen neulontaa. Iltapäivällä exän luona tapaninpäivällisellä, pöydän ympäillä lapsipuoleni perheineen sekä oma esikoiseni. Melua, hälinää...

Oli siis mukava palata kotiin hiljaisuuteen... tai sellaiseen hiljaisuuteen joka on tasan itsestä kiinni. Todella sitä osaa arvostaa vasta kun on tilan saavuttanut. Tietää ainakin, mitä vastaisuudessa haluaa ja hakee omaa kotia hiljaisuutta ja rauhaa silmällä pitäen.

Sitten keväämmällä aikaisintaan. Välissä on talven loppukuukaudet ja alkavan kevään malttamaton odotus...


Pyjamapäivä  1

... tai kalsaripäivä - lopputulos sama. Penskasta asti joulupäivä on vietetty joululahjaksi saatu pyjama päällä, lahjakirjoja lukien. Kirjoja ei nyt tullut, eikä pyjamaakaan - nuorimmaiselta sain lämpimät tossut jotka ovatkin erittäin tarpeeseen!

Hidasta oloa tämä päivä. Maltillista syömistä ja juomista - eikä muuta. Isot pojat lähtivät hetki sitten, kävivät syömässä ja lisäksi sain jouluyllärin: esikoiselle tarpeettomaksi käyneen taulutelkun. Vaikka se on pienimmästä päästä, on aika näyttävä tuossa hyllykön päällä. Nyt voin katsoa dvd:tkin, sillä poitsut yhdistivät saman tien mun kotiteatteriin, jota en ollut itse osannut liittää matkatelkkuun.

Elämä alkaa maistua taas elämältä! Joulun taikaa? Sainko joululahjaksi kenties palan elämänhaluani takaisin?


Voe että  1

... jos normisaunominen on ihanaa, niin tänään joulusauna oli superihanaa. Taisin tehdä enkat, puolitoista tuntia, siinä välillä kaksi jähytystaukoa portailla istuen ja maailmaa ihmetellen. Voiko elämä paremmaksi muuttua?

No tietenkin voi muuttua. Jos sauna olisi ikioma ja vapaus (sekä kirot!) sen mukainen... Toistaiseksi kaikki ok. Lumitöitä on tehty jonkin verran, tulevat laskut vähän jännittävät. Mutta: tämä vapaus verrattuna edelliseen kerrostaloasumiseen, sitä ei voi verrata mihinkään!!!

Aattoilta perheen kesken meni kivasti, ei yhtään poikkipuolista sanaa kenenkään taholta. Jopa kuulin olevani tervetullut Tapaninpäivän isoon perhetilaisuuteen, johon tulevat kaikki lapsipuoleni perheineen. Jos jaksan, menen. Tällä hetkellä auvoilen joulusaunan nirvanassa, jossa kaikki tuntuu ehdottoman oikealta ja tarkoituksenmukaiselta................


No nysse alkoi,  1

joulurauha meinaan. Töistä ajettiin pois jo kahden jälkeen, joten aikaa ennen sisarustapaamista jäi turhankin paljon. Viivähdän tässä nuoremman systin luona ja lähden täältä tapaamispaikalle.

Puolen tunnin torkut eivät olleet yhtään pahitteeksi. Olo on melkein freesi tällä hetkellä. Illalla kotio päästyä alkaa joltinenkin siivous, sillä pari viime päivää/iltaa ovat olleet sellaista luomisen aikaa, että joka puolella on vain tilkkuja, langanpätkiä, paperisilppua sekä tietenkin vielä paketoimattomia lahjoja.

Aikansa kutakin, ja sitten helpottaa. Nyt kuitenkin nautitaan hetkestä!


Huomisen kun jaksaisi  1

... niin elämä helpottaisi hetkeksi. Tämä työpäivä oli tosin aika yksinkertainen, sillä oli minun vuoroni hoidella hyvityksiä ja ns. kirjallisia hommia. Kukin vuorollaan, ja olin iloinen että minulla se oli tänään.

Hain kaupasta lumenluontivälineen, jolla toivon voivani auttaa vanhuksia jotka muutoin lupasivat hoitaa lumien kolaamiset. Riittää siitä varmaan minullekin? Lahjuksia kasasin huomiseen sisarustapaamiseen; joko vain vien paketit sinne ja pakenen flunssaissena tai sitten viivähdän hetken.

Lämmitin ekaa kertaa muuripadankin tänään. Hormi veti hienosti ja vettä riittäisi isollekin sakille. Hyvä testi. Vaikka, eihän täällä muita sauno itseni lisäksi. Saunominen oli jälleenkerran ihanaa, ja olo pehmoisen lämmin sen jälkeen. Loppuhommat ja petiin yes!


Illan saldo  1

Kissanminttuisia pellavasydämiä työkavereille. Idea tuli ihan muualla kuin saunassa; se suunnitelma nimittäin meni metsään. Viime tingassa, sillä puolikuntoisena ei tiedä onko keskiviikkona töissä.

Punaisien lapasien toista kappaletta tuli tehtyä vain rannekkeen verran, otan tekeleen huomenna töihin ja jatkan siellä. Auts huomista. No, enää kaksi hirmupäivää ja se on ohi. On tämäkin; joulun odotuksesta ei tule milloinkaan kovin miellyttävää tämän työhärdellin vuoksi. Sitä pelätään jo puoli vuotta etukäteen!

Kun vain saisi taudin pidettyä loitolla ja häädettyä kokonaan huitsulaan. Olo on ollut aika nuiva koko päivän, eikä labrasta varmaan angiinaa ainakaan ilmoiteta vaivan nimeksi. On hiukka erilainen olo. Joskus alta kaksikymppisenä oli sellainen angiina, että olin kuumeen vuoksi aivan pihalla tästä maailmasta. Siitä parin vuoden kuluttua sairastamani angiinan jälkeen jäi penisilliini- ja sulfayliherkkyydet...


Jouluviikolle  1

...meno vähän hirvittää. Puolikuntoisena jäisi mieluummin kotihoitoon. Koetan ajatella tyhmän lojaalisti muiden kasvavaa työpainetta, ja herään kiltisti aamulla.

Yhden punaisen lapasen sain tänään valmiiksi. Toista ei jaksanut aloittaakaan; jospa ottaisi puikot ja kerän töihin ja ahkeroisi ne vähät tauot. Tauot tuppaavat menemään kyllä osin työhommissa, sillä kaikkea kirjoittamista ei todellakaan ehdi tehdä oikealla ajalla. "Juu mä tuun kohta, teen tän eka."

Saattaahan se käydä niinkin, että jouluaattona stressi laukeaa ja meikä kaatuu petiin. Ikävä ajatus. Maata yksinäisessä mökissä ilman hoitoa ja hoivaa. Kaikella on puolensa... Nyt on kuitenkin niin sippi olo, että taidan kaatua petiin.

Edellinen